Välistä taas pessimismi valtasi mieleni. Minä suorastaan antauduin sen valtaan, seisoskelin jossain nurkassa ja kävelin hiljalleen pää riipuksissa. Annoin kaiken käydä pahimmin päin. Suorastaan hekumoitsin pessimismissä. Tilannehan oli omituinen. Olin kaikin puolin terve, ruoka oli hyvä, erinomainenkin, paraita makeisia välipalaksi, vaatteet siistit ja puhtaat, kaikki ihmiset joiden kanssa jouduin tekemisiin ystävällisiä, ja myötätuntoa tiesin nauttivani laajalti ulkopuolella vankilan. Mutta samalla olin vanki, olin pantu viralta, tulevaisuuteni oli aivan epätietoinen. Näistä vastakkaisista vaikutteista kai johtui, että kun antautui synkkiin ajatuksiin, syntyi siitä merkillinen yli reunojen kuohuva surumielinen huumaus. Kaiken takana oli kumminkin yksi äärettömän kipeä kohta, ankaran vakava, toivottoman surullinen.
Tein muuten varsin merkillisiä huomioita mielialojen vaihtelusta vankilassa. Lienevätkö muut huomanneet samaa. Aamulla herättyä, mutta ennen ylösnousemista on mieli hilpeä ja rohkea. Heti ylösnoustua se painuu alas. Yleensä on mieliala aamupäivällä ja keskipäivällä raskas. Silloinhan toimintahalu on virkein, ja kun se ei saa tyydytystä, tulee mieli tyytymättömäksi ja suruiseksi. Illalla seuraa päivän sisäisiä taisteluita illan rauha. Se saattaa vallata mielen omituisen voimakkaasti, tyytyväisyys täyttää olemuksen vankilassakin.
Oikein iloitsin voimisteluohjeista, jotka olivat kopin seinällä ja mielessäni siunailin sitä joka oli keksinyt ne ja hommannut joka koppiin. Ne olivat erittäin hyvin kokoonpannut ja oli niissä sopivia neuvoja terveydenhoidon suhteen vankilassa. Koetin voimistella näiden ohjeiden mukaan määräaikoina. Pyrkihän se välistä unohtumaankin, mutta kun muistin, että vaimoni oli kehoittanut minua säännöllisesti voimistelemaan, koetin täyttää velvollisuuteni.
Vankila kuului olleen ylen määrin täynnä, jonka vuoksi moneen yhden hengen koppiin oli täytynyt panna kolme henkeä, samoin olivat yhteishuoneet täpö täynnä. Kahta henkeä ei koppiin panna, sillä kaksi kuuluu riitaantuvan, mutta jos on kolme, moudostuu riitaisuuksien sattuessa kahden puolue yhtä vastaan, ja äkäisinkin tulee siten kurissa pidetyksi. Jostakin läheisestä kopista, jossa varmaankin oli kolme asukasta, kuului joka ilta tahdikasta astuntaa ja komentosana "käännös". Siellä voimisteltiin.
Suuresti kaipasin vankilassa paperia ja kynää. Kirjoitettavaa olisi tietysti ollut vaikka mitä laatua. Kirjeitä sain kirjoittaa yhden. Lauantaina kävi vartija kopeissa kysymässä, kutka haluavat kirjoittaa kirjeitä. — Kelle kaikille tämä oikeus myönnettiin, ei ollut tiedossani. — Sunnuntai-aamuna tuotiin sitten pienenpuoleinen paperiarkki, kirjeenkuori, kynä ja mustetta. Maanantaina kirje haettiin. Kirjeet tietysti sensuroitiin, ennenkuin ne lähetettiin. Kuulin vankilan virkamiehiltä, että näiden kirjeiden lukeminen oli heidän ikävimpiä tehtäviään. Jokainen, jolle se oikeus myönnettiin, käytti tilaisuutta ja tahrusti paperiarkkinsa täyteen. Mutta moni kirje kuuluikin olleen enemmän aiottu sitä tarkastavaa vankilan virkamiestä varten, kuin kirjeen saajaa varten.
Kun vielä mainitsen, että sain kahdesti käydä oikein hyvässä, siistissä ammeessa, olen kertonut miten hyvää huolta minusta pidettiin.
Vanginvartijoista on vaan hyvää sanottavaa. Kaikki he tunnollisesti täyttivät tehtävänsä. Se jo tuntui erittäin miellyttävältä, että vartija aamulla ensi kertaa koppiin tullessaan ystävällisesti sanoi hyvää huomenta ja samoin illalla hyvää yötä. Minua on aina miellyttänyt tämä tapa, mutta ei se koskaan ole tuntunut niin suuriarvoiselta kuin vankilassa. Kaikki vartijat kohtelivat minua ystävällisesti, tekisipä mieli sanoa, melkein kunnioittavasti. Muudan vanhempi mies sanoi, että poikkeuslakia sovittamalla saisi melkein kenen tahansa panna vankeuteen. — Muudan vartija kertoi, että hänen nuoruutensa unelma oli ollut tulla kansakoulunopettajaksi. Vanginvartijan toimesta hän sanoi, että siinä harvoin tuntee työn iloa. Sama mies kerran lausui merkilliset sanat, kun oli puhetta vaikeista taloudellisista ajoista: "Tokkohan koskaan enää tulee pienille eläjille taloudellisessa suhteessa niin edulliset ajat kuin oli ennen sotaa". — Joku vartija pistäysi silloin tällöin koppiini puhelemaan, lausui arvelunsa päivän tapahtumista ja halusi kuulla mielipiteeni.
Kaikki vankilan virkamiehet osoittivat minulle suurta hyväntahtoisuutta ja ystävällisyyttä. Ensimäisenä päivänä vankilassa ollessani tuli vartija koppiini ja lausui lyhyen määräyksen "pastorin puheille". Minä arvelin, että se kai oli vankilan tapoja, että ensimäisenä päivänä viedään papin puheille saamaan häneltä sopivia neuvoja. Pastori Friman pyysi ystävällisesti sohvaan istumaan, muisteli minun kanssani yhteisiä nuoruuden muistoja, tarjosi luettavaa, oli kaikinpuolin herttaisen ystävällinen. Useimpina päivinä kävi hän sitten puheillani. — Vankilaan tullessani sattui minulla olemaan hartiassani pieni ajos. Tavallisissa oloissa en olisi siihen itse huomiota kiinnittänyt, vielä vähemmin kukaan muu. Nyt kävi vankilan lääkäri, professori Granberg, paljosta työstään huolimatta sitä huolellisesti hoitamassa, samalla ystävällisesti puhellen kanssani.
Vankilan tirehtööri Stråhlman osoitti minulle suurta ystävällisyyttä ja auliutta, antaen minun virkahuoneessaan tavata omaisiani ja tuttaviani. — Kaikkia vankilan virkamiehiä ja vartijoita kohtaan tulen pitkin ikääni tuntemaan suurta kiitollisuutta.
Kun minut tuotiin vankilaan, oli määrätty, että minua oli pidettävä mahdollisimman eristettynä. Sen vuoksi ei ensi päivänä edes päästetty kävelemään. Pastori yksin uskalsi osoittaa minulle ystävällisyyttä. Kun minun omaiseni halusivat tavata minua, ei kuvernöörikään katsonut voivansa antaa lupaa siihen. Hän kysyi sitä kenraalikuvernööriltä. Kenraalikuvernööri antoi suostumuksensa. Ja nyt ei ollut mitään estettä. Jokapäivä kävi minua joku tapaamassa, välistä kaksikin yhtä aikaa. Kun vaimoni näitä käyntejä varten kävi kuvernöörin luona, jutteli tämä hänen kanssaan tuntikaupalla kaikenlaista. Liekö hänellä ollut tarkoituksena urkkia häneltä jotain. Joka tapauksessa ei hän kaikessa, mitä hän silloin puhui, pysynyt totuudessa.