Pimeässä hän rupesi pelkäämään. Vihdoin hän löysi tulitikut miehensä kirjoituspöydältä ja sai valkean kynttilään. Hän lähestyi miehensä vuodetta. Se oli tyhjä. Eikä koko huoneessa näkynyt ketään. Lähemmin tarkastettuaan hän havaitsi ikkunan olevan auki ja kylmän viiman puhaltavan siitä suoraan sisälle. Ikkunan alla lumihangessa näkyi jälkiä.
Siitä oli hänen miehensä mennyt.
Kun Rikberg sai asiasta tiedon, meni hän talliin. Arnoldin ajohevosen paikka oli tyhjä — ja Arvikin oli poissa.
— Mihin hän on mennyt? kysyi Ester Rikbergiltä kun he asiasta keskustelivat.
— Sitä on vaikea päättää. On kolme mahdollisuutta: joko kirkonkylään, naapurinimismiehen luo tai kaupunkiin. Luultavinta että hän meni kaupunkiin, vastasi Rikberg.
— Pitäisi mennä etsimään.
— Ei se sovellu. Hänhän on järjissään oleva mies, eikä häntä ainakaan kotinsa ulkopuolella sovi holhota.
— Mutta kun minä poloinen en saanut hänelle kertoa asiaani — ja se tuntuu minusta ikävältä. En voi täältä lähteä ennen kuin olen hänen kanssaan asiani selvittänyt.
— Eikä ole tarpeellistakaan, lohdutti Rikberg.
— Jäätkö luokseni tänä iltana? kysyi Ester hiljaa.