Kuva 88. Romulus ja Remus.
Neljäsataa vuotta Aeneaan kuoleman jälkeen Nŭ´mitor-niminen kuningas tuli Alba Longan hallitsijaksi. Hänet syöksi hänen nuorempi veljensä Amŭ´lius valtaistuimelta ruveten itse hallitsijaksi. Sen jälkeen Amulius karkotti Numitorin etäiseen maataloon, tapatti hänen poikansa ja vihitti hänen tyttärensä Rhĕa Sylvian Vestan neitsyeksi, s. o. Vesta jumalattaren papittareksi, joka ei koskaan saanut solmia avioliittoa. Kerran kun Rhea Sylvia oli noutamassa vettä, ilmestyi hänelle sodan jumala Mars, joka otti hänet puolisokseen. Jonkin aikaa tämän jälkeen Rhea Sylvia sai kaksoset. Hänet tuomittiin silloin naimattomuuslupauksensa rikkomisesta kuolemaan, ja pojat asetettiin pajukopassa Tiber-jokeen. Lipuessaan hiljalleen jokea alas koppa tarttui viikunapuun oksaan. Sinne pojat olisivat kuolleet nälkään, ellei Marsin lähettämä naarassusi olisi saapunut paikalle, kantanut heitä luolaansa ja siellä imettänyt heitä. Palātī´nus kukkulalla asuva Amuliuksen paimen löysi kaksoset luolasta ja vei heidät kotiin vaimolleen, jolta juuri oli kuollut lapsi. Täällä Rōmulus ja Rĕmus, niin poikia nimitettiin, kasvoivat Amuliuksen paimenten joukossa. He varjelivat karjaa pedoilta ja rosvoilta ja kävivät usein tappelemassa Aventī´nus kukkulalla asuvien Numitorin paimenten kanssa. Kerran nämä saivat pojat vangeikseen ja veivät heidät Numitorin eteen, joka ihmetteli heidän reippauttaan ja sen johdosta alkoi tutkia heidän syntyperäänsä. Vihdoin kävi ilmi että nuorukaiset olivat Numitorin tyttärenpoikia. Romulus ja Remus kokosivat silloin joukon tovereita, tappoivat Amuliuksen ja tekivät jälleen Numitorin kuninkaaksi.
Siihen paikkaan, jossa nuorukaiset olivat viettäneet lapsuusaikansa, he sitten perustivat Rooman kaupungin. Romulus kynti härällä vaon kaupungin ympäri neliskulmaan, ja vaosta käsin luotiin multavalli. Tämän piirin sisään rakennettiin mitättömiä olkikattoisia savimajoja. Kun veljesten kesken sittemmin tuli riita siitä, kenen mukaan kaupunkia nimitettäisiin ja kuka tulisi sen kuninkaaksi, Remus teki pilkkaa koko kaupungista, hypäten vallin yli. Silloin Romulus suutuksissaan tappoi hänet ja sanoi: »Käyköön samoin jokaiselle, joka hyppää tämän muurin yli!» Sen jälkeen sanottiin kaupunkia Romuluksen mukaan Roomaksi, ja hän tuli sen ensimmäiseksi kuninkaaksi.
Saadakseen kaupunkiinsa asukkaita Romulus julisti sen turvapaikaksi, jossa kaikki vainotut, vieläpä pahantekijätkin, saivat suojaa. Näin kerääntyi Roomaan paljon miehiä, mutta naisista oli puute. Silloin Romulus pani toimeen uskonnollisen juhlan, johon naapurikansat kutsuttiin. Varsinkin tuli lukuisasti sabiinilaisia vaimoineen ja tyttärineen. Mutta keskellä juhlaa roomalaiset nuorukaiset, kuninkaan annettua merkin, syöksyivät vierastensa joukkoon, tempasivat kukin neitosensa sekä kantoivat hänet kaupunkiin. Ryöstetyt naiset leppyivät pian miehilleen, mutta heidän isänsä miettivät kostoa ja lähtivät sotaretkelle Roomaa vastaan. Kesken kahakkaa ryöstetyt sabiinittaret kuitenkin riensivät riiteleviä sovittamaan, ja niin saatiin rauha solmituksi.
● Hallitusmuoto. Rooman vanhin hallitusmuoto oli rajoitettu yksinvalta. Kuningas oli ylimmäinen pappi, ylimmäinen tuomari ja ylimmäinen sotapäällikkö. Hänen rinnallaan johti valtiota neuvosto, jota sanottiin senaatiksi. Sen muodostivat vanhimmat ja kokeneimmat kansalaiset. Senaattorien lukumäärä vaihteli eri aikoina, kohoten tavallisesti muutamaan sataan. Tärkeissä asioissa kysyttiin vielä kansankokouksen mielipidettä aivan kuin Kreikassa. Kansankokoukseen pääsivät kaikki perheenisät.
Vanhimpina aikoina oli Roomassa kaksi kansanluokkaa. Patriisit olivat varakkaita ylimyksiä, jotka omistivat suurehkoja maatiloja Rooman ympäristössä. Plebeijit sen sijaan olivat köyhiä käsityöläisiä tai talonpoikia. Heillä ei ollut täysiä kansalaisoikeuksia; he eivät päässeet senaattiin, eivät saaneet solmia avioliittoja patriisien kanssa eivätkä käyttää äänioikeutta kansankokouksessa.
Kun kuninkaat ajan oloon alkoivat pelätä, että patriisit riistäisivät heiltä vallan, he syrjäyttivät vanhan kansankokouksen ja antoivat sen sijaan sotajoukon toimia kansankokouksena. Roomalainen sotajoukko oli kokoonpantu 100 miehen suuruisista osastoista eli kenturioista. Siitä syystä sanotaankin tätä uutta kokousta kenturiakokoukseksi. Aluksi kansalaiset kokoontuivat aseistettuina ikään kuin sotaan lähteäkseen, mutta myöhemmin jätettiin aseet kotiin ja kokoonnuttiin aivan rauhallisesti kuin kansankokoukseen ainakin. Koska plebeijitkin suorittivat sotapalvelusta, hekin siis saivat äänestää. Äänestäminen tosin toimitettiin niin, että patriiseilla yhä oli ratkaisuvalta. Plebeijit saivat kuitenkin ottaa osaa asioiden käsittelemiseen ja toistaiseksi he tyytyivät siihen.
Kuva 89. Cloaca maximan suu.