"Mitä sinulla on asiana, isä Ilia?" kysyi keisari niin hyväntahtoisella äänellä, että vanhuksen kasvot loistivat onnesta.
Lämpimillä, kauniilla sanoilla kuvaili Ilia tarkasti kuuntelevalle keisarille nuoren ystävänsä surulliset vaiheet, lisäten pyynnön että majesteetti suojelisi Iivanaa ruhtinaan vastaisilta väijymisiltä ja ottaisi turviinsa kurjan, kovasti ahdistetun nuoren miehen.
Nyt seurasi äänettömyys. Aleksanterin kasvot värähtelivät tuskaloisesti, ja hän puristi seisoen kirjoituspöytänsä ääressä vasemman kätensä kovasti raamattuun, jota, niinkuin tiedämme, Aleksanteri joka päivä luki ja jolla oli etusija hänen kirjoituspöydällään.
"Hyvä, vanha isä Iliani", alkoi tsaari hiljaisella, hellällä äänellä, "olen sinulle suuressa kiitollisuudenvelassa. Harvinaista uskollisuuttasi ja luotettavaisuuttasi on mahdoton palkita, mutta sitä vastoin kyllä sinun rakastavasta sydämmestäsi lähtenyttä velvollisuuden intoa, jolle vihdoinkin vuosikausia kestäneitten vaivojen perästä on onnistunut saada ilmi niitten kurjien johtaja, jotka ovat liittyneet minua ja minun henkeäni vastaan. Minä tiedän", lisäsi hän nopeammin, kun ukko tahtoi tehdä vastaväitteitä, "ettet sinä omasta puolestasi vaadi palkintoa, että sinä sen lahtoisit siirretyksi suojatillesi siten, että minä pelastaisin hänet kiduttajiensa kostonhimolta. Oi, isä Ilia, en ole vielä koskaan tuntenut voimattomuuttani niin, kuin tänä hetkenä. Sinun nuori ystäväsi on maa-orja, sellaisena hän on herransa oma — ja hänellä on oikeus vaatia hänet minulta takaisin."
"Oi taivaallinen isä", huusi ukko murretulla äänellä, "Iivana parkani on siis hukassa!… Mutta malttakaa, armollisin Keisarini, jos olen oikein käsittänyt, niin tiedätte jo ruhtinas Shestokowin syyllisyydestä ja rikoksesta, silloin on siis hänen oikeutensa omistaa maa-orjia lakannut, koko hänen omaisuutensa ja niinmuodoin myös kaikki hänen tiluksensa lankeavat valtion omaksi ja —"
"Ja valtiolla, isä Ilia", tarttui keisari uudelleen puheesen, "on liian paljon tekemistä ryhtyäkseen tiluksia hoitamaan, se tulee jälleen myymään ruhtinaan kruunun omaksi joutuneen omaisuuden, siis saavat ruhtinaan maatilat ja maa-orjat toisen omistajan ja hänellä on myöskin oikeus nuoreen ystävääsi. Ystäväsi tulee olemaan hänenkin maa-orja ja on joutuva barininsa armoille, joka taas vuorossansa määrää hänen kohtalonsa."
Ilia puristi suonenvedontapaisesti käsiänsä, hän ymmärsi että keisari oli oikeassa, mutta hänen rinnassaan riehui vihan myrsky maansa kauheita lakia vastaan. Hän tahtoi puhua, mutta hänen äänensä petti. Sen sijaan tarttui Iivana puheesen ja kyyneleet silmissä alkoi hän langeten tsaarin jalkoihin liikuttavilla ja suruvoittoisilla sanoilla:
"Ymmärrän kyllä, että minun Keisarini ei voi murtaa minun orjuuteni kahleita, mutta sallittakoon minun rukoilla häntä antamaan minulle tässä avuttomassa tilassani uskonnon lohdutusta, jolla Teidän Majesteettinne sydämmessä on niin vankka pohja. Minä olen tähän asti lujasti luottanut Jumalaani, hän yksin oli minun turvani ja linnani, jonka suojelukseen minä uskalsin. Minä elin siinä vahvassa uskossa, että joka antautui Korkeamman varjelukseen, hän saisi häneltä hoivan kaikkea häijyä ja kiusaa vastaan tässä maailmassa, koskapa Hän on antanut käskyn enkeleillensä suojella niitä, jotka vaeltavat hänen teillänsä. 'Avukses huuda minua hädässäs, niin minä tahdon auttaa sinua ja sinun pitää kunnioittaman minua.' Niin on kaikkivaltias Jumala luvannut niille, jotka häneen uskaltavat, ja kumminkin näen nyt, että hän on minut hyljännyt, ja sanomaton epätoivo ja tyhjyys täyttävät minun sydämmeni, — ja sentähden pyydän Keisariani auttamaan minua, etten vaikeassa koettelemuksessani sortuisi!"
Tämä nuorukaisen harras rukous, niinkuin myös se surumielisyys, joka ilmeni hänen sanoissaan ja liikkeissään, panivat ikäänkuin hunnun Aleksanterin silmien eteen. Yhä lujemmin ja lujemmin puristi hänen kätensä raamattuun, kunnes se äkkiä siirtyi paikoiltansa ja putosi lattiaan.
Iivana nosti sen ylös ja ojensi avaantuneen kirjan säpsähtyneelle keisarille. Hänen silmänsä kohtasivat avaantunutta lehteä, jota hän jäi katsoa tuijottamaan.