Itsestäänkin on selvä, että Shestokow selitti suostuvansa kaikkeen ja lausui peittelemättä ilonsa siitä, että tuo vihattu Jerupkow saisi sellaisen keiton syödäkseen, joka edeltäpäin arvattuna pitkäksi ajaksi häiritseisi hänen ruuansulatuksensa ja keskeyttäisi hänen vapauttamisaikeensa.
Vielä ei ollut puhelu nadsiratelin kanssa päättynyt, kun vouti tuli ilmoittamaan, että Iivana oli paennut herra Jerupkovin hoviin, ja että tämä kieltäytyi jättämästä poikaa heidän käsiinsä.
Tällainen käänne asioissa oli ruhtinaalle toivottu, sillä hänellä oli nyt riittävä peruste käydä sisarensa pojan kimppuun, ja kun hänellä oli syytä otaksua, että salapoliisin päällikön puoleltakin oikeudenkäynti häntä vastaan avattaisiin, niin aavisti jo Shestokow edeltäpäin, että hän kohta pääsisi irti tästä kiusallisesta naapurista.
Suurimmassa kiireessä päästi hän nadsiratelin luotaan ja käski voudin seuraamaan itseänsä herra Jerupkowin maahoville.
"Hän kieltäytyy täyttämästä teidän ylhäisyytenne pyyntöä", huomautti vouti, "ja pelkäänpä vielä että hän kieltää teiltä pääsyn linnaansa."
"Uskaltakoon vaan!" huusi Shestokow tuimalla katseella. "Kuolema ja kirous. Olisin valmis antamaan vaikka ryöstää typö tyhjäksi koko hänen rosvolinnansa!… Eteenpäin!" komensi hän voutia tarttuen espanjalaiseen ruokokeppiinsä ja pannen hatun päähänsä.
Hän astui niin nopeaan, että vouti tuskin jaksoi häntä seurata eikä hiljentänyt askeleitaan, ennenkuin hän saapui sisarensa pojan kartanolle.
"Missä on herrasi?" ärjäsi hän emännöitsijälle, joka istui penkillä talon edustalla ja leikkeli papuja.
"Täällä", kaikui ääni yläkerroksesta ja ruhtinas huomasi Jerupkowin, joka katseli alas avonaisesta ikkunasta.
"Minulla on kana teidän kanssanne kynimättä", huusi Shestokow vihaisena heittäen tuiman katseen vihattuun sisarensa poikaan.