Kuva 214. Aqvinon Tuomas.
Kuuluisaksi tuli Abélardin rakkaus Héloïseen [eloï´z]. Tämä oli aluksi Abélardin oppilaana. Mutta heidän välilleen syntyi rakkaussuhde, joka päättyi onnettomasti, kun Abélard hengellisen säädyn miehenä ei voinut mennä julkiseen avioliittoon Héloïsen kanssa. Abélardin kehoituksesta Héloïse rupesi nunnaksi Pariisin lähellä olevaan luostariin, josta hän kirjoitti syvää rakkautta huokuvia kirjeitä Abélardille. Tämä vastasi niihin kylmästi sanoen katuvansa rakkauttaan ja kehoittaen Héloïsea tekemään samoin. Säilyneitä Abélardin kirjeitä pidetään kuitenkin hänen myöhemmin väärentäminään. Luultavasti alkuperäisissä oli sama ajatustapa kuin Héloïsenkin kirjeissä. Héloïse tuli sittemmin abbedissaksi Abélardin perustamaan luostariin, ja sen hautuumaahan heidät kuoltuaan haudattiin toistensa viereen.
● Muut tieteet. Skolastisen jumaluusopin rinnalla alettiin innokkaasti harjoittaa lakitiedettä. Justinianuksen tunnetun lakikokoelman pohjalla tutkittiin roomalaista oikeutta, joka vaikutti, kuten kohta saamme nähdä, valtiollisten olojen kehitykseen kuningasvaltaiseen suuntaan. Matematiikan ja luonnontieteiden tutkimus sai virikettä arabialaisilta. Ne olivat kumminkin edelleen alhaisella kannalla. Tähtitiede oli etupäässä tähdistä ennustamista ja kemia yritystä muuttaa epäjalot metallit jaloiksi. Maan-tieteelliset tiedot lisääntyivät, kun ristiretkillä ja kauppa-matkoilla opittiin paremmin tuntemaan vieraita maita ja kansoja. Kumminkin oli ihmisillä varsin hämärä käsitys etäisemmistä maista, esim. Intiasta, jossa kerrottiin tavattavan kaikenlaisia ihmeellisiä kasveja ja olentoja. Lääketiede oli niinikään alhaisella kannalla. Käsitys ihmisruumiista oli kovin puutteellinen. Niinpä luultiin aivojen kasvavan ja pienenevän kuun vaihdosten mukaisesti. Parhaita lääkeaineita oli sammakon ja rotan veri. Yleisenä parannuskeinona käytettiin suonen iskemistä. Kaikenlaiset loitsijat ja poppamiehet olivat ihmisten mielestä luotettavia tautien parantajia.
Kuva 215. Tähtitieteellinen luento 15. vuosisadalla.
□ Aqvinon Tuomas selittää maailmankaikkeuden tällaiseksi: Maa on maailmankaikkeuden keskus, Jerusalem maan keskuspaikka. Maan ympäri kiertävät liikkuvat taivaat: likinnä kiertotähtien, etäämpänä kiintotähtien ja kauimpana kristallitaivas. Niiden ulkopuolella on Jumalan liikkumaton taivas, autuaitten asuinpaikka.
Eräässä ristiretkien aikana kirjoitetussa kirjassa on mm. tällainen kappale: »Maan eteläosissa on ihmeellisiä esineitä, ja erittäinkin ovat kivet eriskummallisia. Siellä on kivi, joka kasvaa ja pienenee joka kuukausi aivan niin kuin kuu. Siellä on myös kivi, joka tekee omistajansa näkymättömäksi; niin ikään kivi, jonka omistajan sanotaan voivan oleskella, missä haluaa. Vielä on siellä kivi, joka polttaa käteen otettaessa; jos pistää sen suuhunsa, niin saa tietää, mitä tapahtuu naapurin kotona. Muuan kivi on sellainen, että se joutuessaan neidon tai jonkun muun viattoman naisen käteen, kiiluu keltaiselta; mutta jos epäsiveellinen mies tai nainen ottaa sen käteensä, niin se käy harmaaksi. Siellä on myös hikoava kivi, ja siitä ovat kaikki jalokivet saaneet alkunsa.»
RUNOUS.
● Nibelungenlaulu. Aikaisemmin on mainittu keskiajan kuuluisista sankarirunoelmista Rolandin laulu ja Edda. Vuoden 1200 vaiheilla sepitettiin Etelä-Saksassa säilyneiden kansanrunojen pohjalla saksalaisten kansaneepos Nibelungenlaulu, jossa kerrotaan ihanan burgundilaisen prinsessan Kriemhildin ja alankomaalaisen kuninkaanpojan Siegfriedin onnettomista kohtaloista.