Sen kehittymistä on edistävä kristinusko, jos ihmiset omaksuvat sen, mutta se tulee varmasti toimeen ilman sitäkin, jollei sitä haluta. Sillä se ei ole antava rajoittaa itseään menneisyyden tähden eikä vaivaava itseään sillä, mitä on tapahtunut tai ollut tapahtumatta. Se ei myöskään ole tunnustava muita lakeja kuin omansa eikä muuta auktoriteettia kuin omansa. Kuitenkin on ihminen rakastava niitä, jotka ovat olleet edellytyksenä hänen valtavalle henkilöllisyydelleen, ja usein muisteleva heitä. Eräs näistä on Kristus.
"Tunne itsesi", oli luettavana vanhan maailman pääovien yläpuolella. Uuden ajan pääovien otsakirjoituksena on oleva: "Ole itsesi!" Ja niin kuului Kristuksenkin käsky ihmisille aivan yksinkertaisesti: "Ole itsesi!" Siinä on Kristuksen salaisuus.
Kun Jesus puhuu köyhistä, tarkoittaa hän aivan yksinkertaisesti henkilöllisyyksiä, kun taas rikkaista puhuessaan hän tarkoittaa väkeä, joka ei ole kehittänyt henkilöllisyyttään. Jesus eli yhteiskunnassa, joka samoin kuin meidänkin salli yksityisomaisuuden kokoamisen, ja se evankeliumi, jota hän saarnasi, merkitsi, että sellaisessa yhteiskunnassa oli etu elää huonolla ja riittämättömällä ruualla, olla puettu likaisiin ja repaleisiin vaatteisiin, asua ahtaissa ja epäterveellisissä huoneissa, ja vahinko elää terveellisissä, valoisissa ja mukavissa olosuhteissa. Sellainen käsityskanta olisi kuitenkin silloinkin ollut myös Palestinassa väärä ja olisi sitä vielä enemmän nykyään varsinkin meidän ilmanalassamme. Sillä mitä pohjoisemmaksi ihminen asettuu asumaan, sitä välttämättömämmiksi käyvät aineelliset tarpeet. Ja onhan meidän yhteiskuntamme sitä paitsi äärettömän paljon enemmän mutkisteltu kuin mikään vanhanajan yhteiskunta ja ilmeneehän siinä paljon räikeimpinä vastakohdat ylellisyyden ja köyhyyden välillä kuin koskaan missään vanhanajan yhteiskunnassa. Mitä Jesus tarkoitti, ilmenee seuraavasta. Hän sanoi: "Sinulla on ihmeellinen henkilöllisyys. Kehitä sitä! Ole itsesi. Älä usko, että täydellisyytesi on siinä, mitä kokoot tai omistat. Täydellisyytesi on sinussa itsessäsi. Kun sinä vain osaat tehdä sen todelliseksi, ei sinun tarvitse olla rikas. Tavallinen rikkaus voidaan ihmiseltä varastaa. Oikeata ei. Sielusi aarreaitassa on olemassa äärettömän paljon arvokasta, mitä ei sinulta voida ottaa pois. Koeta, siis järjestää elämäsi niin, etteivät ulkonaiset esineet vahingoita sinua. Ja pyri vapaaksi henkilökohtaisesta omaisuudesta. Se aiheuttaa alhaisia tekoja, ääretöntä kateutta ja ikuista vihaa. Henkilökohtainen omaisuus hidastuttaa yksilöllisyyden kehitystä joka askeleella. On huomattava, ettei Jesus koskaan sano, että köyhät välttämättömästi olisivat hyviä tai rikkaat taas pahoja. Sillä se ei olisi ollut totta. Rikkaat ovat luokkana parempia kuin köyhät, he ovat siveellisiä, hienostuneita ja säädyllisiä. On olemassa vain yksi luokka yhteiskunnassa, joka ajattelee rahoja enemmän kuin rikkaat — ja se luokka on köyhät. Köyhät eivät voi ajatella muuta. Se on köyhyyden kirous. Jesus sanookin niin ollen, että ihminen saavuttaa täydellisyytensä — ei sen kautta, mitä hän omistaa, eipä edes sen kautta, mitä hän tekee, vaan sen kautta, mitä hän on. Niinpä esitetäänkin rikas nuorukainen, joka tuli Jesuksen luokse neuvoa kysymään, aivan perin hyvänä porvarina, joka ei ollut rikkonut kumpaakaan, ei valtion lakeja eikä siveyden käskyjä vastaan. Hän on varsin mallikelpoinen tämän harvinaisen sanan tavallisessa merkityksessä. Jesus sanoo hänelle: "Sinun tulee antaa pois yksityisomaisuutesi. Se estää sinua tulemasta todella täydelliseksi. Se kahlehtii sinua. Se on sinulle taakkana. Sinun henkilöllisyytesi ei tarvitse sitä. Itsestäsi etkä ulkopuoleltasi löydät sinä, mitä sinä todella olet ja tarvitset." Samoin sanoo hän opetuslapsilleen. Hän kehoittaa heitä olemaan oma itsensä eikä välittämään muista asioista. Mitä merkitsevät muut asiat? Ihminen on itsessään täydellinen. Kun he tulevat maailmaan, asettuu maailma heitä vastaan. Se on välttämätöntä. Maailma vihaa yksilöllisyyksiä. Mutta heidän ei pidä välittää siitä. Heidän tulee olla hiljaa ja mukautua. Jos joku ottaa heidän viittansa, niin tulee heidän antaa vielä takkinsakin osoittaakseen sillä, ettei aineellisilla esineillä ole heille mitään arvoa. Kun ihmiset pilkkaavat heitä, eivät he saa vastata. Mitä se tarkoittaa? Mitä sanotaan ihmisestä, ei muuta häntä. Yleisellä mielipiteellä ei ole mitään arvoa. Vieläpä, jos heitä vastaan käytetään väkivaltaa, eivät he saa asettua vastarintaan. Sillä silloinhan he laskisivat alas samalle matalalle astuimelle. Ja lopuksi voi ihminen olla täysin vapaa vankilassakin. Hänen sielunsa on vapaa. Hänen henkilöllisyytensä voi olla koskematon. Hänen mielensä saattaa olla tyyni. Ja ennen kaikkea he eivät saa sekoittaa itseään muiden ihmisten asioihin. Tai millään tavalla vaivata heitä. Henkilöllisyyden ympärillä on aina jotain hyvin salaperäistä. Ihmistä ei aina voida tuomita tekojensa mukaan. Hän voi noudattaa lakia ja kuitenkin olla arvoton. Hän voi rikkoa lakia ja kuitenkin olla jalo. Hän voi olla huono tekemättä mitään pahaa. Hän voi tehdä syntiä yhteiskuntaa vastaan ja tämän syntinsä kautta saavuttaa tosi-täydellisyytensä.
Oli nainen, joka oli saatu kiinni aviorikoksesta. Meille ei ole kerrottu hänen rakkaustarinaansa, mutta hänen rakkautensa oli täytynyt olla suuri. Sillä Jesus sanoi, että hänen syntinsä oli oleva hänelle anteeksi annettu — ei hänen katumisensa takia, vaan siksi, että hänen rakkautensa oli niin voimakas ja ihmeellinen. Sittemmin, vähän ennen Jesuksen kuolemaa tuli tämä nainen, kun hän oli aterioimassa, hänen luokseen ja voiteli kalliilla voiteella hänen tukkansa. Jesuksen opetuslapset tahtoivat silloin estää naista tästä sanoen, että se oli tuhlausta ja että ne rahat, joiden arvoinen voide oli, olisi paremmin voitu käyttää köyhien ja vaivaisten avustamiseen. Mutta Jesus oli toista mieltä. Hän teroitti mieliin, että ihmisten ruumiilliset tarpeet olivat suuret ja säännöllisesti uusiintuvat, mutta että henkiset tarpeet olivat vieläkin suuremmat ja että yhtenä ainoana jumalaisena hetkenä siinä muodossa, jonka hän itse määrää, henkilöllisyys voi saavuttaa täydellisyytensä. Maailma kunnioittaa naista vielä tänä päivänä pyhänä.
Todellakin individualismissa on jotain ihmeellistä. Sosialismi esim. poistaa perhe-elämän. Yksityisomaisuuden mukana on avioliitto nykyisessä muodossaan katoava. Se on osa ohjelmasta, individualismi korjaa tämän ja muuttaa sen kauneudeksi. Se muodostaa poistamalla lain pakon vapaaehtoisen muodon, joka on edistävä henkilöllisyyden täyttä kehittymistä ja tekee miehen ja naisen rakkauden kauniimmaksi ja jalommaksi. Jesus tiesi sen. Hän torjui perhe-elämän vaatimukset, vaikka ne hänen aikanaan ja yhteiskunnassaan olivat hyvin tarkat. "Kuka on minun äitini? Kutka ovat veljiäni?" kysyi hän, kun hänelle sanottiin, että nämä tahtoivat puhutella häntä. Kun taas eräs hänen opetuslapsistaan pyysi häneltä lupaa mennä hautaamaan isäänsä, oli hänen kauhea vastauksensa: "Anna kuolleiden haudata kuolleensa." Hän ei kärsinyt, että mitkään velvoitukset, mitkä tahansa ne sitten olivatkaan, syrjäyttivät ihmisen henkilöllisyyttä.
Niin muodoin on siis henkilö, joka tahtoo viettää Kristuksen kaltaista elämää, aivan täydellisesti oma itsensä. Hän saattaa olla suuri runoilija tai suuri tutkija, nuori ylioppilas tai lammaspaimen laitumella; näytelmänkirjoittaja kuten Shakespeare tai jumalainen ihminen kuten Spinoza; leikkivä lapsi puutarhassa tai kalastaja, joka heittää ulos verkkojaan. Ei tule kysymykseen, mitä hän on niin kauan kuin hän valmistaa sieluaan. Kaikki jäljittely siveellisessä suhteessa ja elämäntavoissa on huonoa. Jerusalemissa katuja pitkin laahustaa tänä päivänä joku hullu, joka kantaa puuristiä hartioillaan. Hän on sellaisen elämän perikuva, jonka jäljittely on typistänyt kokoon. Isä Damien oli Kristuksen kaltainen, kun hän meni maailmalle ja eli hyljättyjen joukossa, koska hän tässä työssä täysin toteutti parasta itsessään. Mutta hän ei ollut enempää Kristuksen kaltainen kuin Wagnerkaan, joka toi esiin sielunsa soitannossa, tai Shelley, joka löysi sielunsa todellisuuden laulusta. Ei ole vain yksi ainoa ihmistyyppi. On niin monta täydellistä henkilöllisyyttä kuin epätäydellisiä ihmisiäkin on. Mies voi antaa myöten säälin vaatimuksille ja kuitenkin olla vapaa. Mutta niihin vaatimuksiin, jotka tahtovat tehdä kaikki yhtäläisiksi, ei kukaan voi myöntyä pysyäkseen yhä kuitenkin vapaana.
Me olemme siis tuleva individualismiin sosialismin kautta. Asian luontoon kuuluu, että valtion on tykkänään jätettävä hallitseminen. Sen täytyy lakata siitä; sillä, kuten eräs viisas mies jo tuhansia vuosia ennen Kristusta on sanonut, käy kyllä päinsä jättää ihmiskunta rauhaan, mutta hallita sitä ei menesty. Kaikki hallitsemistavat ovat vääriä. Rajaton itsevaltius on epäoikeudenmukainen jokaista kohtaan, itsevaltiastakin, jolla todennäköisesti voisi olla parempikin tehtävä. Harvainvalta taas on epäoikeudenmukainen joukkoja kohtaan. Kansanvaltaan asetettiin kyllä aikoinaan suuria toiveita, mutta se merkitsee aivan yksinkertaisesti, että kansa polkee itseään — itsensä tähden. Se on jo voitettu katsantokanta. Ja minun täytyy sanoa, että siihen on jo aikakin. Sillä kaikki hallitusvalta on alentavaa. Se alentaa niitä, jotka sitä käyttävät, yhtä hyvin kuin niitäkin, joita vastaan sitä käytetään. Kun se menettelee väkivaltaisesti, raa'asti ja julmasti, on sillä hyvä vaikutus siinä, että se valmistaa kumouksellista mielialaa ja luo yksilöllisyyksiä, jotka tekevät lopun siitä. Kun se taas osoittaa hyvänsuopeutta ja jakaa palkintoja ja palkitsee, on se kauhean demoralisoiva. Ihmiset eivät silloin oikein huomaa sitä taakkaa, joka on heidän kannettavanaan, ja viettävät elämäänsä jonkinlaisella tyydytyksellä, kuten tyytyväiset kotieläimet; he eivät huomaa, että he ajattelevat toisten ihmisten ohjeiden mukaan, että he itse asiassa pitävät toisten ihmisten sommittelemia vaatteita eivätkä koskaan yhtä ainoata hetkeä ole oma itsensä. "Joka tahtoo olla vapaa", sanoi kerran eräs suuri ajattelija, "hänen täytyy olla luopio." Mutta hallitseminen, joka pakottaa ihmiset mukautumaan ja tasoittelee heitä, saa keskuudessamme aikaan sen, että raakalaisuus rupeaa versomaan.
Hallitusvallan mukaan on myös lakiin perustuva
oikeus katoava. Siitä tulee olemaan suuri hyöty — hyöty, jolla on melkein arvaamaton arvo. Jos tutkimme historiaa — ei korjailluista painoksista, joita kansakouluja ja lukioita varten julkaistaan, vaan väärentämättömistä lähteistä, niin aivan ällistymme — ei rikoksentekijäin tekojen johdosta, vaan niiden rangaistusten, joita hyvät ihmiset ovat heille määränneet; yhteiskunta raaistuu tavattoman paljon enemmän tavallisen rangaistusuhan kuin tilapäisten rikosten esiintymisen kautta. Siitä käy ilman muuta ilmi, että mitä enemmän on rangaistuksia uhkaamassa sitä useampia rikoksia se aiheuttaa. Ja tämän onkin yleensä meidän aikamme lainsäädäntö tunnustanut ottamalla tehtäväkseen supistaa rangaistuksia niin pitkälle kuin mahdollista. Kaikkialla, missä niin on tehty, ovat tulokset olleet mitä parhaat. Mitä vähemmän rangaistuksia, sitä harvempia rikoksia. Kun rangaistukset viimein on poistettu, lakkaavat rikoksetkin tai, mikäli niitä vielä esiintyy, pidetään niitä valitettavina mielenhäiriön oireina, mikä taas on parannettava hyvällä hoidolla jättämällä potilas lääkärin huostaan. Sillä ne, joita meidän päivinämme sanotaan rikoksentekijöiksi, eivät itse asiassa ole mitään rikoksellisia. Ei synti, vaan puute on meidän aikamme rikoksien äiti. Siitä juuri johtuu, että meidän rikoksentekijämme luokkana sielullisessa suhteessa niin vähän herättävät mielenkiintoa. He eivät ole mitään hävettäviä Macbetheja tai kauhistuttavia Vautrineja. He ovat juuri sitä, mitä samanarvoiset tusinaihmiset olisivat, jollei heillä olisi kylliksi syötävää. Kun yksityisomaisuus on poistettu, ei enää tule olemaan välttämätöntä tai tarpeellista tehdä rikosta; ne tulevat lakkaamaan. Tietenkään eivät kaikki rikokset kohdistu omaisuuteen, vaikka nämä rikokset kylläkin ovat sellaisia, joita Englannin lain mukaan, mikä antaa enemmän arvoa ihmisen omaisuudelle kuin sille mitä hän on, rangaistaan mitä julmimmalla tavalla ja kaikkein ankarimmin, mikäli murhaa ei oteta lukuun ja kuolemanrangaistusta pidetään yhtä huonona kuin kuritushuonetta, mistä muuten meidän rikoksentekijämme ovat toista mieltä. Mutta vaikkapa joku rikos ei kohdistuisikaan omaisuuteen, saattaa se silti johtua siitä kurjuudesta, katkeruudesta ja alennuksesta, mitä meidän nurinkurinen yhteiskuntamme, jossa yksityisomaisuus vallitsee, synnyttää, ja tulee niin ollen häviämään, kun tämä järjestelmä poistetaan. Kun jokaisella yhteiskunnan jäsenellä on niin paljon kuin hän tarvitsee eikä hänen kanssaihmisistään kukaan häntä loukkaa, ei hänelläkään ole mitään aihetta vahingoittaa muita. Kateus, mistä meidän aikanamme niin äärettömän monta rikosta saa alkunsa, on tunne, joka on tarkoin sidottu meidän omaisuuskäsitteeseemme; sosialismin ja individualismin toteutuessa on se katoava. Sillä huomattava on, että kateus on ihan täydellisesti tuntematon ilmiö kommunististen heimojen keskuudessa.
Jos nyt siis valtio ei saa hallita, saattaa kysyä, mitä sen sitten tulee tehdä. Valtion tulee olla vapaaehtoinen yhdistys, joka järjestää työn ja tuotannon sekä huolehtii välttämättömäin tavarainjaosta. Valtion tulee tehdä hyödyllistä, yksilön taas kaunista. Kun olen käyttänyt sanaa työ, en voi olla huomauttamatta vielä siitä, että meidän aikanamme puhutaan ja kirjoitetaan paljon tyhmyyksiä ruumiillisen työn muka arvokkuudesta. Mikään ruumiillinen työ ei sinänsä ole arvokasta, vaan päinvastoin ylipäänsä vielä alentavaakin. Ihmiselle on henkisyyden ja siveyden kannalta katsoen häpeällistä tehdä sellaista, mikä ei häntä huvita, ja monenlaiset työt ovat varsin ikäviä askarteluja, jollaisina niitä myös tulisi pitää. Sellainen vastenmielinen toimi on esimerkiksi yhtämittaa kahdeksan tuntia päivässä lakaista vaivalloista katupalasta ankarassa itätuulessa. Minun mielestäni sitä on mahdotonta lakaista, jos otetaan varteen henkinen, siveellinen tai edes ruumiillinen arvokkuus. Lakaista sitä ilolla olisi ihan kauheata. Ihmisellä on vähän parempikin tarkoitus kuin poistaa likaa. Sellaista työtä varten täytyy olla kone.