Ei tarvitse paljonkaan Venäjällä matkustaa, ennenkuin huomaa sen omituisen seikan, että rautatieasemat tavallisesti ovat muutaman kilometrin päässä kaupungeista. Syynä siihen sanotaan olevan sen, että asema on rakennettu sen mukaan lähelle tai kauvas kaupungista, kuinka paljon kukin kaupunki on maksanut rautatieinsinööreille. Tomskin kaupunki Siperiassa ei suostunut maksamaan mitään. Sen kaupungin asukkaat pitivät luonnollisena, että tottahan heidän kaupunkiinsa muutenkin rautatieasema tulee sopivaan paikkaan. Tomskhan on Siperian etevin kaupunki. Siellä on yliopisto, asukkaita 115,000, se on Siperian sivistyskeskusta. Mutta annahan olla. Insinöörejä ei saa niinkään pahoin pidellä. He vetivät rautatien 60 kilometriä Tomskin eteläpuolitse. Vasta useampia vuosia myöhemmin on Taigan asemalta rakennettu haararata Tomskiin. — Poikkeuksen tästä yleisestä säännöstä muodostaa Tchita. Siellä on asema aivan kaupungin laidassa, parin kadun kulmavälin päässä pääkadusta. Mutta siihen eivät kaupunkilaisten rahat ole mitään vaikuttaneet, vaan luonnon suhteet. Kaupunki on nimittäin niin korkeiden vuorten ympäröimä, ettei suorastaan ole ollut tilaa rakentaa asemaa kauvemmas kuin juuri kaikkein mukavimpaan paikkaan.
Matkallamme sivuutimme monta suurta kaupunkia. Ensimäinen Aasian puolella oli Tsheljääbinsk. Sitten tulivat Kurgan, Petropavlovsk, suuri kauppakaupunki, johon kameeleilla käyty karavaanikauppa päättyy, Omsk, jossa on paljon tanskalaisia, Novonikolaijevsk, suuri kauppakaupunki, Krasnojarsk, Jeniseijoen varrella, Kainsk, Nishneudinsk, Tulun ja Irkutsk.
Irkutskiin tulimme illalla kauhean pakkasen vallitessa. Lienee ollut sinä päivänä -55° C, en kuitenkaan ollut tilaisuudessa sitä itse lämpömittarista huomaamaan. Hämmästykseksemme saimme kuulla, että kaupunki on kaukana, eikä sinne voi lähteä näin myöhään illalla ankarassa pakkasessa. Me samoinkuin useimmat muut matkustavaiset saimme jäädä asemalle yöksi. Ja niin me vietimme kolmannen yön venäläisellä rautatieasemalla, milloin torkkuen yhdellä, milloin hetken aikaa kahdella tuolilla, milloin taas kävellen edestakaisin lattialla.
Irkutskin kaupunki on mahtavan vuolaan Angara-joen varrella. Angara-jokea myöten kulkevat vedet Baikaljärvestä Jenisei-jokeen. Rautatieasema on Angara-joen toisella puolen, josta tietysti on monta hankaluutta. Kesällä kuljetaan Angaran yli ponttoonisiltaa myöten, talvella jäätä myöten. Keväällä jäiden lähdön aikana ja syksyllä jäätymisaikana keskeytyy yhteys kaupungin ja aseman väliltä usein viikoksi, välistä pitemmäksikin aikaa. Postiakaan ei silloin Irkutskiin saada, ainoastaan sähkösanomia. Irkutskiin tulevat matkustavaiset saavat asettua asemakylään asumaan ja kaupungista ei kukaan pääse pois. Kaupunkilaisten hartaana toivomuksena on, että rakennettaisiin silta Angaran yli, mutta se toivomus yhä odottaa toteutumistaan.
Irkutskin kaupunki on rakennettu ikäänkuin niemekkeelle. Angaran lisäksi sitä kahdelta sivulta rajoittaa kaksi pienempää Angarahan laskevaa jokea. Kun Irkutsk aikoinaan perustettiin, rakennettiin se tähän epämukavaan paikkaan, koska sitä pidettiin turvallisena, kaupunkia oli siten helpompi puolustaa.
Irkutskiin tulimme tammikuun 6 p:nä 1917, venäläisten joulupäivänä. Uuden vuoden aamun olimme viettäneet Siperian arolla. K:lo 12 yöllä ojensin käteni, ylälavitsalta alalavitsalla nukkuvalle toverilleni ja toivotin onnellista uutta vuotta, itsekseni arvellen, mitä kaikkea niin alkava vuosi oli tuova mukanaan.
Kun viimein aamulla pääsimme Irkutskiin, sijoituimme Metropol-hotelliin, jossa olivat hyvin tottuneet ottamaan vastaan maanpakolaisuuteen karkotettuja. Riensimme heti kuvernöörin virastoon. Siellä sanottiin, että nythän on joulu, ei tänne ketään virkamiehiä tule ennenkuin neljän päivän perästä. Ajoimme sitten poliisivirastoon. Siellä emme tietysti tavanneet pääherroja, mutta saimme kumminkin luvan toistaiseksi asua hotelli Metropolissa. Hauskoja tulevaisuuden toiveita ei kuitenkaan annettu. Sanottiin, että kuvernööri päättää ajallaan, mihin minun on sijoituttava, mutta todenmukaisesti minut lähetetään Kiirenskin kaupunkiin joka on Lena-joen varrella ja jonne on hevosella maamatkaa mentävää 800 km:iä.
Valmistin venäjänkielisen anomuksen, että saisin jäädä Irkutskiin asumaan. Heti kun joulun jälkeen virastot aukenivat vein sen kuvernöörille. Varakuvernööri, jonka puheille jouduin oli hieno herra, mutta ei sanonut sitä eikä tätä. Kuulin kerrottavan, ettei hänellä ollut mitään sanottavaa. Mahtavin herra kuului olevan virkamies, joka suunnilleen vastasi meidän lääninsihteeriä. Hän näytti hyvin vastenmieliseltä ja häjyltä ja sanoi, ettei voi tulla kysymykseenkään, että minä saisin jäädä Irkutskiin. Olimme vähän ymmällä, mitä tehdä. Mutta sitten tuli pubeillemme aivan nuori mies. Venäjällä näet sota-ajan vuoksi virastoissa palvelee paljon nuoria poikia. Hän sanoi, että minun paperini eivät vielä ole tulleet ja neuvoi menemään poliisimestarin puheille. Siellä vihdoin sanottiin, että sain asettua kaupungille asumaan. Minun oli joka lauvantaina aamupäivällä vain käytävä poliisikamarissa näyttäytymässä. Ajallani saisin tarkempia määräyksiä.
Erottuani matkatoveristani sain nyt ruveta asuntoa itselleni hakemaan. Sen löysinkin. Se oli tanskalainen perhe, lennätinvirkamies V. Jensenin perhe. Harvinaisen herttaisia ja ystävällisiä ihmisiä sekä herra Jensen että hänen rouvansa. Aluksi asuin heillä. Sitten samassa talossa syöden heillä kaikki ateriat.
Irkutskin kaupunkia sen asukkaat kutsuvat Siperian Parisiksi. Nimi, jota epäilemättä on pidettävä hyvin liiallisena. Suurin osa taloja on puisia yksi- tai kaksikerroksisia. Jonkun verran on kivitaloja, nekin ovat harvoin enemmän kuin kaksikerroksisia. Puutalot ovat harvoin laudoitettuja ja maalattuja. Ne ovat enimmäkseen pyöreistä hirsistä tehdyt. Kun minä kerroin, että Suomessa kaupunkien rakennussäännön mukaan kaikki puutalot täytyi laudoittaa, olivat he ihmeissään, eivätkä käsittäneet mitä järkeä siinä oli. Kaikissa alakerran taloissa on luukut, jotka yöksi lukitaan kiinni tavallisesti ulkoa päin. Kun minä kerroin, ettei Suomessa sellaisia käytetä, ihmettelivät he, pitivät sitä kovin vaarallisena. Kaikkialla Venäjällä toki ikkunaluukkuja käytetään. Meidän tietosanakirjassamme sanotaan, että Irkutsk on uudenaikaisesti rakennettu. Kyllä ainakin minun oli vaikea sitä uudenaikaisuutta löytää. Siellä on pääkatu bolshaja ulitsa — suuri katu. Siihen katuun ja sen läheisimpiin kohdistuu koko Irkutskin parisilaisuus.