Ja kuiskutellen nuo kaksi asiansa sopivat. Lopuksi kysyi Arnold:
— Niinkö?
Irma nyökäytti päätään hellänmyöntävästi.
Vähitellen väsyi seura. Toiset poistuivat hotellista, toiset heittäytyivät sohville. Mutta Arnold siirtyi sivuhuoneeseen — —.
Kun hän aamulla lähti kotiinsa, otti hän miehen purtta ohjaamaan. Itse hän vaipui huopapeitteiden väliin Asran pohjalle.
* * * * *
— Herra vallesmanni, nyt olemme kotirannassa, puheli Arvi isännälleen hiljaisella äänellä kuin anteeksi pyydellen.
Arnold nousi purren pohjalta, kömpi laiturille ja kulki kotiinsa. Pää oli raskas ja omatunto alkoi työnsä. Hän oli matkalla melkoisesti selvinnyt.
Hän katsoi isoon peiliin, mutta hämmästyi ja vetäytyi takaisin. Kasvot olivat pöhöttyneet, silmänalukset kuopalla, hivukset pörrössä. Hänen suunsa vetäytyi vääräksi ja hampaidensa välistä hän kuin sylkemällä päästi raa'an kirosanan.
— Paha ei sinua ikinä kahleistaan päästä, hän huudahti rintaansa lyöden.