Jerupkow oli jo etuhuoneessa odottamassa, ja se ystävällinen, sydämmellinen vastaanotto, joka tsaarin puolelta tuli hänen osakseen antoi hänen heti aavistaa, että hän keisarissa oli löytänyt mahtavan suosijan.
"Teidän luonteenne jalomielisyys, rakas herra Jerupkow", lausui keisari hänelle, "on minulle jo aikoja sitte tuttu. Minä ajattelin mielisuosiolla miestä, jolla valtakuntani mahtavitten joukossa oli niin paljon katkeria vihamiehiä, sentähden annoin kaikessa hiljaisuudessa tehdä tiedusteluja hänestä. Kun minä sain tietää, että teidän jalomielinen aikeenne antaa vapaus tiluksienne maa-orjille oli syynä tähän katkeraan vihaan, päätin vakavasti suojella teitä kaikkea vääryyttä vastaan. Tilaisuus siihen tulikin kohta, kun te autoitte pakoon erään maa-orjan, jonka tuo kurja Shestokow omistaa, vieläpä piditte jalomielisellä tavalla huolta tämän lahjakkaan poika raukan kasvatuksesta. Minä sain tietooni tämän uuden osoituksen teidän rakkaudestanne lähimmäisiänne kohtaan oman vanhan kuskini kautta, jonka suosikki tämä Iivana jo monta vuotta oli ollut. Tuskin olin saanut tietää, että ruhtinas oli nostanut oikeudenkäynnin teitä vastaan, kun neuvottelin oikeuslaitoksen päällikön kanssa ja annoin hänen tietää toivoni, että tätä riita-asiata viivyteltäisiin. Voin teille nyt sanoa, rakas Jerupkow, että tämä oikeudenkäynti olisi venynyt loppumattomiin, ja että Shestokow varmaan ajan kuluessa olisi antanut sen raueta, kun hänen olisi pitänyt suorittaa kaikki kulungit. Te olette kumminkin nyt irti tästä kiusasta, kun teidän luonnottomalla sukulaisellanne nyt on huoli pidettävä omasta onnesta ja onnettomuudesta."
Jerupkowin hämmästyksen voipi helposti ajatella, kun hän nyt tsaarin omasta suusta sai kuulla Shestokowin rikolliset aikeet. Hän alkoi juuri sanoilla ilmaista kummastuksensa, kun rähinää kuului etuhuoneessa.
"Ja minä sanon sinulle, Jyrki, sinun täytyy ilmoittaa minut tuossa paikassa keisarilliselle herralleni", huusi vihastunut basso-ääni, "tai olet jo tarpeeksi kauan ollut kamaripalvelijana!"
"Tahdotteko olla hiljaa!" kuului uhatun kamaripalvelijan ääni. "Minä en voi nyt teitä ilmoittaa, koska toinen jo on majesteetin luona."
"Taivasten tekijä", tiuskui basso-ääni, "minä en hievahda paikaltani, vaikka jäisin tänne huomisaamuun asti."
Aleksanteri nauroi. Hän oli malttamattoman tunkeilijan karkeassa äänessä tuntenut vanhan kuskinsa ja pyysi Jerupkowia käymään vierushuoneesen sekä astui sitte etuhuoneen ovelle, jonka avasi.
"No, no", huusi hän ystävällisesti, mutta vakavasti, "mitkä sivistymättömät veitikat häiritsevät noin linnani rauhaa?"
"Isä Ilia, minun keisarillinen herrani", vastasi ukko ja pani kumartaen kädet ristiin rinnallensa. "Minulla on tavattoman tärkeä asia, joka ei minkäänlaista viivytystä salli; joka hetki on minulle ja minun nuorelle ystävälleni tuolla kallis", — näitä sanoja lausuessa osoitti hän kumartuvaa Iivanaa. "Ja kun Jyrki minua ylpeästi käski pois, niin loppui kärsivällisyyteni — ja — ja — no niin, ja sitte olin minä vähän kova-ääninen ja vihainen. Olkoon armollisin Keisarini minulle armollinen ja antakoon anteeksi raju luonteeni."
Tsaari Aleksanteri viittasi ukolle tulla suojattinsa kanssa lähemmäksi, jonka perästä hän sulki työkamarinsa oven.