Pakahtuneella sydämmellä täytyi Nadlerinkin luopua työn pitkittämisestä tunnelissa, myrkylliset höyryt levisivät ja paisuivat yhä enemmin. Pitemmän epätietoisuuden perästä hän päätti, rientää Dossenbachiin vanhalle äidille ilmoittamaan tätä surullista sanomaa ystävänsä onnettomuudesta. Hän tiesi tekevänsä Anteron mieltä myöten, joka ylitse kaikkea rakasti äitiänsä. Kun pfalzilainen lähti matkalle tuontuostakin katsahtaen Hauensteiniin, jonka synkkä kita oli niellyt onnettoman Anteron ja toverinsa, — tehtiin onnettomuuden kaikellaisia kokeita, tunnelin ruttoilman poistamiseksi ja raittiin ilman saattamiseksi sisälle. Suurien ruiskujen avulla saatettiin tunneliin kalkkivettä, vaan nuo myrkylliset höyryt eivät irtautuneet ja ruiskumiehistö tuli voimattomaksi. Nyt viritettiin suuria olkitulia, sitte turvauttiin leveihin seileihin, joita vaunuilla vedettiin nopiasti edestakaisin, — vaan kaikki nämä apukeinot huomattiin hyödyttömiksi, eikä lopuksi auttanut muu kuin, asettaa torvet tunneliin ja ilmapumpuilla poistaa myrkylliset höyryt. Rivakka ja joutuisa apu oli tarpeen ja jokainen hetki oli kallis, sentähden olikin lähellä ja kaukana, Luzernissa, Baselissa, Zyrichissä ja Aarau Tagissa torvia valmistettu yötä päivää. Maanantaina varhain ulottui jo torviliitos 2,200 jalkaa tunneliin ja suulla teki ilmanvaihtopumppu työtä, jota käytti tunnelista virtaava puro, joka tunkeutui kivimuran läpi. Ja todellakin ilma parantui enemmän ja enemmän, kuta laajemmalle torvia pystytettiin.
Kauheasta odotuksesta, joka kuvautui niitten kasvoille, joilla haudattujen joukossa oli kalliita sukulaisia, tahdomme mieluummin vaieta, etenkin koska laveampi kertominen tästä surullisesta tapauksesta vaan hirmukuvia tarjoaisi. Ainoastaan kahdesta siskosta mainittakoon, jotka tuntimääriä tunnelin edessä istuivat kivellä odotellen, jos veljensä, jonka tukehtumiskuolemasta he olivat varmat, kohta löytyisi. Ja kuin vihdoin Kesäkuun 2 päivänä hänen ynnä kolmen muun ruumis vedettiin tunnelista, saattoi siskopari, katkeria kyyneleitä vuodattaen, kuolleen veljensä pyhässä hiljaisuudessa kylänsä hautausmaahan. Samana edelläpuolen päivänä ulottui torviliitos 300 jalkaa ja jälkeen puolen päivän tuhkakokoon. Kaikin voimin ruvettiin sitä murtamaan, vaikka työ oli vaivalloista kuin vaarallista, sillä oli kysymys aukaista kahdeksan jalkaa korkea ja neljä jalkaa leveä käytävä. Sankari-urhoudella kaivoivat työmiehet kuuman tuhan ja hiiltyneitten hirsien lävitse ja ilohuuto kaikui, kun seuraavana aamuna aukea tila oli edessänsä.
"Jumala olkoon kiitetty!" kaikui yhteisesti työmiesten suusta. "Valli on läpimurrettu sekä apu ja pelastus onnettomille haudatuillemme lähellä. Kutsukaamme heitä, antakaamme heille merkki torvillamme."
Tämä tapahtuikin; vaan ei mitään vastausta kuulunut, ja synkässä vankeudessa oli kaikki kuolon hiljaista, mätänemisen höyryjä vaan kohosi. Torvet pystytettiin laajemmalle, jossa nähtiin, että ilo oli aikainen sekä ettei tuhkapatsas vielä ollutkaan läpimurrettu. Tuo aukea tila nähtiin muodostuneen kaatuneista hirsistä, jotka olivat toisiansa vastaan nojautuneet sekä toiselle puolelle vielä oli haudattuna. Kesäkuun neljännen päivän aamulla, siis seitsemäntenä päivänä tämän tapauksen jälkeen, oli vihdoin ehditty vaikeaan päämaaliin sekä läpimurros päätetty.
Uskollisessa, ankarassa työssä oli pelastusmiehistö yöt ja päivät viettänyt tunnelissa, kuitenkin saapui apunsa liian myöhään ja kuolo vietti loistavata voittoa. Perjantaina puolen päivän aikaan oli yksiviidettä ruumista jo löydetty.
8.
Herra kuolettaa ja virvoittaa, vie suureen
ahdistukseen ja siitä ulos jälleen.
Lennätinsanoma oli nopeampi kuin Nadler ja saattoi tiedon tuosta erinomaisesta onnettomuudesta yltympäri. Niinpä se saapui Dossenbachiin ystävätämme Nadleria aikaisemmin. Ruppert oli saanut kuulla tämän ravintolassa, jossa eräs vieraista luki lennätinsanoman sanomalehdestä. Kevytmieliselle veljelle alkoi siis tästä päivästä onni hymyillä, kuin eräs tovereistansa oli lainannut hänelle kuusi bätsneriä [eräs rahan laji], joten hänellä oli varoja, luoda itsellensä iloisen illan. Ruppert ei laiminlyönytkään janoisen kurkkunsa kostuttamista, jota hän niin kauvan oli toivonut. Vaikutuskaan ei jäänyt pois, kohta alkoi viinihöyryt meluta parantumattoman nuorukaisen päässä. Hän tuli iloiseksi, sangen iloiseksi; tuli hillitsemättömäksi ja kiljui juovuksissa sanomattomasti ... silloin hän huomasi lennätinsanoman, silloin hänen korvissansa humisi: että kaksikuudetta työmiestä Hauensteinin tunnelissa oli tullut haudatuksi sekä ainoastaan vähän olevan toivoa heihin pelastuksestansa. Kevytmielinen nuorukainen istui kotvasen ikäänkuin kivettyneenä; silmät tuijottaen, sieramet leveinä, suu puoli auki ja kädet riippuen hermottomina. Tuo surullinen sanoma oli, ikäänkuin ukkosen vaikuttanut Rupperttiin. Muutamia minuutteja sitte oli hän ajatuksissansa tullut onnelliseksi, koska ei tarvinnut peljätä Anteron saarnoja; ja nyt ensimmäisen kerran vapisi hänen sydämmensä kysyessänsä: onko veljesi haudattujen joukossa vai ei?
Mitä kehoitukset ja kohtalot eivät voineet, se onnistui tuolle äkilliselle sanomalle; Ruppertin sydämmessä alkoi katumus syntyä, joka katkerimmasti häntä nuhteli. Antero ilmautui hänen kuvituksissansa ja hänen uskolliset sinisilmänsä katselivat häntä niin surullisesti, ikäänkuin tahtoisivat sanoa: "Nyt olet ikuisiksi ajoiksi veljesi puolesta turvassa, et koskaan enään ole kuuleva hänen siveyssaarnojansa. Nyt voit tehdä, mitä haluat, hän ei ole sinua estävä, sillä jylhissä vuoren sisuksissa hän nukkuu ikuista unta, josta ei kenkään herää: siis juo, Ruppert ja ole iloinen!"
Hermottomina riippuvat kätensä kouristuivat, hän puri huuliansa, ja hänen uhkaavien otsanryppyjensä alta näkyi silmät, jotka ilmoittivat sanomatonta epäilystä.