"Omatunto ja pelkurimaisuus on oikeastaan aivan samaa, Basil. Omatunto on vain toiminimi. Siinä kaikki."
"Sitä minä en usko, Harry, enkä usko sinunkaan sitä uskovan. Vaan olkoot minun vaikuttimeni mitkä hyvänsä — ehkäpä se oli ylpeyttä, sillä minä olin ennen hyvin ylpeä — joka tapauksessa minä pyrin ovea kohti. Siellä minä tietysti törmäsin vasten lady Brandonia. 'Ette suinkaan aio livahtaa pois näin varhain, mr. Hallward?' huudahti hän. Tunnethan sinä hänen kimakan äänensä?"
"Kyllä; hän on riikinkukon kaltainen kaikessa muussa paitsi kauneudessa", sanoi lordi Henry repien tuhatkaunon palasiksi pitkillä hermostuneilla sormillaan.
"Minä en päässyt hänestä eroon. Hän esitti minut ruhtinaille ja kunnianarvoisille herroille, joiden rintoja kunniamerkit ja tähdet koristivat. Ja hän saattoi minut vanhanpuolisten naisten luo, joilla oli koukkuiset kotkannenät ja hiuksissa jättiläiskoristeita. Hän puhui minusta kuin parhaasta ystävästään. Olin tavannut hänet vain kerran ennen, mutta hän oli saanut päähänsä tehdä minusta illan sankarin. Luullakseni jokin minun tauluistani oli niihin aikoihin herättänyt suurta huomiota, ainakin oli sitä jauhettu sanomalehdissä, ja sehän on kuolemattomuuden todistus yhdeksännellätoista vuosisadalla. Äkkiä seisoin vastatusten tuon nuoren miehen kanssa, jonka olento oli saattanut minut niin omituisen kuohun valtaan. Me seisoimme aivan lähetysten, melkein kiinni toisissamme. Meidän katseemme osuivat jälleen toisiinsa. Minä olin ajattelematon pyytäessäni lady Brandonia esittämään itseni hänelle. Ehkäpä se ei sittenkään ollut vain ajattelemattomuutta. Sitä oli vain mahdoton välttää. Me olisimme puhutelleet toisiamme esittelyttäkin. Olen siitä aivan varma. Dorian sanoi sen minulle jäljestäpäin. Hänkin tunsi, että kohtalo oli vienyt meidät yhteen."
"Ja miten lady Brandon esitti tätä ihmeellistä nuorta miestä?" kysyi hänen toverinsa. "Minä tiedän että hänellä on tapana muutamin sanoin kuvata kaikkia vieraitaan. Muistan, kuinka hän kerran saattoi minut erään vanhan, hirveän, punakan herran luo, jonka rinta oli kokonaan kunniamerkkien ja nauhojen peitossa, ja kuinka hän juhlallisen intomielisesti kuiskasi minun korvaani mitä ihmeellisimpiä juttuja niin kovalla äänellä että kaikki huoneessa ne varmaan kuulivat. Minä suorastaan läksin pakoon. Tahdon itse ottaa selkoa ihmisistä. Mutta lady Brandon kohtelee vieraitaan aivan samalla tavalla kuin huutokauppias tavaroitaan. Hän joko kehuu heitä tolkuttomasti tai kertoo heistä kaikkea muuta kuin mitä haluaisi heistä tietää."
"Lady Brandon parka! Sinä arvostelet häntä kovin ankarasti, Harry!" sanoi Hallward välinpitämättömästi.
"Rakas ystävä, hän koetti perustaa salongin, mutta siitä syntyikin vain ravintola. Mitenkä minä voisin ihailla häntä? Mutta kerroppa mitä hän sanoi mr. Dorian Graystä?"
"Ah, jotakin sentapaista kuin 'erinomainen poika — hänen äiti parkansa ja minä olimme aivan eroamattomia. Kerrassaan unohtanut, mikä toimi hänellä on — pelkäänpä — ettei hänellä olekkaan mitään tointa — ah, tosiaankin, hän soittaa pianoa — vai viuluako, rakas mr. Gray?' Meidän täytyi kummankin nauraa ja meistä tuli heti ystävät."
"Naurulla ei aloiteta huonosti ystävyyttä ja parhaiten sen sillä lopettaa", sanoi nuori lordi taittaen uuden tuhatkaunon.
Hallward pudisti päätään. "Sinä et ymmärrä mitä ystävyys on, Harry", mutisi hän — "etkä myöskään vihamielisyyttä. Sinä pidät kaikista ihmisistä; se on, sinä et välitä kestään."