Maalaustaiteilijoiltakin Perikles teki tilauksia. Heidän taulunsa olivat yhtä taitavasti valmistettuja kuin kuvanveistäjien patsaat. Kaksi taiteilijaa pani kerran toimeen kilpailun. Toinen maalasi niin luonnollisen rypäletertun, että linnut lensivät maistamaan marjoja. Tämän jälkeen toi toinen taiteilija taulunsa nähtäväksi. Se oli peitetty hienolla verholla. »Otappa verho pois, että saan katsella tauluasi!», sanoi toveri. Mutta toinen vain naurahti, sillä verho oli juuri maalaus. Toinen taiteilijoista oli erehdyttänyt vain lintuja, mutta toinen ihmisiä.
Toisen kerran muuan taiteilija oli maalannut hevosen. Makedonian kuningas Aleksanteri Suuri sattui näkemään taulun. Kuningas ei erikoisemmin ymmärtänyt taidetta, mutta rupesi kuitenkin moittimaan maalausta. Lopuksi hän käski tuoda oman hevosensa vertailtavaksi. Kohta nähtyään taulun Aleksanterin hevonen hirnui. »Katsoppas», sanoi maalari, »hevosesi ymmärtää taidetta paremmin kuin sinä!»
● Säveltaide. Soittokappalten esittämistä varten Perikles rakennutti Ateenaan Ode´ion-nimisen rakennuksen. Kreikkalaisten tärkeimmät soittimet olivat kitara eli lyyry sekä huilu, joilla säestettiin lauluja. Tavallisesti kreikkalaiset harjoittivat kuorolaulua, jolloin laulajat tahdin mukaisesti liikkuivat edes takaisin ikäänkuin hitaasti tanssien.
● Eepillinen ja lyyrillinen runous. Eepillinen runous on kreikkalaisilla kaikista runouden lajeista vanhin. Parhaat eepilliset runoelmat ovat Homeroksen laulut, joista jo aikaisemmin on ollut puhe.
Myöskin lyyrillinen runous oli Kreikassa jo saavuttanut suurimman kukoistuksensa ennen Perikleen aikoja. Taitavia tunnelmarunojen sepittäjiä olivat Tyrtaios, joka kirjoitti innostuttavia sotalauluja, sekä Solon, joka kehoitti Ateenan ylimyksiä sääliväisemmin kohtelemaan köyhiä kansalaisia.
Kuva 72. Tragediassa esiintyvä näyttelijä.
● Draamallinen runous. Perikleen aikana näytelmärunous kehittyi Ateenassa erittäin korkealle. Näytelmistä olivat toiset murhenäytelmiä eli tragedioja, toiset huvinäytelmiä eli komedioja. Tunnetuimmat murhenäytelmäin kirjoittajat olivat Aiskhy̆´los, Sofoklē´s ja Eurīpĭ´dēs. Huvinäytelmäin kirjoittajista on mainittava Aristofă´nēs.
Murhenäytelmissä on vakavaluontoinen sisällys; kuvatut henkilöt joutuvat monien onnettomuuksien alaisiksi, ja vihdoin he aivan sortuvat kovaan kohtaloonsa.
Aristofanes koetti huvinäytelmissään saattaa kreikkalaisten huonot ominaisuudet naurunalaisiksi. Hän oli itse ylimyspuolueeseen kuuluva, ja sen tähden hän pilkkasi varsinkin kansanpuolueen johtajia, kutsuen näytelmäinsä henkilöitä heidän nimillään ja naamioittaen näyttelijät heidän näköisikseen.