● Klodovigin kuoltua hänen jälkeisensä merovinkikuninkaat hallitsivat vielä 2½ vuosisataa frankkien maassa. Mutta vähitellen he irstaassa elämässä veltostuivat siihen määrään, etteivät kyenneet ollenkaan käyttämään kuninkaan valtaa, joka joutui ylimmälle hovivirkamiehelle, hovimestarille eli mājordomūkselle. Tämä sulki lopuksi viimeisen merovinkikuninkaan luostariin ja nousi itse valtaistuimelle. Sinä aikana frankkilaiset sulautuivat yhä enemmän Gallian roomalaiseen väestöön, omaksuen pääasiassa sen kielenkin. Näin sai alkunsa nykyinen Ranskan kansa ja muodostui uusi roomalaisperäinen eli romaaninen kieli, ranskan kieli.
Kuva 144. Merovinkilaiskartano. Piirretty säilyneiden kuvausten perusteella.
ANGLOSAKSIT.
● Britannian kelttiläiset. Keisariajalla roomalaiset ulottivat valtansa Galliasta salmen yli Britanniaankin. Siellä asui kelttiläistä kansaa, samaa, jonka roomalaiset olivat jo aikaisemmin laskeneet valtansa alle Galliassa ja Espanjassa. Roomalainen sivistys ja latinan kieli eivät päässeet oikein kotiutumaan tähän kaukaiseen maahan, ja kristinuskokin saapui sinne myöhään. Mutta uusi usko alkoi kumminkin vaikutuksensa jo roomalaisvallan aikana, ja varsinkin Irlannin kelttiläisistä tuli hartaita kristityitä, jotka sitten innokkaina lähetyssaarnaajina levittivät kristinuskoa muidenkin kansain keskuuteen.
● Anglosaksit. Irlanti säilyikin rauhassa kansainvaellusten myrskyiltä; mutta Englanti sai uudet asukkaat. Sinne saapui n. v. 450 nykyisestä Luoteis-Saksasta kaksi germaanisukuista kansaa, anglit ja saksit, joita yhteisesti sanotaan anglosakseiksi (Englanti = »anglien maa»). He anastivat maat, muodostaen monta pientä kuningaskuntaa, ja kelttiläinen väestö pakeni Walesin [ue´lz] vuoristoon taikka Englannin kanaalin yli Bretagnen [brəta´nj] niemimaahan.
Palveltuaan noin puolentoista vuosisataa Odinia ja Thoria anglosaksitkin saivat tiedon kristinuskosta, ja n. v. 600 he kääntyivät uuteen uskoon. Uuden opin levittäjistä on mainittava ennen muita benediktiinimunkki Augustī´nus, josta sitten tuli Canterburyn [kä´ntə̄bəri] arkkipiispa.
□ Anglosaksien käännyttämistä kristinuskoon harrasti innokkaasti silloinen Rooman paavi Gregorius Suuri. Tarina kertoo, että Gregorius, ollessaan vielä munkkina, näki Rooman torilla muutamia vaaleaverisiä nuorukaisia orjiksi myötävien joukossa. Kummastellen heidän vaaleata tukkaansa ja vaaleahkoa ihonväriään hän tiedusteli heidän syntyperäänsä. Kuultuaan heidän olevan pakanallisia angleja Britanniasta hän virkkoi: »Kuinka surullista, että ihmiset, joilla on enkelien nimi ja ulkomuoto, kuuluvat pimeyden ruhtinaan valtakuntaan!»
Gregorius aikoi itse lähteä lähetysmatkalle Britanniaan. Se aie jäi häneltä kumminkin toteuttamatta. Mutta paaviksi tultuaan hän sai aikaan, että joukko munkkeja Augustinuksen johdossa lähti saarnaamaan uutta oppia anglosakseille. Muuan heidän kuninkaansa ottikin lähetyssaarnaajat ystävällisesti vastaan sallien heidän harjoittaa käännytystyötä.
● Beowulf-laulu. Vaikka anglosaksit olivatkin ottaneet kristillisen kasteen, säilyi heissä kauan sotainen into. Sitä todistaa muun ohessa vielä tallella oleva anglosaksilainen runoteos. Siinä kerrotaan Beowulf sankarista ja hänen urotöistään. Näin kertoo vanha tarina: