Kuva 196. Elämää keskiajan ritarilinnassa.
Ympärysmuurin sisäpuolella oli ensin avoin ala, ulompi linnanpiha. Sen takaa kohosi useita rakennuksia, joiden keskelle muodostui sisempi linnanpiha. Sieltä kohosi myös linnan torni muita rakennuksia korkeammalle. Tornin sisäänkäytävä saattoi olla 10 metriä pihamaata korkeammalla, niin että sinne pääsi vain siirrettävillä tikapuilla.
Tämmöisen linnan valloittaminen oli sen ajan aseilla vaikea tehtävä. Äkkirynnäköllä se oli miltei mahdotonta, jos linnan vartiosto oli valpas. Tikapuita pitkin saattoi yrittää kiivetä muurille. Mutta sieltä linnan puolustajat valoivat tulikuumaa vettä tai pikeä uhkarohkeitten niskaan. Heittokoneita, joilla viskattiin suuria kiviä muureja vastaan, sekä korkeita hyökkäystorneja myös käytettiin. Mutta useimmiten oli pakko turvautua linnan piiritykseen. Jos se saatiin tehokkaaksi ja jos sitä jatkettiin tarpeeksi kauan, oli linnan pakko antautua, ellei ulkoapäin tullut apua.
Asumuksena linna oli kolkko ja epämukava. Kun seinät olivat paksut ja ikkuna-aukot pieniä, pääsi huoneisiin niukalti valoa. Ne olivat pimeitä ja kosteita. Lasia ei ollut, vaan ikkunoissa käytettiin pergamenttia tai sarveislevyä; usein ikkuna-aukko suljettiin vain luukulla. Komein huone oli ritarisali, jossa ikkunat olivat suuremmat ja jonka seinille oli ripustettu kuvia ja vaakunoita. Siinä vietettiin suuret juhlat.
Huonekaluja oli vähän ja nekin enimmäkseen epämukavia. Pitkin seiniä oli raheja, joille oli levitetty peittoja ja patjoja, joten niillä saattoi nukkua. Suuria tuoleja oli joitakin sekä kaappeja ja isoja tammiarkkuja, joissa vaatteita säilytettiin. Työhuoneissa, joissa linnanrouva johti tyttäriensä ja palvelijoittensa töitä, oli rukkeja ja kangaspuita.
Kuva 197. Saksalaisia naispukuja.
Kuva 198. Ateria sekä ruokia ja pöytäkaluja.
Aatelisten puku sitä vastoin oli komea, varsinkin sen jälkeen kun Idän tavaroita alkoi runsaammin saapua Eurooppaan. Ne valmistettiin hienoista, monivärisistä kankaista ja koristettiin soljilla ja muilla helyillä. Sekä miehillä että naisilla oli liinainen, villainen tai silkkinen paita. Sitten kuului miesten pukuun ruumiinmukaiset housut sekä mekko. Myöhemmin vaihdettiin mekko edestä napitettavaan takkiin, joka vaatekappale siis tuli käytäntöön keskiajan loppupuolella. Kylmänä vuodenaikana käytettiin turkkia ja juhlatilaisuuksissa hihatonta viittaa. Ylhäisillä naisilla oli paidan päällä väljä pukuvaate, joka vaihdettiin hameeseen ja röijyyn samoihin aikoihin kuin miehet alkoivat käyttää takkia. Talviaikana naisetkin käyttivät nahkavuorista päällysvaatetta. Naineilla naisilla oli pää katettuna, naimattomilla vain metallirengas tai seppele päässään. Jalassa oli sukat ja nauhakengät. Muutoin vaihtelivat muodit useasti. Toisinaan käytettiin litteäteräisiä »turpakenkiä», toisinaan suippokärkisiä »kärsäkenkiä». Välistä miehet letittivät partaansa kulta- ja hopealankoja, välistä ajoivat leukansa sileäksi. Joskus olivat hihat niin pitkät, että vain sormenpäitä näkyi, tai leikattiin vaatekangas kapeiksi suikaleiksi, joiden alta kirjava vuori näkyi.