Ota paperit, eropaperit. Ne ovat olleet minulla jo useita kuukausia. Muut paperit löydät laatikostani. — Tunnustan sinulle nyt suurimman rikokseni: olin syypää lapsesi kuolemaan. Poissa ollessasi vilustutin sen kylmässä salissa. — Koetan menettelylläni sovittaa tekoni. Sydämessäni ei ole enää vihan siementäkään muita kuin kurjaa itse raukkaani kohtaan.
Entinen Vernerisi."
Kirjettä lukiessaan oli Ester alkanut väristä, ja vaivoin hän oli päässyt kirjeen loppuun. Rikberg tuskin ymmärsi viimeisten sanain merkitystä. Hän tuki Esteriä, ettei tämä kaatuisi, otti kirjeen ja itse sen luettuaan vasta täysin tajusi sen kamalan sisällön. Rikbergin kädet pusertautuivat nyrkeiksi ja koston kirous karkeloi hänen huulillaan.
Ester tuskan valtaamana katsahti häneen. Hän ymmärsi Rikbergin sielun taistelun.
— Paetkaamme mieluummin — ennen kuin uusi rikos tapahtuu, kuiskasi hän
Rikbergille.
Mutta ennen kuin hän oli saanut sanansa loppuun lausutuksi, oli Rikberg jo menossa ovella.
Arnoldin huoneessa oli kaikki hiljaista. Rikberg pysähtyi keskelle lattiaa ja tuijotti yhteen paikkaan. Esterin vapiseva käsi tarttui häneen kuin estääkseen jostakin, mutta sitte se voimatonna hervahti alas. Ei ollutkaan enää estämisen tarvetta. Arnold oli hirttäytynyt pellinnuoraan.
Masentava oli vaikutus. He eivät pitkään aikaan voineet paikoiltaan liikahtaa.
— Jos meidän tuskamme ovat raskaat, ovat hänen olleet sietämättömät, sanoi Rikberg vihdoin — ja kyynel vierähti hänen poskelleen.
Esterin silmät vettyivät ja hän heltyi sydämmellisen virvoittavaan itkuun.