Päätös.
Herra kaikki jalosti toimittaa. (Jesai. 28, 29.)
Antero parani täydellisesti, vaikka verkallensa, ja eräänä ihanana kesäiltana hän veljensä ja ystävänsä keralla nousi Frohburgille, monien vaivalloisten päivien perästä vilvoittaaksensa silmiänsä ja sydäntänsä Jumalan ihanan luonnon katselemisessa.
Kuten sinä iltana, jolloin Antero ja Nadler viimeiseksi viipyivät tuolla ihanalla kukkulalla, laskeutuivat he nytkin eräälle istuimelle. Uuteen elämään tointunut Antero hengitti syvään ja heitti, liikutettuna Jumalan hyvyydestä, rakkaudesta, joka häneen ja tuohon maisemaan niin ilmeellisesti vaikutti, kätensä Ruppertin ja Nadlerin hartijoille, sydämmellisesti molempia syleillen.
Epäilemättä hänen mieleensä juohtui uni, jonka pfalzilainen veljensä ei kauvan sitten hänelle kertoi samalla paikalla, ja siihen yhtyi vielä nuo kauheat kuvat, jotka kaivokseen hautaus matkaan sai.
Antero oli tahallansa pysynyt tuosta onnettomuudesta vaiti, ja omansa eivät siinä suhteessa häneltä mitään kysyneet. He eivät olisi lääkärin varoittamattakaan sitä tehneet, koska itsekin sanoivat, että aikainen palautuminen tuohon kauheaan aikaan epäilemättä olisi vahingollinen rakkaalle sairaallensa.
Nyt kuitenkin alkoi Antero siitä puhua, sanoen:
"Tuolta alhaalta katsoo Trimbachin kirkontorni meihin, ja minusta on, ikäänkuin se tahtoisi sanoa: 'eikö tosi, Antero, siellä ylhäällä Frohburgilla on ihanampi, kuin täällä alhaalla maan synkässä povessa? Vaan älä sentähden ole ylpeä; tosin olet onnellisesti pelastunut kuolemasta ja haudasta, joka sinulle jo oli kaivettu, — kuitenkin on hetki tuleva, jolloin sinuakin viikatemies tervehtää. Silloin sinunkin ruumiisi tulee synkkään hautaan ja toinen matkamies kentiesi, sinun paikallasi, istuu tällä ihanalla kukkulalla sekä, iloiten elämällensä, katsoo alas haudallesi.'"
"Kiroa moiset surulliset ajatukset", pyysi Ruppert, "ja vilvastuttakaamme silmiämme tuolla ihanalla maisemalla, joka laveana kaarena esiintyy silmiimme.
"Aivan oikein", jatkoi Antero, "seuraa vaan tarkkaan noita vuoria ja laaksoja, metsiä ja vainioita, taloja ja torneja, silloin lankeaa silmäyksesi myös noihin moniin valkoisiin risteihin, jotka niin rauhallisina kiiltävät iltaruskossa. Muistatko vielä untasi?" kääntyen pfalzilaiseen veljeen, joka vakaasti myödytti. "Jos silloin olisin totellut varoittavaa ääntäsi, niin olisin päässyt kaikista kivuista ja vaivoista, joita elämäni iltaan saakka vavisten olen muisteleva."