Poika muistutti aina isällensä aikoja, jolloin hänen, isän, elämässä tapahtui käänne ja jolloin hän opetteli tyytymään vähään ja ohjaamaan elämänsä jonkin tehtävän hyväksi. Kun suuret päämäärät romahtivat kokoon, oli toki jälellä pienempiä, vaatimattomampia, mutta silti yhtä tärkeitä, yhtä suuriarvoisia. Hän tyytyi opettajan vaatimattomaan osuuteen. Ja Pekan, tuon hennon poikasen rinnalla oli kasvanut ja kehittynyt hänen rauhansa, oma sisäinen rauhansa, ja itsetietoisuutensa siitä, että hän oli hyödyllinen jäsen yhteiskunnassa. Vasta nyt hän olisi ollut kypsä ja hyödyllinen perheen isäkin, jospa vain hänen kotoinen perhepiirinsä olisi ollut laajempi. Mutta sen muodosti vain pikku Pekka ja vanha kiukkuinen taloudenhoitajatar, joka niin usein äkäpäissään keskeytti isän ja pojan sekä tämän kumppanien kotoiset temmellykset.
Poika johti vielä jotain muutakin isän mieleen. Niitä ei tosin ollut hauska muistella, mutta ne siitä huolimatta väikkyivät yhä tajunnan kynnyksellä ja usein pujahtivat tietoisuuteen. Ne olivat mieltä katkeroittavia "pikku kettuja", jotka aikoinaan olivat avioelämää samentaneet. Oli hyvä, ettei Pekka tiennyt niistä mitään, mutta luokalla oli niin monta muuta, jotka jokseenkin joka päivä saivat olla todistajina vanhempien välisissä kinastuksissa. Uh, mitä myrkkyä nuoriin sieluihin siten vuodatettiinkaan. Saattoiko koulu tehdä mitään tämän asiantilan parantamiseksi? Tuskinpa! Ja jos saattoikin, niin tokkopahan tahtoikaan. Kävihän kaikki niin virallisen kaavamaisesti. Jos jokin tehtävä näytti vastenmieliseltä, niin ei muuta kuin lakikirja esille — ja sieltä toki aina löytyi jonkinlaista tukea puolustukseksi ja omaatuntoa rauhoittamaan. Kalpeiden kasvojen lukumäärä luokalla lisääntyi vuosien kuluessa ja usean poikasen alkuaan kirkkaat silmät saivat tuijottavan ilmeen.
Koululla oli oma lääkärinsäkin. Hän kävi syksyin keväin kerran ja joskus talvenkin aikana luokkaa tarkastamassa. Asiantuntijan katseella lääkäri tutki jokaista tilaisuudessa, josta edeltäkäsin oli oppilaille ilmoitettu ja kehoitettu heidän panemaan puhdasta päälleen. Siinä sattui olemaan korvatautinen, ja hänelle kirjoitti lääkäri lipun kehoittaen käymään klinikassa. Antoipa hän Mikko-sedälle joukon painettuja kaavakkeitakin sanoen:
— Jos esimerkiksi luokalla sattuu silmätautia ilmaantumaan, niin lähettäkää sellainen sairas silmäklinikkaan.
— Jahah, vastasi Mikko-setä, että silmätautinen lähetetään silmäklinikkaan.
— Niin, juuri niin, vastasi tohtori.
— Ja niin muodoin siis, jatkoi Mikko-setä, hammastautinen lähetetään hammasklinikkaan?
Tohtori ei vastannut. Mikko-setä jatkoi:
— Mutta missäs tapauksessa potilas tohtorin itsensä luo lähetetään?
— Jaa, vastasi tohtori rykäisten, jos sattuu joitain erikoistapauksia.