Ester laittoi hänelle mitä parasta. Arnold söi oikein miehen tavalla.
— Kohta tästä pääsen ylöskin — ja sitten on meillä aikaa keskustella.
Nyt voit antaa minun nukkua oikein kauvan ja rauhassa, puhui Arnold
Esterille, joka korjaili ruokia.
— Nuku vain, nuku vain. Huomenna tulee taas lääkäri, ehkä hän antaa sinulle luvan liikkuakin.
— Jopa tässä alkaa aika pitkäksi käydäkin.
Ester poistui, ja kaikki oli taas hiljaista. Arnold nousi, otti vaatteet esille ja pukeutui nopeasti. Eteisessä olevan matkaturkkinsa hän antoi olla paikoillaan ja tyytyi vaatekaapissa olevaan pienempään kävelyturkkiin. Varmuuden vuoksi hän pukeuduttuaan vielä heittäytyi sänkyyn, peittäen pukunsa hyvin lakanalla aina leuvan alle saakka. Mutta kukaan ei häntä häirinnyt.
Pian tuli pimeä. Arnold kohosi vuoteeltaan, avasi ikkunan ja hiipi ulos. Valtamaantiellä odotti jo Arvi. Arnold nousi rekeen, peitti itsensä hyvin vällyihin ja hoihkasi:
— Hei poika, annappa pyyhkiä kaupunkiin. Näytäpä minulle, vieläkö heponi osaa "polskata."
Arnoldia ei olisi tuntenut samaksi, joka äsken makasi sängyssään
Valkaman kartanon kamarissa. Hän hyräili, lauleli ja vihelteli, vieläpä
Arvin kanssa leikkiäkin lasketteli.
Keli oli hyvä, ja Arnoldin komea orhi taittoi tuon lähes kolmenpeninkulman taipaleen Valkamasta kaupunkiin kahdessa tunnissa. He olivat pian kaupungin hotellin pihalla. Hevonen kyllä vaahtosi, mutta kylläpähän se siitä lakkasi. Arnold komensi sen viemään tupaan. Se piti pestä vedellä ja saippualla ja kuivata hyvin sekä vasta sitten antaa sille ruokaa. Arnold piti hevosestaan, hän tahtoi, että sitä myöskin hoidettaisiin hyvin.
Hotellissa olivat herrat jo hyvällä tuulella. Riemastuen he Arnoldin vastaan ottivat. Irma rähähti nauruun Arnoldin nähdessään.