— Ester! kuului Arnoldin ääni.
Ester avasi oven. Hänen miehensä oli juovuksissa, mutta näytti tyyneltä.
— Mitä tahdot? kysyi Ester varmasti.
— Tule tervehtimään vieraita, sanoi Arnold.
— Mielelläni, vastasi Ester ja seurasi miestään saliin.
Siellä oli paljon kaupunkilaisia: pormestari, pari maisteria, viskaali sekä naisia, huumaantuneita, posket pakkasen ja alkohoolin piinaamia. Arnold esitti tuntemattomat vieraat. Oli siellä Irmakin. Hänet esiteltäessä sanoi Arnold ollakseen hyvin leikillinen:
— Tässä on tuleva vaimoni, kun sinä minut jätät.
— Sepä on hyvä, vastasi Ester ihan luonnollisella äänellä. Näytti kuin
Arnoldin sanat olisivat lieventäneet hänen olemustaan.
Arnoldin kasvonpiirteet saivat omituisen jäykkyyden, eikä häntä enää naurattanut. Mutta Ester vähän aikaa vieraiden kanssa oltuaan huomasi itsensä tarpeettomaksi ja kenenkään näkemättä poistui ja lukitsi oven.
Arnold joi kiihkeästi. Irma istui hänen polvillaan. Arnold toivoi, että Ester olisi sen nähnyt ja hän uskoi, että Ester sen näkikin. Mutta miksei tullut haukkumaan ja huutamaan? Se kiusasi Arnoldia — ja hän joi vieläkin kiihkeämmin.