— Arvon neiti, sanoi Särkkä, — teillä pitäisi olla aina varalta toinen lakki mukananne.
— Olisipa siinä hommaa! ihmetteli ylioppilatar.
— Niin, mutta se olisi vallan välttämätöntä, sillä ellei teillä ole valkoinen lakki päässänne, on mahdoton tietää, että te olette ylioppilas, selitti Särkkä vakavana.
Muutamat pidättelivät nauruansa, toiset käännähtivät pois, surren ylioppilaslakin kohtaloa.
Vieraat kutsuttiin teelle. Vanhojen parvi istui ison pöydän ääressä lasiverannalla. Keskustelu kävi hyvin vaikeasti, sillä ei osuttu keksimään sellaista aihetta, joka olisi saavuttanut kaikkien kannatusta. Toiselta puolelta sitä vaivasi kielen kaksinaisuus.
Ruustinna ja kappalaisen rouva olivat kylläkin keksineet hyvän aiheen: he puhuivat palvelijattaresta, joka juuri oli tarjoillut teen ja poistunut.
— Vieläkö sinä voit pitää tuota Riikkaa ensi vuoden vai aiotko vaihtaa? kysyi ruustinna.
— Kyllä hänet on vielä pidettävä, jotta hän saa edes rippikoulunsa kunnialla käydyksi, vastasi pastorska.
— Niin, todellakin, hän ei päässyt yhdellä koululla. Mikäs siihen taas olikaan syynä? kysyi ruustinna.
— En minä ole siitä oikein selvillä. Uteliaisuus kiihdytti tätä kunnon rouvaa niin, että hän kääntyi miehensä puoleen kysyen, miksi tämä keväällä ei päästänyt piika Riikkaa ripille.