— Siinä se on kavaljeeri! hän sanoi. Et tiedä miten ikävä minun yksin oli teiltä tulla.
— Kyllä oletkin mies, kun renkisi annat tuolla tavoin riehua. Sehän se
Valkaman isäntä taitaa ollakin, ilkkui pormestari.
Arnold ei virkkanut aluksi mitään koko asiasta, mutta sitte, kun oli juopunut, pyysi hän anteeksi Irmalta ja lupasi pehtorilleen näyttää. Irma taaskin suostui häneen yhtä hyvin kuin ennenkin, eikä hän enää kaukaan aikaan ollut hävennyt herroja Irmaa hyväillessään.
Seuraavana aamuna hän lähti hotellista kertoen menevänsä Helsinkiin ja käskien hevosensa lähettämään kotiinsa. Hän otti ajurin ja ajoi rautatien asemalle.
* * * * *
Iltasilla, samana, jolloin Arnold pakeni kodistaan, nousi suuri häly
Valkaman kartanossa.
Tee oli valmista, ja Ester tahtoi tarjota sitä Arnoldillekin. Kynttilä kädessä hän hiipi pimeän eteisen läpi ja avasi Arnoldin huoneen oven. Kylmä talvinen ilma sieltä hohahti häntä vastaan. Hän siunasi säikähtyneenä ja kynttilä putosi hänen kädestään ja sammui.
— Verner, oletko täällä? hän huudahti.
Ei kuulunut vastausta.
— Sano toki, sano! pyysi Ester.