Markowna ei voinut kyllin kiittää ja läksi pois yhtämittaa kumarrellen.
Herrat, jotka ruhtinas oli kutsunut luokseen, olivat tilanomistajia lähitienoilta. Näistä asuivat eräät talvikauden Pietarissa, toiset taas olivat nyt juhlaksi saapuneet. Vaikka heidän tiluksensa olivatkin laajoja, ei niitä sittenkään voinut verrata niihin, joita Shestokow omisti; bojaarit osoittivatkin hänelle sentähden jonkunlaista alamaisuutta, osaksi tämän takia ja osaksi sentähden, että ruhtinas aina oli ollut heille hyvä ja auttanut heitä silloin kuin kato ja vastoinkäymiset olivat heitä kohdanneet. Useat näistä tilanomistajista olivat vielä nytkin hänelle velassa, mutta Shestokow — ritarillinen kuin oli — ei antanut heidän sitä tuntea. Siitä seurasi, ett'eivät nämä herrat ainoastaan suuresti häntä kunnioittaneet, vaan pitivätkin hänestä paljon; sitäpaitsi oli heillä ruhtinaan kanssa yhteisiä etuja valvottavana, joista myöhemmin tulemme kertomaan.
Shestokow oli kutsunut heidät tänään luokseen, viettääkseen yhdessä heidän kanssaan aikaa siksi, kun tanssiaiset alkaisivat keisarillisessa palatsissa ja saadaksensa esittää heille sisarensa pojan, joka oli — niinkuin tiedämme — edellisenä iltana palannut ulkomailta. Kun talon herra oli tervehtinyt vieraitaan, tuli ruhtinatar herra Jerupkow'iu, ruhtinaan sisaren pojan, kanssa huoneeseen. Muutaman hetken kuluttua poistui ruhtinatar pukeutuakseen tanssiaisiin; tiesipä hän kyllä entuudesta, että herrat bojaarit mieluimmin seurustelivat keskenään, he kun näet vihasivat kaikkea etikettiä.
Keskusteltiin nyt Jerupkow'in vaiheista ulkomailla. Tämä nuori — tuskin kolmenkymmenen vanha mies — oli ihastunut Saksaan, Hanskaan ja Englantiin, joissa maissa hän oli viettänyt useampia vuosia, eikä voinut kyllin kiittää sitä jaloa vapautta, jota siellä halvinkin talonpoika saapi nauttia.
"Me olemme sen sijaan vuosisatoja jälellä", lopetti hän innostuneena puheensa, "emmekä voi muuta kuin kaikella voimalla antaa tukeamme tsaarin ihmisystävälliselle tarkoitukselle lakkauttaa maa-orjuus."
Jos puhujan innostus jo aikaisemmin oli herättänyt bojaarien harmia, niin sai tämä hänen Ioppupontensa aikaan oikean myrskyn.
PÖyhkeiliväthän nämä herrat juuri maaorjiensa lukumäärällä, joita kuvaavasti kyllä kutsuttiin "peru-ihmisiksi", pitiväthän he noita olentoja orjinaan, jotka tavaraluettelossa pantiin yhteen luokkaan heidän rakkaan karjansa kanssa. Tähän aikaan sai joka päivä lukea Pietarin sanomalehdissä ilmoituksia sellaisia kuin seuraava, jonka olemme ottaneet esimerkiksi: "Talossa N:o 60 Hernekadnn varrella myydään eli vuokrataan yksitellen perhe, johon kuuluu nuori leski, kaksi poikaa ja yksi tyttö. Lähempiä tietoja antaa talon kuski Iivana. Samassa paikassa on nähtävänä kaksi nuorta hevosta Orlovin varsoituslaitoksesta ja yksi kolmogoorilainen lehmä."
Tästä voi lukija helposti ymmärtää, että ruhtinaan vieraat eivät voineet käsittää Jerupkowin jaloa ajatusta, mutta tuntui tämä heistä melkein niinkuin rikos.
Herra Gladkoi, sama juuri, jolle Iivana oli kadottanut vetonsa — tarttui nyt puheeseen: "minä en kehoittaisi teitä ilmi tuomaan ajatuksianne laajemmissa piireissä, koska te silloin ja täydellä syyllä tulette saamaan paljon vihamiehiä."
"Eivätkö ajatukseni sitten ole samat kuin tsaarinkin", kuului Jerupkowin hämmästynyt vastaus. "Eikö Venäjällä tiedetä, että hän jo on poistanut piinatutkinnon ja että hänellä tätä nykyä on tarkoitus murtaa noitten ihmisraukkojen kahleet? Noh, onko siis keisari Aleksanterilla vihollisia omassa maassaan?"