Lampunvalo lekotteli sumun läpi ja Hallward katsoi kelloaan. "Minulla on paljon aikaa", vastasi hän. "Juna lähtee vasta neljännestä yli kaksitoista, ja kello on nyt juuri yksitoista. Minä olinkin menossa klubiin sinua etsimään, kun tapasin sinut. Minulla ei ole vaivaa tavaroistakaan, sillä lähetin jo edeltäpäin matka-arkkuni. Minulla ei ole muuta kuin tämä käsilaukku matkassani ja kahdessakymmenessä minuutissa ehdin hyvin Viktoria-asemalle."
Dorian katseli häntä hymyillen. "Sillä tavalla hieno maalari matkustaa! Gladstone-laukku kädessä ja ulsterikaulus takissa! Tule sisään, jottei sumu tunkeudu sisään. Äläkä huoli puhua mitään vakavata. Ei mikään nykyään ole vakavaa. Ei ainakaan minkään tulisi olla."
Hallward pudisti päätään astuessaan sisään ja seurasi Doriania kirjastoon. Kirkas tuli paloi suuressa takassa. Lamput olivat sytytetyt, ja pienellä mosaikipöydällä seisoi muutamia pulloja soodavettä ja suuria, hiottuja laseja.
"Sinä näet miten kodikasta minulla täällä oli, Dorian. Sinun palvelijasi antoi minulle kaikkea mitä minä tarvitsin, vieläpä sinun parhaita, kultapäisiä paperossejasi. Hän on hyvin vieraanvarainen olento. Minä pidän hänestä paljoa enemmän kuin ranskalaisesta, joka sinulla oli ennen. Mihinkä tuo ranskalainen oikeastaan joutui?"
Dorian kohautti olkapäitään. "Luullakseni hän nai lady Radleyn kamarineidon ja on asettunut Parisiin englantilaiseksi räätäliksi. Englantilaisuus kuuluu olevan siellä hyvin muodissa. Siinä suhteessa ranskalaiset ovat lapsellisia, eikö totta? Mutta tiedätkös — hän ei ollut mikään huono palvelija. Minä en pitänyt hänestä, mutta minulla ei ollut syytä moittia häntä mistään. Ihminen kuvittelee niin usein mielessään aivan mahdottomia asioita. Hän oli hyvin kiintynyt minuun ja näytti olevan hyvin suruissaan kun hän läksi. Tahdotko lisään konjakkia ja soodaa? Vai haluatko mielemmin hochheimeriä seltterin kanssa. Minä juon aina hochheimeriä. Viereisessä huoneessa on sitä varmaan."
"Kiitos, en huoli enää mitään", sanoi maalari riisuen yltään päällystakin ja hatun ja heittäen ne laukkunsa päälle, jonka hän oli asettanut nurkkaan. "Ja nyt, rakas ystävä, tahtoisin puhua sinun kanssasi vakavasti. Älä rypistä noin kulmakarvojasi. Sitten minun on niin paljoa vaikeampi puhua."
"Mitä asia koskee?" kysyi Dorian kärsimättömästi, heittäytyen sohvalle. "Toivottavasti se ei koske minua itseäni. Olen väsynyt itseeni tänä iltana. Tahtoisin olla joku muu."
"Se koskee juuri sinua", vastasi Hallward vakavalla, syvällä äänellään, "ja minun täytyy sanoa se sinulle. En pidätä sinua kuin puolen tuntia."
Dorian huokasi ja sytytti paperossin. "Puolen tuntia!" hän mutisi.
"En minä vaadi suuria sinulta, Dorian, ja sinun itsesi tähden minä puhun. Minä arvelen parhaaksi että saat tietää että sinusta kerrotaan kauhistuttavia asioita Lontoossa."