— Ei sanojen vaikutuksesta itselleen oikeata tunnetta saa, mutta kauniiden silmien katselemisesta ja hyvän sydämen kosketuksista, sanoi Rikberg ja nousi paikaltaan. Lähetä sana, jos jotain tarvitset. Nyt menen työhön.
Hän poistui. Ester katsoi iloisin mielin hänen jälkeensä.
— Jospa olisin jo täältä poissa, hän hymähti.
12.
Arnold oli maannut sängyssä lähes kuukauden. Ester oli usein pyytänyt keskustelua hänen kanssaan, mutta Arnold oli aina sen torjunut valittaen heikkouttaan. Enimmäkseen hän tahtoi olla yksin.
Esteriä pelotti. Jos Arnold huomaisi hänen tilansa ennen kuin hän sen oli itse ehtinyt ilmaista. Muutamat vanhat ihmiset sen jo olivat huomanneet ja kuiskailivat siitä salavihkaa, vieläpä levittivät pahoja huhujakin. Mutta Ester ja Rikberg eivät siitä välittäneet. Heillä oli selvittämättömiä asioita ainoastaan Arnoldin kanssa.
Konjakki annokset oli Arnoldilta vähennetty melkoisen pieniksi. Mutta kun hän oikein pyytämällä pyysi, ei Ester saattanut olla hiukan annosta lisäämättä, mutta vain hiukan.
Eräänä päivänä pyysi Arnold, että Ester jättäisi hänet, hän tahtoi nukkua. Ester meni heti ja sulki hiljaa oven. Kun hän oli mennyt, nousi Arnold ikkunasta ulos katselemaan. Kauvan hän sai siinä odotella, mutta vihdoin hän alkoi viittoa kädellään ikkunasta ulos. Kohta ilmestyi Arvin naama ikkunaan. Arnold puhui hänelle venttiilin reiästä:
— Tule huoneeseeni, ettei kukaan sinua huomaa.
Pian oli Arvi sisällä, ovensuussa seisomassa. Arnold meni hänen luokseen.