"Osoittakaa laupeutta, Teidän Ylhäisyytenne, antakaa miuuu valvoa ainakin tämä yö isäni ruumiin ääressä, minä tahdon sitte mukautua välttämättömään kohtalooni."
"Hahaha, arveleeko poika yhä edelleen olevansa ylioppilas?" huusi Shestokow pistävällä ivalla. "Valvoa isänsä ruumiin ääressä, ikäänkuin hän olisi ollut säätyhenkilö! Me tahdomme vapauttaa sinut siitä lapsellisesta velvollisuudestasi, poika, ja tuon raadon annamme vielä tänä yönä kuopata. Tuo", sanoi hän kääntyen nauravan ympäristön puoleen, "on minulle jo kylliksi rahoja maksanut, minun on pitänyt häntä elättää viimeisen vuoden, vaikkei hän ole voinut toimittaa vähintäkään työtä. Minä olen iloinen, että olen hänestä päässyt, vaikka minun isäni kerran hänestä maksoi sievoisen summan ruplia. Ruumis kuoppaan!"
Sillä välin kun pari dvornikkaa (talonrenkiä), jotka olivat kantaneet lyhtyä, tarttui vanhan Andreaksen hengettömään, mutta vielä lämpimään ruumiiseen käsiksi, kiskoi petomainen Shestokow tuskasta voimattoman Iivanan ylös, työnsi hänet edellään ulos mökistä, pihan yli, herraskartanoon asti. Sinne tultua jätti hän hänet kahdelle kaitsijalle ja lisäsi vielä uhkauksen:
"Miehet, te vastaatte minulle hänestä!… Voi teitä, jos hän karkaa! Minä annan teitä pieksää niin, että henki lähtee. Te tunnette minut ja tiedätte että pysyn sanoissani!"
"Me tahdomme häntä vartioida, isä rakas", vastasi toinen kaitsija ikeniänsä irvistellen, "aivan kuin olisi hän tsaari itse."
Tämä vastaus herätti ruhtinaan mielisuosion, hän nyykähytti armollisesti päätään ja läksi sitte ystävineen lämmitettyyn vierashuoneesen, jossa katetulla pöydällä valituimmat herkulliset ruuat ja juomat jo odottivat.
"Tuollainen liikunta tuottaa oivallisen ruokahalun", naurahti herra Gladkoi ja istui tyytyväisenä pöytään, jonka perästä muut noudattivat hänen esimerkkiänsä. Sittenkun jalosukuiset herrat olivat tyydyttäneet ruokahalunsa, rupesivat he neuvottelemaan siivoista tuumistansa. Luonnollisesti juotiin tässä tilaisuudessa paljon viiniä eikä kukaan ajatellutkaan enää tämän yön kauheata näytelmää, itse Jerupkow ja Iivanakin joutuivat unhotuksiin, sillä nyt oli kysymys tärkeämmistä asioista!
VI
Ilian kultavesi.
Joskohta myrsky yhä vieläkin pauhaa, ja lumihiutuset milliardittain putoavat maahan, ikäänkuin ne tahtoisivat niin kauan kutoa tätä talvista hikiliinaa, kunnes koko maa makaisi haudattuna sen alla, täytyy meidän kumminkin tehdä se pyyntö ystävälliselle lukijalle, että hän lumesta ja myrskystä huolimatta taivaltaisi meidän seurassamme tuon pitkän, vaivalloisen tien Pietariin, sillä juuri tämä yö on rikas tapahtumista, jotka meidän kertomuksellemme ovat tärkeät.