"Sinun vaimosi! Dorian!… Etkö saanut minun kirjettäni? Minä kirjoitin sinulle tänä aamuna, ja lähetin oman palvelijani kirjettä viemään".
"Sinun kirjeesi? Aivan oikein, kyllä muistan. En ole vielä lukenut sitä, Harry. Pelkäsin, että se sisältäisi jotakin, joka ei olisi minulle mieleen. Sinä revit elämän pirstaleiksi epigrammeillasi".
"Sinä et siis tiedä mitään?"
"Mitä sinä tarkoitat?"
Lordi Henry astui lattian yli, ja istahtaen Dorianin viereen, tarttui hänen molempiin käsiinsä ja puristi niitä lujasti. "Dorian", hän sanoi, "minun kirjeeni — älä pelästy — ilmoitti sinulle, että Sibyl Vane on kuollut."
Tuskan huuto pääsi nuorukaisen huulilta ja hän hyppäsi pystyyn, irroittaen kätensä lordi Henryn puristuksesta. "Kuollut! Sibyl kuollut! Se ei ole totta! Se on hirveä valhe! Kuinka sinä uskallat sellaista sanoa?"
"Se on aivan totta, Dorian", sanoi lordi Henry vakavasti. "Se seisoo kaikissa aamulehdissä. Minä pyysin kirjeessäni, ettet ottaisi ketään vastaan ennenkuin minä tulisin. Kuulustelu tulee tietysti pidettäväksi, mutta sinua ei saa sekoittaa siihen. Tuollaiset tapahtumat saattavat miehen muotiin Parisissa. Mutta Lontoossa ihmisillä on niin paljon ennakkoluuloja. Täällä ei kukaan voisi debyteerata skandalilla. Se on säästettävä vanhojen päivien varaksi huomion herättämistä varten. Eiväthän he teatterissa tiedä sinun nimeäsi? Jolleivät tiedä, niin kaikki on hyvin. Näkikö kukaan kun menit hänen huoneesensa? Se on hyvin tärkeä kohta."
Dorian ei vastannut hetken aikaan. Hän oli aivan jäykkänä kauhusta. Vihdoin hän sammalsi tukahdetulla äänellä: "Harry, sanoitko, että pidettäisiin kuulustelua? Mitä sinä sillä tarkoitat? Olisiko Sibyl? Oi, Harry, en voi sitä kestää! Mutta puhu nopeasti. Kerro minulle kaikki yhtä haavaa".
"Olen varma siitä, ettei se ollut mikään tapaturma, Dorian, vaikka asia on siten selitettävä yleisölle. Näyttää siltä kuin hän olisi lähtenyt teatterista äitinsä kanssa noin puoli yhden ajoissa ja tultuaan ulos olisi sanonut unohtaneensa jotakin huoneesensa. He odottivat häntä jonkun aikaa, mutta häntä ei kuulunut. Lopulta he löysivät hänet makaamassa maassa pukuhuoneen lattialla. Hän oli juonut jotakin epähuomiossa, jotakin hirveää, jota teatterissa käytetään. En tiedä mitä se oli, mutta siinä oli joko sinihappoa tai lyijyvalkeaa. Minun luullakseni se oli sinihappoa, koska hän näyttää heti heittäneen henkensä".
"Harry, Harry, se on kauheaa!" huudahti nuorukainen.