Ei herjaa julkeempaa
viel’ vastaan Jumalaa
muut koskaan lingonneet
kuin paavin joukkueet.
● Walther von der Vogelweide. Saksalaisista laulurunoilijoista kohosi suurimpaan arvoon eteläsaksalainen Walther von der Vogelweide vuoden 1200 vaiheilla. Hän rakasti lämpimästi saksalaista isänmaataan ja oli keisarivallan ehdoton kannattaja. Runoissaan hän ylistää omaa maataan maailman ihanimmaksi maaksi, taistelee paaveja vastaan ja laulaa luonnon ja naisten kunniaksi.
Kuva 216. Walther von der Vogelweide.
□ »Elbestä Reiniin, Reinistä Unkariin vallitsevat jaloimmat tavat, mitä tunnen. Ken tahtoo nähdä kuntoa ja puhdasta mieltä, hän tulkoon meidän maahamme! Siellä ovat miehet kelpo miehiä, naiset ihania kuin enkelit.» — Eräässä runossa hän valittaa paavin rahanahneutta. Hän antaa paavin itsensä sanoa: »Saksalaiset saavat hellittää rahansa, koko heidän omaisuutensa kuuluu minulle, saksalainen hopea kuuluu minun italialaiseen arkkuuni. Kuulkaa, papit: syökää kananpaistia ja juokaa viiniä ja antakaa mokomain saksalaisten paastota!» — Kauan Walther sai vaeltaa pääsemättä oman katon alle asumaan. Kun sitten Fredrik II lahjoitti hänelle pienen läänityksen, niin hän puhkesi riemuissaan laulamaan: »Minulla on lääni, hurraa, minulla on lääni; jalo, antelias kuningas on pitänyt murheen minusta!»
● Graalin tarina. Monet tämän ajan runoilijat käsittelivät runoissaan vanhaa tarinaa Graalista. Graal oli keskiajan uskon mukaan se malja, josta Jeesus opetuslapsineen nautti viimeisen ehtoollisensa ja johon Joosef Arimathialainen kokosi ristiinnaulitun Vapahtajan veren. Tällä maljalla luultiin olevan erinomainen voima, jonka kuitenkin vain puhdassydämiset havaitsivat. Sitä luultiin säilytettävän kaukaisessa maassa, jossa hengelliset ritarit, Graalin kuningas etupäässä, sitä vartioivat. Siitä sepitti mm. saksalainen runoilija Wolfram von Eschenbach Parzival-nimisen runoelman vuoden 1200 vaiheilla.
□ Parzival kuuluu, itse siitä tietämättään, Graal-kuninkaan sukuun. Hän kadottaa aikaisin isänsä, ja äiti tahtoo kasvattaa pojan kaukana maailmasta. Kerran nuorukainen saa kuulla vierailta ritareilta Artus kuninkaasta ja hänen hovistaan. Hänessä herää paikalla halu lähteä sinne, ja hän sanoo jäähyväiset surevalle äidilleen. Mutta äiti pukee hänet narrin kaapuun, jotta maailma pilkkaisi häntä ja hän haluaisi takaisin kotiin. Tästä huolimatta Parzival suoriutuu hyvin matkallaan ja saapuu Artus kuninkaan hoviin. Viisas Gurnemanz opettaa hänelle ritarillista käytöstä, johon ennen kaikkea kuuluu, ettei saa kysellä liian paljon.