□ Faethon. Auringonjumala Hē´lios rakasti poikaansa Fae´thōnia yli kaiken eikä voinut kieltää häneltä mitään. Kerran hän taas oli luvannut täyttää poikansa pyynnön, mitä tahansa tämä anoisikin. Faethon sanoi: »Anna minun huomenna ajaa loistavat auringonvaunusi yli taivaan kannen!» Helios pelästyi: »Et tiedä, mitä pyydät, poikani. Sinä vaadit sellaista, johon voimasi eivät riitä. Auringonhevoset ovat uljaita eivätkä jumalatkaan, muut kuin minä, kykene niitä ohjaamaan. Miten siis sinä, kuolevainen ihminen, siihen kykenisit?» Mutta Faethon pysyi vaatimuksessaan, ja Helios myöntyi. Yhdellä hyppäyksellä nuorukainen nousi vaunuihin. Hevoset kiitivät eteenpäin, aamun sumut haihtuivat ja koko maa oli avoinna hänen allaan.
Mutta pian hevoset huomasivat, että vieras käsi hallitsi ohjaksia. Ne ravistivat niskaansa, pärskyivät ja nousivat takajaloilleen. Samassa ne poikkesivat radaltaan ja vaunut heittelehtivät puolelle ja toiselle. Pelästyneenä Faethon päästi ohjakset, mistä hevoset tulivat kahta hurjemmiksi ja kääntyivät maata kohti. Pilvet syttyivät palamaan, vuoret halkesivat, ruoho lakastui, neekerien iho kärventyi mustaksi, ja heidän maansa kuivui hiekkaiseksi autiomaaksi.
Vihoissaan Zeus iski Faethonia salamallaan. Hän suistui vaunuista; pitkät hiukset ilmi liekissä hän putosi pyörryttävää vauhtia maan pinnalle, josta nymfit korjasivat hänen ruumiinsa ja hautasivat sen.
□ Danaos. Egyptissä eli aikoinaan kaksi veljestä A´igyptos ja Danao´s. Aigyptoksella oli 50 poikaa ja Danaoksella 50 tytärtä. Kun lapset olivat varttuneet aikuisiksi, Aigyptoksen pojat tahtoivat ottaa puolisoikseen Danaoksen tyttäret. Tähän ei Danaos kuitenkaan antanut suostumustaan, sillä hän oli riidassa veljensä kanssa. Kun pojat eivät välittäneet hänen kiellostaan, hän päätti paeta. Hän nousi tyttärineen laivaan ja lähti purjehtimaan Välimeren ulapoita. Matkailijat saapuivat Kreikkaan Argoli´s maakuntaan, jonka asukkaat ottivat Danaoksen kuninkaakseen. Danaos hallitsi valtakuntaansa viisaasti, rakennuttaen kanavia, joissa juoksutti vettä kuivan maan kastamiseksi, sekä linnoja maan puolustamiseksi ja temppeleitä jumalien kunniaksi. Mutta eipä aikaakaan, niin Aigyptoksen pojat saapuivat setänsä jäljessä Argoliiseen. Kun he yhä vaativat hänen tyttäriään puolisoikseen, Danaos ei uskaltanut kauemmin heitä vastustaa, vaan antoi suostumuksensa. Kuninkaan linnassa pidettiin nyt komeat häät. Mutta hääyönä tyttäret isänsä käskystä pistivät miehensä kuoliaiksi. Ainoastaan nuorin tyttäristä säästi puolisonsa ja auttoi häntä pakenemaan. Myöhemmin Danaos sopi vävynsä kanssa ja tämä peri valtakunnan appensa kuoltua. Hänestä polveutui kaksi Kreikan suurinta sankaria Perse´us ja Hēraklē´s.
Mutta jumalat eivät voineet tyynin mielin nähdä, miten Danaoksen tyttäret surmasivat sulhasensa, vaan rankaisivat heitä. Heidän täytyi Manalassa ikuisesti ammentaa vettä vuotavilla seuloilla.
Kuva 49. Medusan pää.
□ Perseus. Jumalien kuningas, mahtava Zeus, joka hallitsi koko ilmakehää ja maapalloa, ihastui kauniiseen Dană´ē impeen, joka oli Danaoksen jälkeläisiä. Heille syntyi poika nimeltä Perse´us. Jonkin aikaa Perseuksen syntymän jälkeen äiti ja poika joutuivat erään ilkeämielisen kuninkaan luo. Kuningas oli vihamielinen varsinkin Perseus nuorukaiselle ja määräsi hänelle suoritettavaksi työn, joka oli niin vaarallinen, että hän toivoi Perseuksen siihen menehtyvän. Nuorukaisen tuli tappaa Mĕ´dūsa niminen gorgoni. Gorgonit olivat hirveitä naisolentoja, jotka asuivat kaukana lännen äärissä. Heidän tukkanaan oli kiemurtelevia käärmeitä ja heidän katseensa oli niin kauhea, että jokainen ihminen, jonka silmää se kohtasi, jäykistyi kivipatsaaksi.
Perseus ei kuitenkaan säikähtänyt tehtävän vaikeutta. Reippain mielin hän lähti matkalle, vaikkei edes tietänyt, missä gorgonit asuivat. Mutta olipa kolme vanhaa noita-akkaa, joita sanottiin graioiksi. Heillä oli yhteensä vain yksi silmä ja yksi hammas, joita he vuorotellen käyttivät. He olivat gorgonien heimolaisia ja tiesivät heidän asuinsijansa, mutta eivät olleet juuri halukkaita sitä kuolevaisille ilmoittamaan. Heidän luoksensa Perseus ensimmäiseksi suuntasi kulkunsa. Viekkaasti hän sai heiltä anastetuksi heidän ainoan silmänsä ja hampaansa. »Enpä anna niitä teille takaisin, ennen kuin ilmoitatte, mistä tie gorgonien maahan kulkee», hän sanoi. Silloin ei auttanut graiojen muu kuin antaa vaadittu tieto. Sen lisäksi heidän oli pakko lainata hänelle viitta, joka teki käyttäjänsä näkymättömäksi, ja siipikengät, jotka kuljettivat miehensä muutamassa hetkessä läpi ilmojen.
Näin varustettuna Perseus lensi tuulen nopeudella gorgonien maahan. Mutta vaikein tehtävä oli vielä suoritettava. Oli tapettava Medusa häneen ollenkaan katsomatta, sillä Perseus ei halunnut muuttua kivipatsaaksi. Hitaasti hän hiipi selkä edellä gorgoneja kohti, kääriytyneenä näkymättömäksi tekevään taikaviittaan ja pitäen kirkasta kilpeään peilinä, johon gorgonien hirveät päät kuvastuivat. Onneksi gorgonit juuri olivat nukkumassa. Perseus paljasti miekkansa ja sivalsi, kasvot käännettyinä syrjään, Medusan pään poikki. Sitten hän kiiruusti survaisi sen laukkuunsa ja lähti pakenemaan. Medusan verisestä ruumiista hyppäsi esiin siivekäs Pē´gasos hevonen, joka vihaisesti pärskyen karkasi sankarin jälkeen. Mutta Perseus suisti rajun siipihevosen ja käytti sitä sitten ratsunaan.