VIIPURIN LÄÄNINVANKILASSA
Yöllä marraskuun 26 päivää vastaan 1916 satuin virumaan valveilla vuoteellani ja mietiskelin, mitä minun oli puhuttava lukukauden lopettajaistilaisuudessa syyslukukauden päättyessä. Minä arvelin ottaa aiheeksi kuinka ne raskaat olot, joissa elimme, jotka painoivat meidän maatamme ja koko maailmaa, kävisivät keveämmiksi ja selviäisivätkin, jos ihmisillä olisi hyvää tahtoa.
Aamulla soi telefooni, kysytään olenko kotona. Ennenkuin olin ehtinyt tulla telefooniin, oli kysyjä poistunut. Sentraalissa muistivat kumminkin, mistä oli soitettu — poliisikamarista. Kysyjät olivat sieltäkin jo poistuneet, oli ollut komisarjuksia ja konstaappeleja. Tarkemmin arvailematta laittauduin valmiiksi. Kohta soikin ovikello. Sisään tulee komisarjus von Gross kahden siviilipukuisen miehen saattamana ja ilmoittaa, että hän kuvernöörin käskystä on tullut vangitsemaan minut, ja että minun on otettava vaatteita ja rahaa mukaan, sillä mahdollisesti on edessä pitempikin matka Venäjälle.
Sen enempiä tutkimuksia, kuulusteluja, kyselyjä, selityksiä tai syytöksiä ei pidetty eikä tehty nyt, ei aikaisemmin eikä myöhemminkään. Neljä kuukautta aikaisemmin oli kyllä santarmieversti Petin tehnyt minulle yhden ainoan kysymyksen, joka koski minua itseäni: Olinko muka erottaessani seminaarista erään oppilaan sanonut, että jos Suomi joutuisi Saksan alle, sillä olisi paljon parempi olla kuin Venäjän alla. Siihen minä vastasin, että enhän minä ole niin äärettömän typerä, että minä sellaisessa tilaisuudessa menisin sellaista sanomaan. Petinkin yhtyi siihen ja merkitsi, että ei ole sanonut. Siinä oli kaikki. Vaimolleni oli kuvernööri Pfaler myöhemmin sanonut, että minä olin "regeringsfientlig" — hallitukselle vihamielinen. Arvattavasti syitä oli useitakin, mutta ovatko ne minulle viaksi luettavat, sen arvostelkoot muut.
Herra von Gross jäi asuntooni, kun minä valmistauduin matkalle: luovutin seminaarin kassan ja seminaarin kanslianhoidon varajohtajalle, tein lyhyen luettelon johtajan tehtävistä etenkin ensi aikoina, järjestelin omia asioitani ja varustelin vaatteitani. Hyväksi onneksi sekä seminaarin että yksityiset asiani olivat niin selvillä, että ne eivät tuottaneet minulle mitään vaikeutta, niiden puolesta olin valmis muutaman tunnin perästä lähtemään matkalle. Vaimoni sattui olemaan Viipurissa, poikani eivät myöskään olleet kotona. Joitakuita virkatovereita ja sukulaisia kävi luonani vähän asioita selvittämässä.
Kello 2 päivällä lähdettiin asemalle. Siellä näin kuinka suurella joukolla minua oli tultu hakemaan. Siellä oli ainakin kuusi miestä paitse Grossia, toiset univormussa toiset siviilipukuisia. Asemalle kokoontui suuri määrä ihmisiä, monet kävivät jäähyväisiä sanomassa. Asemalla oli varmaan useampia satoja saattajia, jotka äänettöminä heiluttivat nenäliinojaan junan liikkeelle lähtiessä. Päivä oli pilvinen ja harvinaisen hämärä.
Matkalla saivat sisareni, jotka satunnaisesti olivat samassa junassa, tulla samaan vaunuosastoon kanssani, mutta ennen Viipuriin tuloa oli heidän poistuttava. Kuvaavaa kylläkin: he saivat olla seurassani, mutta se ei saanut näkyä. Vartioivat poliisimiehet koettivat tarkoin kuunnella, ettemme puhelleet mitään vaarallisia asioita.
Viipurissa oli poliisimies Heinjärvi asemalla vastassa ja tiukasti kielsi ketään asemalla olevista tuttavistani puhuttelemasta minua. Useamman miehen vartioimana vietiin minut autolla poliisikamariin, jossa pienen kuulustelun jälkeen vietiin putkaan. Mutta ennenkuin koppiin suljettiin, otettiin kaikki vaaralliset esineet pois: kaikki mitä taskuissa oli, päällystakin taskussa sattui olemaan yksi sembramännyn pähkinä, sekin otettiin, kellot, henkselit, kaulukset, kengän nauhat, lukkoneulat sukista, paidan napit, luultavasti siksi etten saisi hirttää tai muuten vahingoittaa itseäni.
Lääninvankilaan ei viety, kun sinne ei vielä oltu tehty mitään ilmoitusta.
Koppi, n:o 1, johon minut suljettiin, oli varmaankin tyypillinen vankikoppi, vaikka minä en semmoisia ollut ennen nähnyt: paksut kiviseinät, ikkuna pieni, katon rajassa, valkeaksi maalatut seinät kirjoituksia täynnä. Rautapöytä ja tuoli olivat seinässä kiinni. Vuodetta vähän parannettiin ja sitten kopin ovi lukkoon.