Ranskan huomattavimmat läänit.
□ Kuten aikaisemmin mainittiin, pääsi Etelä-Ranskassa näihin aikoihin lahkolaisuus vallalle. Albin (albi´) kaupungin mukaan lahkolaisia sanottiin albigenseiksi. Näitä »kettuja vastaan, jotka hävittävät Herran viinimäkeä», paavi Innocentius lähetti joukoittain munkkeja, jotka innokkaasti saarnasivat harha-oppia eli kerettiläisyyttä vastaan. Mutta kun tämä ei auttanut, paavi turvautui mahtikeinoihinsa. Hän julisti Toulousen kreivin, joka oli ottanut kerettiläiset suojelukseensa, pannaan ja saarnautti ristiretkeä albigensien kukistamiseksi. Moni Pohjois-Ranskan vasalli lähtikin mielellään ryöstöretkelle rikkaaseen etelään, ja Ranskan kuningas käytti tilaisuutta hyväkseen laajentaakseen välittömiä alueitaan.
Niin alkoivat albigensisodat, joissa kristityt taistelivat kristityitä vastaan. Ristijoukon etunenässä näkyi paavin lähettiläitä eli legaatteja sekä munkkeja ristiinnaulitun kuvat kädessä. Hävitys oli kauhea. Eräässä kaupungissa murhattiin 20 000 asukasta; 7 000 oli paennut erääseen kirkkoon, niistä useimmat katolilaisia. Heitä kehoitettiin luovuttamaan albigensit ristijoukolle, jolloin muut armahdettaisiin. Mutta he kieltäytyivät sitä tekemästä. »Hakatkaa heidät kaikki kuoliaiksi!», huusi silloin paavin lähettiläs, »Herra kyllä tuntee omansa». Ne vangitut albigensit, jotka eivät luopuneet uskostaan, poltettiin roviolla, usein monta sataa yhdessä. Hirmutöiden kauhistuttamana etelän väestö, katolilaiset samoin kuin albigensit, teki raivokasta vastarintaa. Vihdoin albigensien vastustusvoima murtui. Toulousen kreivi menetti maansa, joka joutui Ranskan kuninkaalle. Pohjoisranskalaiset paronit asettuivat ryöstetyille tiluksille. Etelä-Ranskan vapaa sivistys oli saanut ankaran iskun, trubaduurien iloinen laulu oli vaiennut.
● Pariisin parlamentti. Filip II August menetteli usein viekkaasti ja väkivaltaisesti toimiessaan kuninkaanvallan kohottamiseksi maassaan. Hänen pojanpoikansa Ludvig IX Pyhä (1226–1270) pyrki rauhallisin ja rehellisin keinoin samoihin päämääriin.
Vanhastaan oli Ranskassa suurvasallien tuomioistuin, jossa olivat tuomareina keskenään samanarvoiset ylimykset eli päärit (lat. pārēs = »samanarvoiset»). Sitä sanottiin päärien oikeudeksi ja siinä ratkaistiin ainoastaan kruununvasalleja koskevia oikeuskysymyksiä. Ludvig Pyhän hallitessa tämän tuomioistuimen jäseniksi alettiin ottaa porvarissäätyisiä lainoppineita, joita sanottiin legisteiksi (lat. lex, lēgis = laki, lain). Siten alkuperäisestä vasallien tuomioistuimesta muodostui Pariisin parlamentti, joka nyt oli ylin kuninkaallinen oikeusistuin; siinä ratkaistiin muitakin kuin kruununvasalleja koskevia asioita.
Kuva 224. Ludvig IX Pyhä valtaistuimella.
Legistit olivat tutkineet vanhaa roomalaista oikeutta eli roomalaista lakia. Sen mukaan hallitsijalla oli valtiossa rajaton valta. Kun tämän periaatteen mukaisesti korkein tuomiovalta oli kuninkaalla, niin kaikkien feodaaliherrain tuli alistaa läänissään lausumansa tuomiot kuninkaallisen tuomioistuimen lopullisesti ratkaistaviksi. Siten kuninkaan valta tuntuvasti kasvoi niissäkin lääneissä, jotka vielä olivat lääninherrain hallussa.
□ Ludvig Pyhä käytti kasvanutta valtaansa oikeudenmukaisesti. Erittäin hän koetti suojella köyhäin ja heikkojen oikeutta. Hänen elämäkertansa kirjoittaja kertoo, että hän kesän aikana usein istui linnan puistossa suuren tammen juurella oikeutta jakamassa. Sinne, niin hän arveli, köyhätkin paremmin uskaltavat tulla häntä puhuttelemaan. Pojalleen hän kirjoitti: »Jos rikas ja köyhä saapuvat tuomioistuimeesi, niin asetu mieluummin köyhän kuin rikkaan puolelle, kunnes olet päässyt totuuden perille! Jos joudut riitaan toisen kanssa, niin sinun on ennen kaikkea tehtävä niin kuin oikein on eikä kysyttävä, mikä olisi itsellesi edullista.» — Kun sanoma Ludvigin kuolemasta oli saapunut, kirjoitti muuan runoilija: »Oikeus ja vanhurskaus ovat kuolleet, kun se hyvä kuningas, se pyhä Jumalan mies kuoli. Kenen puoleen köyhä kansa voipi nyt valituksineen kääntyä, kun hyvä kuningas, joka sitä suuresti rakasti, on kuollut?»