"Ja mitkä ne ovat?" kysyi lordi Henry ottaen salaattia.
"Ah, sinun teoriasi elämästä, sinun teoriasi rakkaudesta ja sinun teoriasi nautinnosta. Yleensä kaikki sinun teoriasi, Harry."
"Ainoastaan nautinnosta kannattaa olla teorioja", hän vastasi matalalla, sointuvalla äänellään. "Mutta minä pelkään, etten voi omistaa teoriojani omikseni. Ne ovat luonnon omia, eivätkä minun. Nautinto on luonnon tunnusmerkki, tapa, millä se osoittaa hyväksymistä. Kun me olemme onnellisia, niin me olemme aina hyviä, mutta kun me olemme hyviä, niin me emme aina ole onnellisia."
"Mutta mitä sinä tarkoitat hyvyydellä?" huudahti Basil Hallward.
"Niin, mitä", toisti Dorian nojautuen tuolin selkää vasten ja katsellen lordi Henryä purppuranpunaisten kurjenmiekkojen yli, jotka seisoivat keskellä pöytää, "mitä sinä tarkoitat hyvyydellä, Harry?"
"Olla hyvä on samaa kuin olla sopusoinnussa itsensä kanssa", vastasi lordi Henry tarttuen lasinsa ohueen jalkaan valkoisilla, kapeilla sormillaan. "Epäsointu syntyy siten, että ihmistä pakoitetaan sopusointuun toisten kanssa. Jokaisen oma elämä — niin, se on kaikista tärkein. Mitä toisten ihmisten elämään tulee, niin ne eivät liikuta meitä, vaikka voivathan teeskentelijät ja puritanit kopeillen lausua siveellisiä mielipiteitään niiden johdosta. Sitä paitsi on yksilöllisyyden päämaali paljoa korkeammalla. Nykyaikainen siveys esiintyy siinä, että se alistuu aikansa mittakaavaan. Minun mielestäni jokainen sivistynyt mies, joka alistuu aikansa mittakaavaan, on suurimmassa määrässä epäsiveellinen."
"Mutta jos ihminen elää vain itseänsä varten, Harry, niin hän maksaa hirvittävän hinnan siitä", sanoi maalari.
"Niin, me saamme nykyään maksaa kaikesta liian korkean hinnan. Minun luullakseni köyhien todellinen tragedia on siinä, ettei heillä ole varaa muuhun kuin kieltäytymiseen. Kauniit synnit samoinkuin kauniit tavarat kuuluvat rikkaiden etuoikeuksiin."
"Voi toisellakin tapaa maksaa kuin rahoilla."
"Millä tavalla, Basil?"