Siegfried, kuninkaanpoika Alankomaista, on kylpenyt voittamansa lohikäärmeen veressä, joka on tehnyt hänen ihonsa haavoittumattomaksi, yhtä kohtaa lukuunottamatta. Hän on myös taistellut Nibelungien kääpiökansaa vastaan saaden haltuunsa verrattoman Nibelungen-aarteen sekä näkymättömäksi tekevän viitan. Siegfried kuulee maineen Kriemhildin kauneudesta, päättää voittaa hänet morsiamekseen ja lähtee komeasti varustettuna Wormsiin, jossa Kriemhild asuu veljensä burgundilaiskuninkaan Guntherin luona.
Wormsiin tultuaan Siegfried antautuu Guntherin palvelukseen ja osoittaa uljuuttaan sodassa saksilaisia ja tanskalaisia vastaan. Sotaretkeltä palattua vietetään 12-päiväiset juhlat, ja nyt Siegfried ensi kerran näkee Kriemhildin. Neito astuu kuin aamurusko pilvestä; kuin kuu tähtien joukosta hän loistaa muitten neitojen seasta. Tervehtäen sankaria hän astuu tämän rinnalle. Ei kevään eikä kesän kukkeimmillaan ollessa Siegfried ole ennen tuntenut sellaista riemua. Mutta Gunther ei anna sisartaan Siegfriedille puolisoksi, vaan vaatii tältä yhä uusia palveluksia.
Vihdoin Siegfriedille tarjoutuu tilaisuus suorittaa uroteko, joka hankkii hänelle Guntherin suostumuksen.
Kaukana merentakaisessa Islannissa hallitsee Brunhilde kuningatar. Sen, joka mielii saavuttaa hänen rakkautensa, tulee voittaa hänet kiven- ja keihäänheitossa. Gunther haluaa saada hänet omakseen, mutta Brunhildellä on yliluonnolliset voimat, ja Gunther tietää joutuvansa tappiolle ottelussa hänen kanssaan. Hän turvautuu sen tähden Siegfriedin apuun. He lähtevät matkalle ja saapuvat Islantiin. Siegfried pukeutuu taikaviittaansa ja käy näkymättömänä Guntherin rinnalla kilpailuun Brunhilden kanssa. Kuningatar joutuu häviölle ja antaa kätensä ja maansa luulotellulle voittajalleen, Guntherille. Palataan Wormsiin, jossa vietetään kaksoishäät, sillä Siegfried saa ystävyytensä palkinnoksi Kriemhildin puolisokseen. Kuitenkin hänen täytyy lunnaiksi maksaa Nibelungenaarre, joka näin joutuu burgundilaiskuninkaan haltuun. Sen jälkeen Siegfried matkustaa puolisoineen Alankomaihin, jossa hän hallitsee onnellisena 10 vuotta.
Saapuvatpa sitten Siegfried ja Kriemhild kerran kevätjuhlaan Wormsiin. Siellä syntyy kuningatarten kesken kiista heidän miestensä etevyydestä. Suuttuneena Brunhilde lausuu, että Kriemhild on orjan vaimo. Silloin Kriemhild ilmaisee salaisuuden: Siegfried se aikoinaan kilpaottelussa voitti Brunhilden eikä Gunther.
Suuttunut Brunhilde päättää kostaa Siegfriedille, koska tämä ei ollut ottanut häntä puolisokseen, vaikka olikin voittanut hänet kilpailussa. Kostotyön hän jättää erään palvelijansa Hagenin suoritettavaksi. Tämä saa Kriemhildiltä viekkaasti urkituksi, mihin kohtaan Siegfriediä voi haavoittaa, ja eräällä metsästysretkellä hän lävistää takaapäin Siegfriedin, joka on kumartunut lähteestä juomaan.
Kriemhildin suru on kuvaamaton, kun hän aamulla kirkkoon lähtiessään löytää puolisonsa ruumiin ovensa edestä, jonne ilkeä Hagen on sen laahannut ja heittänyt virumaan.
Kriemhild puolestaan ei nyt ajattele muuta kuin kostoa. Voidakseen sen paremmin suorittaa hän suostuu menemään hunnilaiskuninkaan Etzelin puolisoksi. Jonkin ajan kuluttua hän taivuttaa miehensä kutsumaan burgundilaisruhtinaan muka vierailemaan hoviinsa. Pahaa aavistaen Gunther saapuu miehineen. Pian syntyy Kriemhildin ja Hagenin välillä sanakiista, joka muuttuu hirveäksi taisteluksi. Miehiä kaatuu molemmin puolin. Lopulta burgundeista on jäljellä vain Gunther ja Hagen. Hagen tuodaan sidottuna Kriemhildin eteen, ja kuningatar vaatii häneltä Nibelungenaarretta. Kun Hagen sanoo vannoneensa, ettei ilmaise sitä niin kauan kuin yksikin burgundilaiskuningas on elossa, niin Kriemhild hakkauttaa veljeltään pään poikki. Mutta nytpä vasta Hagen tahtookin salata aarteen: hän on ainoa, joka sen tietää. Kriemhild tempaa silloin miekan Hagenin vyöltä ja surmaa hänet omalla kädellään. Muuan vanha uros, Hagenin vastustaja, ei saata nähdä tällaisen kostamatta tapahtuvan: hän syöksyy kuningattaren kimppuun ja lyö hänetkin kuoliaaksi.
Näin sai ylpeys, kateus ja kostonhalu alkuaan jalot ihmiset tuhoamaan toisensa.
● Trubaduurirunous. Kauniissa, rikkaassa ja iloisessa Etelä-Ranskassa, jossa roomalainen sivistys säilyi läpi keskiajan myrskyjen ja henkisen pimeyden, virisi ristiretkien aikana eloon rikas trubaduurirunous. Sieltä se levisi Pohjois-Ranskaan ja naapurimaihin. Trubaduurilla tarkoitetaan runoilevaa ritaria. Usein sepittäjä itse esitti runonsa laulaen ja kielisoittimella säestäen, toisinaan taas erityiset laulajat »jonglöörit» (lat. joculā´tor = ilonpitäjä) kulkivat niitä esittämässä. Toisinaan trubaduuri innostu ylistämään taistelun huumaavaa telmettä, toisinaan hän taas leimuavan ivan ja pilkan terävillä aseilla hyökkäsi valtiollisten vastustajain kimppuun. Mutta yhtä usein trubaduuri lauloi rakastetun naisen ylistykseksi. Trubaduurirunous käsittää siis sotalauluja, valtiollisia pilkkarunoja ja lemmenlauluja. Ranskan kuuluisin trubaduuri oli Bertrand de Born [bertrã´ dəbo´rn].