Kaduilla on mukavat nimet, pitkin päin kulkevilla on Siperian jokien mukaan: amurskaja, jeniseiskaja, lenskaja j.n.e. Poikittain kulkevilla on Siperian kaupunkien mukaan: irkutskaja, albasinskaja, blagovetshenskaja j.n.e.
Keskikesän ja syyskesän aikana täällä on ankaroita sateita. Viettäviltä kaduilta kuljettaa vesi silloin mennessään suuret määrät hiekkaa, joten kaduille muodostuu syviä ojanteita ja hautoja. Mutta ei siitä kukaan välitä, eikä niitä täytetä, vaikka toisin paikoin on sangen vaikea ajaa kadun poikki.
Jalkakäytäviä ei varsinaisesti ole, vaan voi kukin talonomistaja siinä menetellä oman mielensä mukaan. Yksi on laittanut leveän korkean katukäytävän, toinen matalamman ja kapeamman, kolmas kenties ei ollenkaan, vaan on siinä syvä hauta. Melkein aina toisen talon kohdalta toisen kohdalle tullessa saa harpata ylös tai alas. Ja porras on välistä niin korkea, että on täytynyt asettaa pari pölkyn pätkää maahan pystyyn iskettyinä vanhemmille ihmisille avuksi. Jotkut talonomistajat istuttavat puita, petäjiä ja poppeleja talojensa kohdalle kadulle, ja he saavat sen mielellään tehdä, jos se heitä huvittaa.
Kyllähän katuja on yritetty kivetä, mutta se on jäänyt siihen, että kolmeen, neljään kohtaan erään kadun varrelle on vedetty aika kasa kiviä. Pari vuotta sitten tarjoutui ruotsalainen insinööri Turén urakalla kiveämään kaikki Tchitan kaupungin kadut yhdessä kesässä, jos hän saisi käyttää työhön 30,000 saksalaista sotavankia. Tarjoukseen ei suostuttu.
Ainoita merkillisyyksiä Tchitassa on pieni vähäpätöinen puukirkko kaupungin laidassa, sen rakensivat v. 1827 tänne maanpakolaisuuteen karkotetut dekabristit. Heidän joukossaan oli useita Venäjän historiassa tunnettuja nimiä, niinkuin ruhtinas Trubetskoi. Vallankumouksen johdosta pidettyihin juhlallisuuksiin kuului yleinen juhlakulkue dekabristien kirkolle.
Päinvastaista laatua oleva muistomerkki on läheisellä vuorella. Sieltä loistaa kauvas valkoinen, kreikkalaisen temppelin muotoinen muistomerkki. Keisari Nikolai kuuluisalla retkellään, jonka hän perintöruhtinaana teki maapallon ympäri, pysähtyi hetkeksi Tchitahan ja söi aamiaista tällä paikalla. Muistomerkillä ikuistettu historiallinen hetki. Ikävä vaan, että ihmiset eivät ole ymmärtäneet pitää sitä pyhänä, vaan ovat monella tavalla sitä solvaisseet, jonka vuoksi vuosikausia on täytynyt pitää sotilasvartioita sitä suojelemassa.
Lähellä tätä keisarillista muistomerkkiä on toistalaatua merkkipaikka. Se on kapea vuorensola. Siinä ammuttiin v. 1905 noin 200 kapinallista, enin osa, niinkuin minulle kerrottiin, sen ajan viralliseltakin kannalta katsottuna, syyttömiä. Kallion seinämissä vielä näkyvät kuulien jäljet.
Kaupungin kaunistuksiin kuuluu suuri kaunis puisto, jonka halki kulkeva pieni purontapainen tekee luontevan vaihtelevaksi. Samoin kuin enimmissä venäläisissä puistoissa on siihen kaunistukseksi rakennettu koreita kunniaportteja, jotka ovat leikkauksilla varustetuista laudoista muodostetut. Ankarien talvien vuoksi on puistoon istutettu vaan petäjiä, lehtikuusia, koivuja ja poppeleja ja joitakuita vaatimattomia pensaita. Puiston nähtävyyksiä on sinne tuotu suuren suuri kivettynyt hirsi. Se on n. 10 m pitkä ja lähes metrin paksuinen.
Koulut. Komeimmat rakennukset täällä niinkuin kaikkialla Siperiassa ovat koulutalot. Siperialaiset tahtovat edistää sivistystä, ja aivan oikein käsittävät paraimman tien siihen olevan hyvät koulut. Rahoja he eivät säästä. Kouluja perustetaan joka laatua, ja niille rakennetaan komeita taloja. Tchitassa on kimnaaseja pojille ja tytöille, seminaareja opettajia ja pappeja varten, taidetalouskouluja y.m. Monet koulutaloista olivat hyvin suuria ja komeita ja uusia paraillaan rakennettiin. Samaa huomasin muuallakin. Krasnojarskin kaupungissa näytti olevan vaan pieniä matalia rakennuksia. Yksi ainoa suuri valkoinen laaja rakennus kohosi yli kaikkien muiden, se oli opettajaseminaari. Tchitassa samoinkuin Irkutskissa ja useissa muissa siperialaisissa kaupungeissa on niinkutsuttu kommertsheskoe utshilishtshe. Nimestä päättäen luulisi sitä kauppakouluksi. Sitä se ei ole, vaan on se kauppasäädyn ylläpitämä yksityinen koulu, joka lähinnä vastaa meidän realikouluja. Rahoja säästämättä koettaa kauppasääty saada koulunsa vastaamaan uusimpia vaatimuksia. Kaikkia kouluja haittasi hyvien opettaja-voimien puute. Olipa niillä vielä monta muutakin hankaluutta. Entinen hallitus pikemmin esteli niiden edistystä kuin auttoi. Tchitan komersikouluun olivat koulun kannattajat asettaneet johtajan, hallitus lähetti hänen rinnalleen toisen johtajan, jonka tehtävänä oli urkkia ja vartioida, ettei vallankumouksellista henkeä pääsisi kouluun. Mutta minkäs sille voit, elettävä oli tukalissakin oloissa.
Jos katselee Tchitan koulujen vuosikertomuksia, huomaa niistä muun muassa sen mielenkiintoisen seikan, että kaikkien koulujen oppilaiden joukossa on buddalais-laamalaisuskontoa olevia. Asuinpa minäkin jonkun aikaa samassa "puulaakissa" kuin kaksi tunguussilaista tyttöä. He kävivät naiskimnaasia, heillä oli kauniit nimet Ludmilla ja Valentina, ainakin Ludmilla aikoi ylioppilaaksi. Muuten olivat he tyypillisiä mongooleja, tukka kiiltävän musta, naama litteä, mutta rotunsa piirissä sieviä neitosia. Monenakin iltana minä auttelin heitä selviytymään ranskan ja saksan käännöksistä sekä ratkaisemaan algebrallisia esimerkkejä. Pappatunguusi kävi kerran tyttäriään tervehtimässä, oli puettu aasialaiseen turkkiin. Hän pyysi minua käymään luonaan ja kertoi että hänen kotipuolessaan ovat vuoret täynnä merkillisiä kiviä. Ja oikeassa hän olikin, sillä siellä kaukana Uralgassa on mineraloogin luvattu maa. Käymättä minulta sekin paikka jäi. Vallankumous toi toisia ajatuksia mieleen.