Kansan johtajana oli kuningas. Hänen valtansa oli kumminkin vähäinen, sillä yhteiset asiat, kuten kysymys sodasta ja rauhasta sekä maan jakamisesta, päätettiin käräjissä, joihin kaikki perheenisät saivat ottaa osaa. Niissä ratkaistiin myös henkilöiden väliset riita-asiat. Sodan johto oli hallitsijan tärkein tehtävä. Toisinaan ei valittu lainkaan kuningasta. Silloin asetettiin sotaan lähdettäessä herttua sotajoukon johtajaksi.
Kuva 138. Germaaniperhe.
□ Kuningas valittiin tavallisesti vanhasta arvoon kohonneesta suvusta. Vaali tapahtui kansankokouksessa eli käräjillä, jotka pidettiin taivasalla metsän aukeamassa tai avoimella niityllä. Siellä ei äänestetty samalla tavoin kuin nykyajan kokouksissa, vaan hyväksyminen ilmaistiin lyömällä kilpiin, vastustus äänekkäällä murinalla. Valittu kuningas nostettiin kilvelle, häntä tervehdittiin raikuvin huudoin ja hänelle annettiin keihäs saavutetun arvon merkiksi. Se sopikin germaanikuninkaalle paremmin kuin kruunu tai muu koriste, koska hän ennen kaikkea oli sotapäällikkö. Hän oli nyt ensimmäinen mies käräjillä, ja hän saattoi paljonkin vaikuttaa asiain menoon, jos hän pyrki edistämään yhteistä hyvää. Mutta kansan tahtoa vastaan hän ei mahtanut mitään, sillä asiain ratkaisu oli kansan käsissä.
Valloitetusta maasta ja sotasaaliista germaanikuningas sai suuremman osan kuin muut. Siksi hän saattoi ylläpitää aseellista seuruetta, jota heidän kielellään sanottiin »hirdiksi». Siihen kuului noin pari sataa harjaantunutta soturia. He vannoivat kuninkaalle uskollisuuden valan, saivat häneltä aseet, söivät hänen pöydässään ja asuivat hänen talossaan. Heillä itsellään ei ollut vaimoa eikä lapsia, ei taloa eikä tannerta. Yhteiset ateriat syötiin suuressa salissa. Silloin juteltiin äänekkäästi; milloin laskettiin pilapuheita, milloin keskusteltiin vakavasti; vanhimmat urhot kertoivat muinaisista mittelöistä, ja runoilijat lauloivat maineikkaista sankareista ja sankari-teoista. Iltaisin he usein istuivat myöhään yöhön oluthaarikkain ääressä, ja silloin saattoi toinen loukata toista, niin että tartuttiin aseisiin. Yöksi jäi muutamia saliin. Istuimet työnnettiin seinille, ja miehet heittäytyivät lattialle eläinten nahat peittoina. Jos aika oli epävarma, he nukkuivat kilpi ja kypärä, haarniska ja keihäs sivullaan, valmiina hyökkäämään vaaran uhatessa. He seurasivat kuningasta kansankokoukseen, matkoille ja sotaretkille. Jos kuningas kaatui taistelussa, niin he halusivat kiihkeästi kostaa hänen kuolemansa tai kaatua hänen viereensä taistelutanterelle. Jos hän joutui vangiksi tai hänet karkotettiin maasta, niin he seurasivat häntä vankeuteen ja maanpakoon. Mutta ne, jotka jäivät henkiin päällikön kaatuessa, nostivat hänet korkealle roviolle, jolla hänet poltettiin ratsuineen ja varustuksineen, koirineen ja haukkoineen. Sitten luotiin paikalle mahtava hautakumpu, jonka ympäri miehet laulaen ja ääneen huutaen ratsastivat. Mutta jos hän oli merikansan kuningas, niin hänen ruumiinsa pantiin laivaan maston juurelle aseineen ja koristuksineen; pään ympäri ommeltiin lippu, sitten köydet, jotka sitoivat laivan rantaan, irroitettiin ja vainaja lähetettiin meren syliin, josta jumalat saivat ottaa hänet luoksensa.
● Germaanienkaan keskuudessa kaikki eivät olleet samanarvoisia: vapaiden rinnalla oli myös epävapaita eli orjia. Orjaa kohdeltiin tylysti, ja omistaja sai, jos halusi, tappaakin hänet. Orjat ja naiset tekivät kaikki raskaimmat työt, hoitivat karjan ja viljelivät pellot; vapaa germaanimies piti tällaisia töitä arvolleen sopimattomina. Metsästys ja sodankäynti olivat hänen mielitoimiaan. Joutoaikansa hän kulutti arpapelissä tai juomingeissa.
Veron maksaminen, joka roomalaisille keisarivallan aikana oli käynyt ylen rasittavaksi, oli germaaneille tuntematon; vapaat miehet pitivät sitä orjuuden merkkinä. Mutta valtion hoitoon ei varoja tarvittukaan, kun ei ollut virkamiehiä, vaan kukin hoiti itse asiansa, ja sotapalvelus oli jokaisen vapaan miehen velvollisuus.
□ Perheenisä oli perheensä päämies ja hallitsi sitä kuin kuningas valtakuntaansa. Vaimo oli hänen alamaisensa ja palvelijansa. Häneltä vaadittiin ehdotonta uskollisuutta miestään kohtaan. Jos hän teki itsensä syypääksi aviorikokseen, mies kutsui koko sukunsa koolle, riisui sen nähden vaimonsa alasti, leikkasi hänen tukkansa ja karkotti hänet ruoskan lyönneillä talostaan ja koko kylästä. Siveysrikokset olivat harvinaisia, sillä yleinen katsantotapa tuomitsi ne ankarasti. Uskollista ja kelpo vaimoa kohdeltiin kunnioituksella, ja mies antoi arvoa hänen neuvoillensa. Sodassa vaimot olivat usein mukana, ja taisteluissa he huudoillaan kiihottivat miesten urhoollisuutta, ottivatpa itsekin toisinaan osaa taisteluun. Uskoivatpa germaanit, että naisessa oli jotain yliluonnollista, että hän saattoi nähdä tulevaisia asioita ja tapahtumia. Muutamia naisia kunnioitettiin sen vuoksi jumalallisina olentoina.
Kuva 139. Germaanien käräjät.