Aamuyöstä hän ajoi Valkaman kartanon portista koivukujaista pitkin valtamaantielle Esterin seisoessa rapuilla ja katsellen hänen jälkeensä. Kartano oli kokonaan varjojen peittämä, kirkkaita tähtiä loimusi taivaalla vilkkuen pakkashattaroiden lomitse.
Joulu läheni, kiirettä oli kaikkialla.
Viime aikoina oli Arnold usein pyytänyt luokseen pikku Teppoa, sillä hän ei ollut Esterin puolelle itse mennyt. Vanhanpuoleinen hoitajatar kantoi Tepon Arnoldin kamariin ja toi sen sieltä pois. Aina oli Tepon mukana jokin pikku lahja, kun se Arnoldin kamarista palasi.
— Ai, kuinka se nimismies tästä lapsesta pitää, ihmetteli hoitajatar.
— Sehän on hauskaa, sanoi Ester huokaisten.
Oli neljäs päivä Rikbergin lähdettyä. Arnold tahtoi tavata Esteriä. Tämä meni uteliaana ja peläten Arnoldin huoneeseen.
— Nyt ehkä pyydän sinulta liian suurta palvelusta, mutta ehkä se on viimeinen, jonka tarvitset minua kohtaan täyttää, sanoi Arnold.
— Mikä se olisi?
— Joulu on niin lähellä, enkä minä itse mihinkään kykene, lähde sinä jouluostoksille kaupunkiin.
— Minäkö? Kuinka minä? kysyi Ester hätäisesti.