— Minulle se on liian komea.
— Etkö huoli siitä?
— Jos välttämättömästi tahdot.
— Tahdon!
Alas katsoi Ester, kiihkeänä häntä vaani Arnoldin katse. Esterin käsi vapisi, kun hän kiitoksia lausui, sitten ovelle kääntyi poistuakseen.
— Ester, emmekö ole ystäviä?
— Olemme!
Esterin ääni värähteli. Arnold karkasi kiinni häneen, mutta Esterin vapiseva käsi ehkäisi suutelon. Peremmäksi talutti Arnold Esteriä, mutta silloin singahti kultainen rengas seinään ja putosi kimmahtaen lattialle.
— Katso, tuossa on korusi, sanoi Ester varmasti sormellaan osottaen, sitten ovesta katosi ja salin yli juoksi.
Seuraavana päivänä ei Arnoldin tarvinnut Esteriä saattaa. Ennen muiden heräämistä hän oli poistunut.