— Kenen palvelia sinä olet?
— Hyh. Herra nimismiehenhän minä, vastasi Arvi ihmetellen.
— Ketä sinun tulee totella.
— Tottahan tok' isäntääni.
— No niin. Kun tulee pimeän hämärä, valjasta hevonen ja vie se koivukujan päähän. Mutta tee se niin, ettei sitä kukaan huomaa, puhui Arnold puoliääneen.
— Kyllä, kyllä.
— Näytäpäs taitosi!
— Kyllä.
Ja Arvi poistui. Arnold meni vuoteeseensa, kutsui Esterin ja pyysi ruokaa.
— En saanutkaan unta oikein, vaikka niin väsyttää. Tuntuu nälältä, hän lopetti selityksensä.