Arnold oli päättänyt myydä metsänsä. Sitä varten oli se tarkastettu moneen kertaan. Salolta oli kuulunut huutoja viikkomääriä aamusta iltaan, sillä puolikymmentä ostajaa oli oikein halukkaasti kilpaillut kaupasta.
Eräs ostaja Helsingistä oli tehnyt korkeimman tarjouksen. Mutta Arnold ei tahtonut vielä kaupasta lopullisesti päättää.
— Kyllä minä lähetän sitte miehen Helsinkiin kauppaa päättämään, jos kerran kauppaan suostun.
Ja niin se jäi päättämättä. Ja näytti kuin Arnold olisi unohtanut koko jutun. Mutta eipäs.
Joulukuu oli käsissä. Lumi peitti maan pinnan ainakin kyynärän paksuudelta. Sitten tuli kovat pakkaset. Celciuksen lämpömittari osotti kovimpina pakkaspäivinä aina 38 astetta alle nollan. Usein puhaltelivat myöskin kovat pohjatuulet.
Eräänä pakkaspäivän aamuna kutsutti Arnold Rikbergin luokseen.
— Teidän pitäisi lähteä nyt Helsinkiin minun asioilleni, sanoi Arnold.
Rikberg oli aina kohdellut kunnioittavasti isäntäänsä ja täyttänyt empimättä kaikki hänen toivomuksensa, kun hän vain määrätessään oli selvillä päin. Ja nytkin hän vastasi kohteliaasti:
— Kyllä, kyllä minä lähden. Mitä siellä olisi tehtävää?
— Tuoda rahoja sataviisikymmentä tuhatta. Nyt myyn metsäni. Ostaja on luvannut käteismaksun.