● »Pyhä sota» (632–732). Muhammedin kuoltua hallitsivat valtakuntaa kalifit (suom. = sijaiset), joiden hallussa oli sekä valtion ja sotaväen että uskonnon johto. Uuden uskonsa innostamina arabialaiset lähtivät pian valloitusretkille oman maansa ulkopuolelle. Ensin hyökättiin Itä-Rooman keisarikunnan omistamiin maihin, Syyriaan ja Palestiinaan. Jerusalem valloitettiin ja Salomon temppelin paikalle rakennettiin muhammettilainen moskeija, jota suurimman valloittajakalifin nimen mukaan sanotaan »Omārin moskeijaksi». Pian hävitettiin myös Persian valtakunta, ja kohta sen jälkeen arabialaiset ottivat haltuunsa Egyptin, edeten sieltä pitkin Pohjois-Afrikan rannikkoa aina Atlantin merelle saakka. Konstantinopolia he ryhtyivät piirittämään, mutta käyttämällä »kreikkalaista tulta», joka paloi vedessäkin, saatiin arabialaiset karkotetuiksi, ja kaupunki pelastui. Mutta Pohjois-Afrikasta he hyökkäsivät päällikkönsä Tarikin johtamina v. 711 Pyreneitten niemimaahan, jossa laskivat länsigootit valtansa alle. Jatkoivatpa he matkaansa Pyreneitten yli frankkienkin maahan, mutta siellä heidät voitettiin Poitiers´n [puatje´] taistelussa v. 732, joten Eurooppa pelastui islamin vallalta. — Sata vuotta arabialaisten voittoretki oli kestänyt. Sinä aikana he olivat muodostaneet valtakunnan, johon kuului maita kolmesta maanosasta ja joka oli Aleksanteri Suurenkin valtakuntaa laajempi.
Voitetut kansat saivat pitää uskontonsa muualla paitsi Arabiassa, jossa vierasta uskontoa ei sallittu. Mutta niiden tuli maksaa veroja voittajalle. Kenraalikuvernöörit hallitsivat kalifin nimessä eri maakuntia. Aluksi oli Mekka, tuo »pyhä kaupunki», arabialaisen maailmanvallan pääkaupunki. Sitten otettiin pääkaupungiksi Syyrian erämaan keitaalla sijaitseva Damasko´s, kunnes kalifit 8:nnen vuosisadan keskivaiheilla muuttivat hoveineen Bagdā´diin Tigriin rannalle.
● Valtakunnan hajoaminen (732–1000). Arabialaisten maailmanvalta ei tullut pitkälliseksi. Jo n. v. 750 Espanja irtausi itsenäiseasi valtioksi, jota pääkaupunkinsa mukaan sanottiin Córdoban kalifikunnaksi. 10:nnellä vuosisadalla Egypti, Pohjois-Afrikka ja Sisiilia muodostuivat eri kalifikunnaksi, jonka pääkaupunki oli Kairo. Aasiassakin syntyi eri valtioita. Niinpä Persia irtaantui v:n 1000 paikkeilla. Bagdadin kalifikunta oli tällöin vähäinen jäännös entisestä.
Mutta valtakunnan hajoamisen jälkeen kukoisti kauan arabialainen sivistys, josta tuonnempana kerrotaan.
II. Kaarle Suuri ja hänen aikansa.
KAARLE SUURI (768–814).
Kaarle Suuren sukuperä. Frankkilaisten taistellessa arabialaisia vastaan Poitiers´n taistelussa oli heidän johtajanaan frankkilaisvaltakunnan majordomus Kaarle, jolle voiton johdosta annettiin nimeksi Martell, s. o. »Vasara». Tähän aikaan majordomus oli frankkien todellinen hallitsija, sillä Klodovigin jälkeen merovinkikuninkaat olivat veltostuneet ja elivät enimmäkseen toimettomina maakartanoissaan. Kaarle Martellin poika Pipin Lyhyt syrjäytti viimeisen merovinkikuninkaan nousten itse valtaistuimelle. Pipinin poika oli Kaarle, joka historiassa on saanut »Suuren» nimen ja jonka mukaan koko sukua sanotaan karolinkien suvuksi. Hän hallitsi frankkien valtakuntaa vv. 768–814.
Kuva 159. Kaarle Suuri. Pieni pronssipatsas.