— Huomenna voit tulla kysymään, kuinka aineesi laita on.
Paavo poistui varsin tyytyväisenä, sillä hänellä olivat iltahakkailut vielä tekemättä. "Aleksilla" harhaili varmaankin puolikymmentä punaposkista tytöntypykkää häntä odottamassa, ja olihan aika jo vilahtanut yli luvallisen kellonlyömän. Hän kiirehti askeleitaan, samalla miettien, miten oli aineessaan mahtanut onnistua. Lehtori Särkkä oli pari viikkoa sitten ehdottanut hänelle, että hän kirjoittaisi kolme ylimääräistä ainetta, ja jos hän niissä voi saada hyvän arvosanan, tulee todistukseenkin sellainen. Kaksi aikaisempaa koetta hän oli sivuuttanut menestyksellä, mitenkähän sitten tämä viimeinen lienee onnistunut? Jonkun verran väsyneeksi hän itsensä oli tuntenut koko tuon parisen tunnin ajan, minkä oli ainetta jauhanut. Nyt sitä vastoin tuntuivat ainakin kintut sangen virkeiltä hänen muistaessaan, mikä palkkio "Aleksilla" odotteli, jos vain kiiruhti ajoissa perille.
Mutta lehtori Särkkä istui jälleen työpöytänsä ääressä ja punnitsi oppilaittensa historiantaitoa ja ainekirjoituskykyä.
Usein oli Särkkä oppilailtaan kysynyt, tiesivätkö he, mikä oli opettajan vaikein tehtävä — ja vihdoin itse siihen vastannut: arvosteleminen. Ja saattoipa hän sen ainakin omasta puolestaan vastata oikein, sillä kovalle tämä työ tuntui hänen kärsivällisyytensä ja työtarmonsa panevan. Eikä siinä auttanut — Särkkä oli sen usein, sangen usein itselleen tunnustanut — ei siinä sittenkään auttanut, teki työtä kuinka tunnollisesti tahansa, erehdyksiä sattui siitä huolimatta.
Varsin hiljaisesti avautui lehtorin työhuoneen ovi, ja sisälle pistäytyi Pekka Kontio. Työhönsä syventynyt mies ei kuullut hänen tuloaan. Kotvasen kuluttua Pekka virkahti:
— Lehtori on kutsuttanut minut luokseen.
Särkkä kohotti katseensa kuin säikähtäen ja tuijotti hetkisen ovellaseisojaan. Sitten hän kavahti pystyyn:
— Helkkunan poika, kuule, sinä et ole osannut viime aikoina historiaasi…
Pekka sävähti tulipunaiseksi ja tähysteli lattiaan.
— Vai oletko? tokaisi taas lehtori, kun Pekka ei virkkanut mitään.