Oliko se sattuma tai jumalallinen sallimus! Lehdellä näkyi 91. psalmi, joka sisälsi syvimmän luottamuksen Jumalaan, ja jonka sanoja Iivana oli puheesensa kietonut. Toisen kerran elämässään näki tsaari mitä kummallisimmalla tavalla tämän psalmin sanat silmiensä edessä ja tunsi jälleen saman äänen, joka nytkin niin mahtavasti puhui hänen sydämmellensä.
Kauan aikaa vallitsi syvä hiljaisuus keisarillisessa työkamarissa, mutta sitte kohotti tsaari äänensä ja lausui, nostaen Iivanan ylös:
"Poikani, sinun uskosi ja ylevä luottamuksesi Jumalaan eivät ole sinua pettäneet. Minä olen päättänyt ostaa rikoksenalaisen Shestokowin suuret perintötilukset. Sinun keisarisi tulee sinun herraksesi, mutta ainoastaan antaaksensa sinulle vapauden!"
Raikas riemuhuuto kaikui huoneessa; mutta ei se ainoastaan päässyt Iivanan rinnasta, mutta myöskin isä Ilian, ja vierashuoneessakin kajahti huuto: "Jumala siunatkoon jaloa hallitsijaa!"
Kun nuori ystävämme ja hänen vanha suojelijansa riemuten osoittivat kiitollisuuttaan, yhtyi tähän myös jälleennäkemisen ilo, kun tsaari Aleksanteri saattoi jalon Jerupkowin entisen Königsbergin ylioppilaan luo.
Näillä sopusointuisilla riemusävelillä, joita pasuunan äänet varmaan julistivat taivaasen asti, päätämme kertomuksemme. Meille rakkaiksi tulleitten henkilöitten äänet ovat vaienneet ja meidän tehtävämme on vaan osoittaa heidän kohtalonsa loppuvaiheet.
Nadsiratelin kautta sai ruhtinas Shestokow tiedon siitä vaarasta, joka häntä uhkasi. Hän ja hänen rikostoverinsa kokoelivat kaikki irtonaiset varansa ja pakenivat Ranskaan. Heidän maahovinsa ja muut tiluksensa pani valtio takavarikkoon, mutta tsaari Aleksanteri pysyi sanassaan ja tuli Shestokowin tiluksien omistajaksi. Jerupkowin väsymättömälle ahkeruudelle onnistui aikaa myöten suurentaa varallisuuttansa siinä määrässä, että hän voi vähentää keisarillisen herransa huolia maatilusten hoidossa siten, että hän oston kautta sai ne omakseen ja tsaarin suostumuksella antoi vapauden kaikille maa-orjilleen, Huolimatta Aleksanterin vakavista ponnistuksista lakkauttaa maa-orjuus maassansa, ei hän kumminkaan jaksanut toteuttaa tätä tarkoitusperää, jota hän niin hartaasti oli halunnnt. Ainoastaan niin kutsutuille kruunun talonpojille sai hän armoansa osoittaa, sillä bojaarien juonet ja vastarinta asettivat hänen tiellensä voittamattomia esteitä. Vasta vuonna 1863 onnistui hänen veljensä pojalle, Aleksanteri II:selle, saattaa päätökseen suuri vapauttamistyö, joka Venäjän maa-orjille antoi persoonallisen vapauden.
Monta surullista kokemusta tuli vielä kunniassa pidettävän tsaarin osaksi. Niitten paino rasitti häntä niin, että hän vaipui liian aikaiseen hautaan. Mutta että hän järkähtämättömällä luottamuksella Jumalaan erkani tästä elämästä, osoittaa hänen viimeinen tahtonsa, jossa hän muun muassa määrää, että kopio 91 psalmista, jonka hän kerran oli saanut kreivitär Tolstoilta, pantaisiin hänen mukaansa ruumisarkkuun.
Isä Ilia eli vielä keisarillisen herransa jälkeen, ja miten syvä hänen surunsa oli, näkyi paraiten vanhan palvelijan uskollisuudesta ja luopumattomuudesta. Häntä ei voitu mitenkään taivuttaa eroamaan hallitsijansa ruumiista, jonka hän Taganrogista, jossa keisari Aleksanteri heitti henkensä, saattoi Pietariin. Huolimatta pakkasesta ja korkeasta iästään, istui hän päivät yöt ajamassa vaunua, joka säilytti vainajan hengettömän verhon.
Isä Ilian ainoa ilo oli hänen rakas poikansa, niinkuin hän edelleen kutsui Iivanaa, Hänen kanssaan jutteli hän joka päivä ylevästä keisarista, joka siten vielä oli jalomielisyyttänsä lisännyt, että hän tehtyänsä hänestä vapaan miehen antoi hänelle oman sukunimensä "Romanow", josta vanhasta venäläisestä bojaarisuvusta nykyinen hallitsijasuku on saanut alkunsa. Nuori Iivana Romanow osoittikin, että hän oli ansainnut tämän kunnioituksen; hänen nimensä tuli kohta kuuluisaksi venäläisten oppineitten joukossa ja vuonna 1829 perustettu Pietarin yliopisto piti kunnianaan omistaa hänet opettajanaan.