Ruhtinas karkasi toisen kerran ylös tuoliltansa ja hänen kasvonsa osoittivat hämmästystä ja säikähdystä.
Saadaksensa ansionsa tässä asiassa näyttämään suuremmilta, jätti Markowna ruhtinaan vähäksi ajaksi epäselvyyteen poiketen syrjäseikkoihin ja vasta, kan Shestokowin tuskallinen levottomuus oli kohonnut korkeimmilleen, palasi hän jälleen pää-asiaan ja kertoi edelleen.
"Lahjomalla erään palvelijan, joka vähää ennen oli ollut lakeijana talvipalatsissa ja nyt on uskottuna miehenä kreivi Trubetskoin luona, onnistui ylen kiihkeälle virkaveljelleni siepata käsiinsä kirje, jonka kreivi oli kirjoittanut herra Gladkoille, ja jossa myös teidän ylhäisyytenne nimi oli mainittuna."
Shestokow vaipui pelosta hervottomana tuolilleen. Hän sulki silmänsä ja hänen käsivartensa riippuivat raukeina alas. Mutta yhtä pian hän siitä toipui jälleen, vaatien kärsimättömänä nadsiratelia päättämään kertomuksensa.
"Vaikka kirjeessä salaiset kokoukset ja niiden tarkoitukset olivatkin mainittuina, ei teidän nimeänne voitu asettaa mihinkään yhteyteen niitten kanssa; siitä huolimatta näytti minusta kirje vaaralliselta, kun sen sisältö voi olla turmiollinen molemmille mainituille herroille. Onneksi oli meidän päällikkömme poikessa Pietarista, ja kirje jäi siten virkaveljeni talteen, joka säilytti sitä konttoorinsa pöytälaatikossa. Teidän ylhäisyytenne antamilla rahoilla ei minun ollut vaikeata lahjoa hänen kirjuriansa. Tämä toivorikas nuorukainen omistaa sala-avaimen, joka avaa kirjoituspöydän laatikon. Kun meidän korkea-arvoinen päällikkömme palasi Pietariin, ja rakas virkaveljeni syösten tuli konttooriin noutamaan tuota sisältörikasta kirjoitusta, oli se jäljettömiin kadonnut, ja kaikki virkaveljeni tiedustelemiset, raivon ja kiukun purkaukset eivät saaneet sitä jälleen näkyviin — luonnollista, sehän makasi lompakossani."
Näillä sanoilla, jotka tämä kunnon mies lausui riemunaurulla, ojensi hän ruhtinaalle anastetun, vaarallisen kirjeen.
"Te olette kettu", huusi Shestokow hengittäen helpommin, "ja teidän intonne on palkkansa saapa. Mutta jos meillä onneksi onkin kirje jälleen käsissämme, niin jääpi asiantila kumminkin entiselleen, Teidän virkaveljenne tuntee kirjoituksen sisällön ja nimet Trubetskoi ja Gladkoi ovat joutuneet pahaan pulaan. Minun ystävilleni on vaikeata jäädä kotimaahan, elleivät tahdo panna vapauttansa vaaranalaiseksi."
"Sallikaaa minun vastustaa tätä, Teidän Ylhäisyytenne", keskeytti nadsirateli mahtavalla hymyilyllä, "te olisitte aivan oikeassa, jos yhden vieraanmiehen todistus tässä tapauksessa riittäisi. Kirje on kadonnut, siis ei hallituksella ole mitään suoranaista todistusta teidän ystävienne syyllisyydestä. Minun virkaveljeni antaa siitä huolimatta ilmoituksen päällikölle ja mainitsee myös nimet. Hän vetoo silloin minun todistukseeni, koska minäkin olen lukenut kadonneen kirjeeu. Hyvä, minua kutsutaan päällikön luo, ja minä ilmoitan hänelle, etten suinkaan voi vannoa, onko virkaveljeni kertomus oikea. Nimistä Trubetskoi ja Gladkoi en tiedä mitään, en voi parhaalla tahdollanikaan johdattaa niitä mieleeni, minusta tuntuu päinvastoin ikäänkuin toinen nimi olisi ollut" — tässä loi puhuja ruhtinaasen merkillisen katseen — "ollut Jerupkow ja toinen jotain samaan ääneen kuin Gladkoi, mutta ei suinkaan se. Ja siitä seuraa, kiitos meidän venäläiselle lainsäädännöllemme, että on mahdotonta alkaa oikeudenkäynti teidän ylhäisyytenne molempia ystäviä vastaan, mntta — ja nyt, rakas ruhtinas, pankaa tämä tarkoin mieleenne — mutta nyt on minun päällikköni epäluulo kohdistunut teidän sisarenne poikaan, ja kun te vaan tarjootte minulle keinot voida menestyksellä vakuuttaa virkaveljeäni, niin myöntyy hänkin lopullisesti ja vannoo kivenkovaan, että nimi tuossa kirjeessä ei kuulunutkaan niinkuin Trubetskoi, vaan niinkuin Jerupkow. No niin, mitä nyt Teidän Ylhäisyytenne sanoo?"
"Että sinä olet piru itse!" nauroi ruhtinas. "Totisesti, sinun viekkauttasi pitää varoa, onneksi omistan ne keinot, millä voin sinun ystävyytesi sitoa."
"Saavuttaaksemme toivottua tarkoitusta", jatkoi Markowna mielissään, "tulee asia tällä kertaa vaatimaan suurempia uhrauksia, ja kun kiire on tarpeen, olisi syytä niinpian kuin mahdollista varustaa minua tarpeellisilla rahavaroilla, ja antaa minulle lupaa palausmatkallani saada vaihtaa hevosia jokaisella asemalla, niin että minä joutuun jälleen pääsen pääkaupunkiin."