"Sinä arvostelet minua hyvin väärin!" huudahti lordi Henry, työntäen hatun niskaan ja katsellen pilviä, jotka kulkivat ikäänkuin sotkeentuneet valkoiset silkkivyyhdet kirkkaansinisellä taivaalla. "Niin tosiaankin, hyvin väärin. Minä teen suuren eron ihmisten välillä. Minä valitsen ystäväni heidän kauniin ulkomuotonsa, tuttavani heidän hyvien luonteenominaisuuksiensa ja viholliseni heidän terävän järkensä vuoksi. Ihminen ei voi kyllin suurella huolella valita vihollisiansa. Minun vihollisistani ei ole ainoakaan narri. He ovat kaikki lahjakkaita henkilöitä ja sen vuoksi he kaikki panevat minuun arvoa. Onko tuo hyvin itserakasta? Luullakseni se on hiukan itserakasta."
"Onpa minunkin mielestäni, Harry. Mutta sinun luokittelusi mukaan minä olisin vain sinun tuttavasi."
"Rakas, vanha Basil, sinä olet paljoa enemmän kuin tuttava minulle."
"Ja paljoa vähemmän kuin ystävä. Jonkunmoinen veli, luullakseni?"
"Ah, veljet! En minä veljistä välitä. Minun vanhempi veljeni ei tahdo kuolla, ja minun nuoremmat veljeni eivät näytä koskaan muuta tekevän."
"Harry!" huudahti Hallward rypistäen kulmakarvojaan.
"Rakas ystävä, en minä puhunut aivan tosissani. Mutta minä en voi sille mitään, että inhoan sukulaisiani. Luullakseni syy on siinä, ettei kukaan meistä voi kärsiä muissa samoja vikoja kuin itsellään on. Minä käsitän erittäin hyvin että Englannin kansanvaltaiset vihaavat yläluokkien paheita. Kansan suuri joukko tietää, että juoppous, tylsämielisyys ja siveettömyys ovat heidän erikoisominaisuuksiansa ja että jos joku meistä tekeytyy narriksi, hän siten tunkeutuu heidän alallensa. Kun Southwark raukka joutui avioerotuomioistuimen eteen, niin heidän paheksumisensa oli kerrassaan suurenmoinen. Ja kuitenkaan en minä usko, että edes kymmenen prosenttia alaluokasta elää moitteettomasti."
"En hyväksy ainoatakaan sanaa mitä sanot, Harry, ja sitä paitsi tiedän aivan varmaan ettet tarkoita myöskään mitä sanot."
Lordi Henry siveli ruskeaa suippopartaansa ja hakkasi veistellyllä ebenholtsikepillään kiiltonahkakenkänsä kärkeä. "Kuinka aito englantilainen sinä olet, Basil! Jo toistamiseen sinä teet tuon huomion. Jos joku esittää jonkun aatteen jollekin aito englantilaiselle — se on aina hyvin ajattelematonta — niin hänen mieleensä ei koskaan juolahdakkaan punnita, onko tuo aate oikea vai väärä. Ei mikään muu ole hänestä tärkeää kuin se, uskooko hän siihen itse. Olkoon menneeksi, mutta aatteen arvo ei riipu vähintäkään sen ihmisen rehellisyydestä, joka sen lausuu ilmi. Onpa luultavampaakin että mitä vähemmän rehellinen ihminen on, sitä henkisempi on itse aate, sillä silloin siinä ei ole hänen omien tarpeittensa, halujensa ja ennakkoluulojensa väritystä. Mutta minä en halua väitellä sinun kanssasi valtiollisista, yhteiskunnallisista enkä metafyysillisistä asioista. Ihmiset ovat minulle mieluisammat kuin periaatteet ja periaatteettomat ihmiset paremmat kuin mikään muu maailmassa. Kerro minulle enemmän mr. Dorian Graystä. Kuinka usein sinä tapaat häntä?"
"Joka päivä. En olisi onnellinen, jollen näkisi häntä joka päivä. Hän on kerrassaan välttämätön minulle."