Sitten hän rupesi tutkimaan hajuvesiä, niiden tekotavan salaisuuksia. Hän tisleerasi väkevähajuisia öljyjä ja poltti itämaalaisia tuoksuvia hartseja. Hän huomasi ettei ollut olemassa ainoatakaan sieluntunnelmaa, jolla ei olisi ollut vastinettaan aistillisessa elämässä, ja hän päätti koettaa keksiä niiden todelliset yhdyssiteet. Hän mietiskeli mikä se pyhässä suitsutuksessa herätti salaperäistä tunnelmaa ja mikä se ambrassa kiihoitti intohimoja, miksi orvokintuoksu toi mieleen kadonneen rakkauden, miksi myski sai aikaan häiriöitä aivoissa ja miksi champak turmeli mielikuvituksen. Ja hän koetti laatia kokonaisen psykologian hajuvesistä, ja arvioida, mikä vaikutus on imelähajuisilla juurilla, tuoksuvilla siitepölyisillä kukkasilla, hyvänhajuisella balsamilla, tummalla, tuoksuvalla puulla, nardusvoiteella, joka saa aikaan pahoinvointia ja aloella, jonka sanotaan voivan karkoittaa alakuloisuutta mielestä.
Toisin ajoin hän oli kokonaan musiikkiin vajonnut. Pitkullaisessa huoneessa, jossa oli ikkunoiden edessä ristikot, katto tulipunainen ja kullattu ja seinät oliivinvihreäksi kiilloitetut, hänellä oli tapana pitää omituisia konsertteja. Villit mustalaiset helisyttivät hurjasti pieniä sitrojaan tai vakavat tunisilaiset keltaisissa vaipoissaan näpähyttivät jättiläisluuttojensa jännitettyjä kieliä, samalla kuin irvistelevät neekerit kalisuttivat yksitoikkoisesti vaskirumpujansa tai solakat turbaanipäiset indialaiset, kyyhöttäen punaisilla matoillaan, soittivat pitkiä ruoko- tai messinkipillejänsä ja lumosivat, tai olivat lumoavinansa suuria tupsupäisiä ja sarvekkaita käärmeitä. Villin soiton jyrkät sävelvälit ja kimeät epäsoinnut virkistivät häntä aika-ajoin, jolloin Schubertin sulavuus, Chopinin jalo surumielisyys ja Beethovenin mahtavat harmoniat eivät tehneet häneen minkäänlaista vaikutusta. Hän kokoili kaikista maailman ääristä ihmeellisimmät soittokoneet mitä hän saattoi löytää, joko sukupuuttoon hävinneiden kansojen hautakummuista tai niiden harvojen villiheimojen parista, jotka olivat jääneet elämään länsimaisen sivistyksen kosketuksenkin jälkeen; ja hän liikutteli ja kosketteli niitä mielellänsä. Hänen hallussaan oli Rionegro-indianien salaperäinen juruparis, jota naisten ei ole lupa katsella ja jota nuorukaisetkin saavat nähdä vasta paaston ja kurituksen jälkeen. Perulaisia saviruukkuja, jotka matkivat lintujen läpitunkevaa kirkunaa, ihmisluista tehtyjä huiluja, sellaisia, joita Alfonso de Ovalle kuuli Chilessä soitettavan sekä vihreitä, heläjäviä jaspiskiviä, joita on löydetty Cuzcon läheisyydessä, ja joilla voi saada aikaan ihmeellisen vienoa ääntä. Hänellä oli maalattuja kurbitsoja, jotka olivat täytetyt piikivillä ja jotka kalisivat kun niitä hytkytettiin; pitkä mexikolainen clarin, josta soittaja ei loihdi ääntä esiin puhaltamalla siihen ilmaa, vaan vetämällä henkeään sisään; kovaääninen ture Amazonivirran varsilta, jota etuvartiat soittavat istuessaan korkeissa puissa, ja jonka ääni kuuluu kantavan puolentoista peninkulman päähän; teponaztli, jonka kahta väräjävää puukieltä soitetaan kepeillä, jotka ovat voidellut kasvien maitonesteestä tehdyllä elastisella gummilla; Aztekien yotl-kulkusia, jotka riippuvat kuin viinimarjat rypäleissä; ja suuri sylinterin muotoinen rumpu, joka on käärmeennahalla päällystetty, samanlainen kuin se, jonka Bernal Diaz näki käydessään Cortesin kanssa mexikolaisessa temppelissä, ja jonka valittavia säveliä hän on niin elävästi kuvannut. Noiden soittokalujen eriskummallinen luonne tenhosi häntä, ja häntä ilahdutti se ajatus, että taiteessakin, samoinkuin luonnossa oli epäsikiöitä, esineitä, joilla oli eläimelliset muodot ja hirveät äänet. Jonkun ajan kuluttua hän kuitenkin kyllästyi niihin ja tahtoi istua aitiossaan ooperassa, joko yksin tai lordi Henryn seurassa, kuunnellen haltioissaan "Tannhäuseriä", jonka alkusoitossa hän oli huomaavinaan oman sielunsa murhenäytelmän.
Kerran hän alkoi tutkia jalokiviä ja esiintyi pukutanssiaisissa ranskalaisena amiraalina Anne de Joyeusena, pukunsa koristuksena viisisataakuusikymmentä helmeä. Tämä kiihko piti häntä useita vuosia kahleissa eikä oikeastaan koskaan lähtenyt hänestä. Usein hän vietti kokonaisia päiviä järjestäen ja uudestaan järjestäen rasioihin niitä erilaisia kiviä, joita hän oli koonnut. Hänellä oli oliivinvihreä krysoberylli, joka lampun valossa muuttuu punaiseksi, hopeajuovainen cymofani, pistachiovärinen krysoliitti, vaaleanpunaisia ja viininkellertäviä topaseja, tulipunaisia kiiltokiviä, joissa oli väräjäviä neliteräisiä tähtiä, liekehteleviä kanelikiviä, oransivärisiä ja sinipunaisia spinellejä, ametisteja, jotka kerroksittain vivahtelivat rubiinien ja safirien väreissä. Hän rakasti auringonkiven punoittavaa kultaa ja kuunkiven helmenpuhdasta valkeutta ja maidonvärisen opaalin taittunutta sateenkaarta. Hän tilasi Amsterdamista kolme tavattoman suurta ja väriltään prameata smaragdia ja hän omisti de la vieille roche turkosin, jota kaikki tuntijat kadehtivat.
Hän löysi myös ihmeellisiä kertomuksia jalokivistä. Alphonson "Clericalis Disciplina'ssa" puhutaan käärmeestä, jonka silmät ovat oikeita hyasintteja, ja romantisessa kertomuksessa Aleksanterista sanotaan, että Emathian valloittaja löysi Jordanin laaksossa käärmeitä, "joiden selässä kasvoi aitosmaragdiketjuja." "Lohikäärmeen aivoissa on jalokiviä", kertoo Philostratus, ja "näyttämällä kultaisia kirjaimia ja punaista vaatetta" saapi hirviön horroksiin ja voi helposti sen tappaa. Suuri alkemisti, Pierre de Boniface, väitti että jalokivi voi tehdä ihmisen näkymättömäksi, ja indialainen agaati antoi hänelle kaunopuheen lahjan. Karneoli asetti vihan, hyasintti tuotti unta ja ametisti poisti viininhöyryt. Granaatti karkoitti demonit ja hidropicus hävitti kuun värin. Seleniitti suureni ja pieneni kuun mukana, ja meloceus, joka antoi ilmi varkaita, saattoi tahrautua vain vohlan verestä. Leonardus Camillus oli nähnyt miten valkea kivi, joka oli otettu vastatapetun sammakon aivoista, oli varmana keinona myrkytystä vastaan. Bezoari, joka oli löydetty arabialaisen metsäkauriin sydämestä, oli noitakonsti ruttoa vastaan. Arabialaisten lintujen pesissä oli aspilateja, jotka Demokritoksen mukaan suojelivat tulenvaaraa vastaan.
Ceilanin kuningas ratsasti kruunausjuhlassaan pääkaupunkinsa läpi suuri punainen rubiini kädessään. John the Priestin palatsin portit olivat "tehdyt sardeista ja silatut sarvipäisten käärmeitten sarvilla, jottei kukaan voisi tuoda myrkkyä mukanansa." Päädyn yläpuolella oli "kaksi kultaista omenaa, joissa kimalteli kaksi kiiltokiveä", jotta kulta kiiltäisi päivällä ja kiiltokivet yöllä. Lodgen ihmeellisessä kertomuksessa "A Margarite of America" väitettiin, että kuningattaren kamarissa saattoi nähdä kaikki maailman siveät naiset hopeaan taottuina ja peilaillen itseään kauniihin kuvastimiin, jotka olivat tehdyt krysoliiteista, kiiltokivistä, safireista ja vihreistä smaragdeista. Marco Polo oli nähnyt Zipangun asukkaiden panevan ruusunpunaisia helmiä kuolleitten suuhun. Merihirviö, joka oli ollut rakastunut helmeen, minkä sukeltaja toi kuningas Perozekselle, oli tappanut varkaan ja surrut helmeä seitsemän kuukautta. Kun hunnit houkuttelivat kuninkaan ansaan, niin hän heitti pois helmen — siten Prokopios kertoo — eikä sitä koskaan löydetty, vaikka keisari Anastasius uhrasi viisisataa puntaa kultaa sen etsimistä varten. Malabarin kuningas oli näyttänyt eräälle venetsialaiselle rukousnauhan, jossa oli kolmesataaneljä helmeä, helmi kutakin jumalaa varten, jota hän palveli.
Kun Valentinoisin herttua, Alexander VI:nnen poika, oli käymässä Ranskan Ludvig XII:nnen luona, niin hänen hevosensa oli Brantômen kertomuksen mukaan, koristettu kultalaatoilla, ja hänen hatussaan oli kaksi riviä kimaltelevia rubiineja. Englannin Kaarlo käytti jalustimia, joissa oli neljäsataakaksikymmentäyksi jalokiveä. Rikhard II:lla oli vaippa, joka oli kolmenkymmenentuhannen markan arvoinen, ja joka oli täynnä rubiineja. Hall kuvailee Henrik VIII:tta, kun hän kulki Towerin kruunausjuhlaan, seuraavalla tavalla: hänellä oli "kohokultainen takki, jonka etukappaleet olivat koristetut timanteilla ja muilla hohtokivillä ja olkavyö oli suurista rubiineista." Jaakko I:n suosikit käyttivät kultafiligrani korvarenkaita, joihin oli kiinnitetty smaragdeja. Edward II antoi Piers Gavestonille punakultaisen varustuksen, joka oli koristettu hyasinteilla, kultaruusuista tehdyt kaulaketjut, joissa oli turkoseja, ja kypärin, joka oli täyteen siroteltu helmiä. Henrik II käytti jalokivillä koristettuja hansikoita, jotka ylettyivät kyynärpäähän asti, ja hänellä oli haukkahansikas, johon oli kirjaeltu kaksitoista rubiinia ja viisikymmentäkaksi kallista helmeä. Kaarle rohkealla, Burgundin herttualla, sukunsa viimeisellä, oli kruunu, jossa oli päärynänmuotoisia helmiä ja safiireja.
Kuinka erinomainen elämä oli ennen ollut! Kuinka loistava prameudessaan ja komeudessaan! Olipa ihmeellistä vain lukeakin manalle menneiden loistosta.
Sitten hänen huomionsa kääntyi koruompeluihin ja seinäverhoihin, jotka Europan pohjoisten kansojen kylmissä huoneissa korvaavat freskomaalauksia. Kun hän syventyi tähän alaan — hänellä oli aina tavaton kyky antautua kokonaan siihen, mikä sillä hetkellä kiehtoi hänen huomiotansa — niin hän tuli melkein alakuloiseksi ajatellessaan kuinka paljon kaunista ja ihmeellistä aika oli turmellut. Hän itse ainakin oli pelastunut. Kesä seurasi toistansa, keltaiset narsissit kukkivat ja kuihtuivat yhä uudestaan, ja kauhua herättävien öitten häpeälliset tapahtumat uudistuivat yhä, hän yksin ei muuttunut. Talvi ei uurtanut hänen kasvojansa eikä hävittänyt hänen kukkamaista kauneuttansa. Miten toisin oli aineellisten esineiden laita! Minne ne olivat joutuneet? Missä oli se suuri krokusvärinen vaippa, jossa jumalat olivat taistelleet jättiläisiä vastaan ja jonka tummat tytöt olivat kutoneet Athenen iloksi? Minne oli joutunut tuo suunnaton telttakatto, jonka Nero oli pingoittanut Colosseumin yli Roomassa, tuo titaninen purppurapurje, johon tähtitaivas oli kuvattuna ja Apollo ajavana vaunuissaan, joita kultavaljaiset valkoiset varsat vetivät? Hän olisi halunnut nähdä auringonpappien ihmeellisiä pöytäliinoja, joille katettiin kaikki juhlaherkut ja metsänriistat; kuningas Chilperikin hikiliinan ja sen kolmesataa kultaista mehiläistä; ne eriskummalliset puvut, jotka herättivät Pontuksen piispan paheksumista, ja joihin oli kirjaeltu "jalopeuroja, panttereita, karhuja, koiria, metsiä, kallioita, metsästäjiä — kaikkea, mitä maalari voi luonnosta kuvata;" sen vaipan, jota Kaarlo Orleansilainen käytti vain yhden ainoan kerran, ja jonka hihoihin oli kirjaeltu erään laulun säkeet, joka alkaa seuraavilla sanoilla: "Madame, je suis tout joyeux;" sanojen säestys oli kirjaeltu kultalangalla ja jokainen neliskulmainen nuotti, niinkuin siihen aikaan käytettiin, oli muodostettu neljästä helmestä. Hän luki kuningatar Johanna Burgundilaisen huoneesta Rheimsin palatsissa, jossa oli "kolmetoistasataa kaksikymmentäyksi kirjaeltua papukaijaa, joita koristi kuninkaan vaakunat, sekä viisisataa kuusikymmentäyksi perhosta, joiden siipiä samaan tapaan kaunisti kuningattaren vaakunat, kaikki kullalla kirjaeltuna." Katarina Mediciläinen oli antanut valmistaa itselleen suruvuoteen mustasta sametista, joka oli koristettu puolikuilla ja auringoilla. Sen uutimet olivat damastia, jonka kulta- ja hopeapohjalle oli kudottu lehtiseppeleitä ja kiehkuroita, ja jonka reunat olivat helmillä kirjaellut. Se seisoi huoneessa, jonka kattolistaan kuningattaren mielilauseet olivat piirretyt mustilla samettikirjaimilla hopeapinnalle. Ludvig XIV:nnellä oli huoneustossaan viisitoista jalkaa korkeita, kultakirjaisia kariatideja. Puolan kuninkaan, Sobieskin, juhlavuode oli tehty smyrnalaisesta kultabrokadista ja siihen oli kirjaeltu turkoseilla säkeitä koranista. Sen kannattimet olivat kullattua, taottua hopeaa, ja täynnä emalji- ja hohtokivi-medaljongeja. Se oli ryöstetty turkkilaisesta leiristä Wienin edustalla ja Mahomedin lippu oli seisonut sen värähtelevän kultaisen baldakinin alla.
Kokonaisen vuoden hän kokoili mitä ihmeellisimpiä kutoma- ja koruompeluteoksia. Hän hankki itselleen pehmeitä musliineja Delhistä, joihin oli kudottu kultalankaisia palmunlehtiä ja sateenkaarenvärisiä kovakuoriaisten siipiä; dacca-harsokankaita, joita itämailla niiden läpinäkyväisyyden vuoksi nimitetään "kudotuksi ilmaksi", "juoksevaksi vedeksi" ja "iltakasteeksi;" eriskummallisenkuosisia javalaisia kankaita; taiteellisia, keltaisia, kiinalaisia uutimia; ruskeihin tai vaaleansinisiin silkkikansiin sidottuja kirjoja, joiden kansilla oli fleurs de lys-, lintu- tai epäjumalankoristeita; unkarilaisia pitsihuntuja; sisilialaisia brokadeja ja espanjalaisia sametteja; georgianilaisia kultarahakoruja ja vihertävään kultaan vivahtavia japanilaisia foukousas kankaita, koreine kudottuine lintuineen.
Erityisesti hän harrasti myös papillisia pukuja ja kaikkea, mikä kuului jumalanpalvelukseen. Pitkissä setripuuarkuissa talonsa vasemmanpuolisella gallerialla hän säilytti paljon harvinaisia esineitä, kylliksi komeita Kristuksen morsianta varten, jonka tuli käyttää hienoa liinaa, purppuraa ja jalokiviä peittääkseen kalpeata, kiusattua, kärsimyksistä ja itsekidutuksista murtunutta ruumista. Hänellä oli komea messupuku punaisesta silkistä ja kultakuteisesta damastista, joka oli kirjaeltu kultaisilla granaattiomenilla ja stiliseeratuilla kukilla ja jonka molempiin reunoihin oli hiekkahelmillä ommeltu ananasin kuva. Kaavun nauhat olivat jaetut eri pintoihin, jotka esittivät kohtauksia Neitsyt Maarian elämästä, ja Neitsyen kruunaus oli kirjaeltu silkillä hiippaan. Se oli italialaista tekoa viidenneltätoista vuosisadalta. Toinen kaapu oli vihreää samettia, ja siihen oli kirjaeltu sydämenmuotoisia akantus-lehtiä, joista läksi hopeasta ja kirjavasta kristallista tehtyjä pitkävartisia, valkoisia kukkia. Soljessa oli kultainen serafin pää. Nauhat olivat punakukkaista ja keltaista silkkiä ja niihin oli kiinnitetty pyhimysten ja martyyrien medaljongeja, muun muassa Pyhän Sebastianinkin. Dorianilla oli myös merenkullan värisestä ja sinisestä silkistä, kultabrokadista, keltaisesta silkkidamastista ja kultakankaasta tehtyjä messukasukkoja, joihin oli kirjaeltu kohtauksia kärsimyksenhistoriasta ja ristiinnaulitsemisesta, sekä jalopeuroja, riikinkukkoja ja muita vertauskuvia; messupaitoja valkeasta silkistä ja punaisesta silkkidamastista, joissa oli tulpaaneja, delfinejä ja fleurs de lys-koristeita; alttariliinoja punaisesta sametista ja sinisestä liinasta; sekä useita kalkki- ja hikiliinoja. Nuo salaperäiset menot, joita varten kaikki nämät esineet olivat aiotut, kiihottivat hänen mielikuvitustansa.