● Sankaritarusto. Kreikkalaiset uskoivat ennen vanhaan eläneen sankareita, jotka olivat tavallisia ihmisiä paljon uljaampia ja voimakkaampia. Sellaisia olivat Perse´us, Hēraklē´s ja Thēse´us. Kuuluisia ovat varsinkin ne tarut, joista tehdään selkoa Īlia´s ja Odysse´iā nimisissä runoelmissa; kreikkalaiset väittävät ne sokean Hŏ´mēros runoilijan sepittämiksi.
□ Psykhe. Kreetan saarella hallitsi kuningas, jolla oli kolme tytärtä. Nuorin heistä, nimeltä Psȳkhē´, oli kauniimpi muita; runoilijat vertasivatkin häntä Afrodite jumalattareen. Mutta Psykhen kauneus herätti jumalissa kateutta ja he antoivat hänen isälleen seuraavan määräyksen: »Vie tyttäresi korkeimman vuoren kukkulalle ja jätä hänet sinne yksin, sillä hän on määrätty puolisoksi hirviölle, joka siivillään liitelee yli maan ja nuolillaan voittaa jumalatkin! Ellet tottele, kohtaavat kauheimmat onnettomuudet maatasi.» Kuningas ja koko kansa suri jumalien määräystä, mutta Psykhe nousi nöyrästi vuoren kukkulalle.
Yöllä Psykhe kuuli ystävällisen äänen sanovan: »Heittäydy rohkeasti alas kalliolta! Minä olen Länsituuli, joka vien sinut uuteen kotiisi.» Hetken Psykhe epäröi, mutta sitten hän syöksyi kalliolta alas. Samassa hän menetti tajunnan. Herätessään hän huomasi olevansa loistavassa palatsissa, jossa oli upeita saleja ja vilpoisia puutarhoja. Näkymättömät palvelijat täyttivät kaikki hänen toivomuksensa. Yön koittaessa hän kuuli siipien havinaa, ja samassa ääni häneltä kysyi: »Miten on, Psykhe puolisoni, oletko tyytyväinen uuteen kotiisi? Mielelläni jäisin tänne seuraksesi, mutta sitä en voi tehdä. Päivin on minun hoidettava monia toimiani maailmassa. Mutta joka yö palaan sinun luoksesi kertomaan, mitä maailmassa tapahtuu.» Psykhe pyysi nyt saada nähdä miehensä kasvot, mutta tämä vastasi: »Mitä tahansa pyydät, sen sinulle annan, mutta tätä yhtä älä vaadi, sillä jumalat ovat määränneet, että meidän kohta on erottava, jos kerrankaan näet kasvoni!»
Kului jonkin aikaa, jolloin Psykhe oppi rakastamaan miestään, vaikkei hän koskaan nähnyt hänen kasvojaan, sillä he olivat vain öisin yhdessä. Päivin oli Psykhen ikävä komeassa linnassaan, ja sen tähden hän kerran pyysi mieheltään, että sisaret saisivat tulla häntä tervehtimään. Aluksi puoliso ei ollut siihen suostuvainen, mutta vihdoin hän myöntyi Psykhen rukouksiin. Länsituuli toi sisaret Psykhen luo hänen asuntoonsa. Sisaret kysyivät uteliaina, minkälainen hänen miehensä oli, mutta Psykhe ei voinut antaa heille vastausta. Silloin sisaret sanoivat: »Hän ei näyttäydy sinulle, koska hän on ruma. Varmaankin hänen silmänsä tuijottavat kuin tulikekäleet, verta tippuu hänen kielestään, ja hänen selässään on suuret lepakon siivet.» Sisarien sanat herättivät Psykhen uteliaisuuden, ja heidän lähdettyään hän päätti ottaa selkoa miehensä ulkonäöstä. Seuraavana yönä hän hiljaa nousi vuoteeltaan ja hiipi lamppu toisessa kädessä ja tikari toisessa miehensä luo. Mutta hän ei nähnytkään iljettävää hirviötä, vaan kauniin miehekkään nuorukaisen. Psykhe tunsi hänet. Se oli Eros, rakkauden jumala, joka rakkauden voimalla voitti sekä jumalat että ihmiset. Samassa Eros heräsi, näki Psykhen ja sanoi: »Onneton Psykhe, mitä sinä teet? Olen piilottanut sinut tänne äitini Afroditen vihalta. Mutta nyt meidän täytyy erota, sillä niin jumalat ovat säätäneet. Ainoastaan äitini saattaa taas yhdistää meidät, jos voit lepyttää hänet.» Näin sanoen Eros otti jousensa ja katosi. Samalla palatsi, jossa Psykhe oli elänyt, haihtui, ja hän istui yksin itkien avarassa maailmassa.
Alakuloisena Psykhe lähti etsimään Afroditen linnaa. Monien harhailujen jälkeen hän löysikin sen auringonpaisteiselta rinteeltä ruusupensaiden keskeltä. Afrodite otti hänet ilkkuen vastaan: »Siinäkö nyt olet, sinä ihana Psykhe, jota ihmiset väittävät kauniimmaksi kuin Afrodite. Miten minulla on kunnia vastaanottaa näin ylhäinen vieras?» — »Anna minulle takaisin puolisoni!», Psykhe kuiskasi. Afrodite määräsi hänelle silloin suoritettavaksi kolme vaikeata työtä ja lupasi mahdollisesti taipua hänen rukouksiinsa, jos hän selviytyisi niistä.
Ensimmäiseksi Psykhen tuli yhden päivän kuluessa noukkia erilleen ohra-, vehnä- ym. jyvät eräästä suuresta viljaläjästä keskeltä pihaa. Nähdessään, miten suuri keko oli, Psykhe kävi entistään alakuloisemmaksi, mutta hän ryhtyi kuitenkin kohta työhön. Silloin hän kuuli heikon äänen vierestään piipittävän: »Ehkäpä minä voin auttaa sinua?» Psykhe käänsi päätään ja näki pienen muurahaisen. Tämä jatkoi: »Olet kerran pelastanut henkeni. Nyt voin minä puolestani pelastaa sinut.» Samassa marssi kokonainen armeija pieniä muurahaisia esiin. Koko viljakeko näytti joutuvan liikkeeseen, ja ennen pitkää eri jyvälajit olivat kukin omassa läjässään. Kun Psykhe kiitti pientä auttajaansa, vastasi tämä: »Enpä olekaan mikään tavallinen muurahainen; nimeni on Ahkeruus.»
Seuraavana päivänä Afrodite lähetti Psykhen ammentamaan vettä lähteestä, joka pulppusi kallionhalkeamasta. Lähteelle johtava tie oli kahden tultasyöksevän lohikäärmeen vartioima. Psykhe koetti kavuta lähteelle vastaiselta puolelta äkkijyrkkää vuorenrinnettä alas, mutta hän huomasi pian yrityksen mahdottomaksi. Silloin tuli hänen avukseen kotka, jonka poikaset hän oli pelastanut sähisevän käärmeen vallasta. Kotka tarttui ruukkuun kynsin, täytti sen vedellä ja toi sen takaisin Psykhelle.
Kun Afrodite huomasi tämänkin työn tehdyksi, hän antoi Psykhelle rasian ja sanoi: »Vie tämä Manalaan ja hae Persefonelta sitä kauneusainetta, jota ainoastaan hän osaa valmistaa!» Psykhe lähti matkalle. Kuta lähemmäs Manalaan vievää aukkoa hän saapui, sitä kolkommaksi kävi luonto. Mustat kallionseinämät kohosivat joka puolella, ja hänen jalkansa haavoittuivat veriin terävistä kivistä. Juuri kun Psykhe epätoivo sydämessään oli astumaisillaan portista sisään, ilmaantui hänelle Hermes, jumalien sanansaattaja. »Kuule, Psykhe», hän sanoi, »Eros on lähettänyt minut antamaan sinulle neuvoja matkalle kuolleiden valtakuntaan! Tässä on sinulle kaksi rahaa ja kaksi leipää. Mennessäsi ojenna toinen raha Kharonille, niin hän vie sinut yli Styks-joen. Toisella rannalla odottaa kolmipäinen Kerberos hyökätäkseen ulvoen sinun kimppuusi. Anna sille toinen leipä! Kun saavut Persefonen luo, ilmoita hänelle asiasi, niin hän täyttää rasian. Paluumatkalla annat jälleen leivän Kerberokselle ja rahan Kharonille. Mutta eräs asia paina mieleesi: älä millään ehdolla aukaise rasiaa!» Samassa Hermes katosi ja Psykhe astui päättävästi luolan aukosta sisään.
Mutta luolan suulla Eros odotti Psykhen paluuta, sillä jumalat sallivat heidän taas yhtyä, jos Psykhe pääsisi palaamaan Manalasta. Levottomana suuntasi Eros katseensa pimeään käytävään, josta kuului kammottavaa mylvinää, kirkumista ja hätähuutoja. Vihdoin hän näki Psykhen kalman kalpeana horjuvin askelin laahautuvan aukkoa kohti. Jo hän luuli pitkän koetusajan olevan ohi, kun hän kauhukseen huomasi, että Psykhe, uteliaisuutensa voittamana, aukaisi rasian kannen. Samassa neitonen lyyhistyi kokoon, ja valkoinen sumu verhosi hänet. Eros hyökkäsi esiin, sulki hänet syliinsä ja kantoi hänet pois kuoleman usmasta.
Hetken kuluttua Psykhe aukaisi silmänsä. »Sinäkö siinä olet, Eros?» hän kuiskasi, »sain siis kuitenkin nähdä sinut ennen kuolemaani.» — »Eihän sinun enää tarvitsekaan kuolla», Eros vastasi, »äitini Afrodite on jo leppynyt, ja nyt sinä saat elää ikuisesti minun ja jumalien seurassa.» Sitten hän sitoi Psykhen selkään kaksi kirjavaa perhossiipeä, ja yhdessä he kohosivat kohti valoisia, kirkkaita avaruuksia, joissa autuaat jumalat elävät.