Pienokaisen ruumis oli jo vallan jähmettynyt, mutta Ester ei siitä välittänyt. Hän vain hyväili lastaan.
Täytyi hankkia apua, jotta ruumis saatiin häneltä pois. Jälleen se vietiin entiseen säilöönsä. Ester näytti rauhallisemmalta. Mutta kun kaikki näytti olevan taas hiljaista, ponnahti hän vuoteeltaan ja hiipi ulos. Hän ei päässyt ruumishuoneeseen, sillä avain oli otettu pois lukosta, vaan seisoi oven edustalla ja kuunteli.
— Ei se ole kuollut, nyt se itkee, nyt se käännähtää, oi, oi, kuulivat etsijät hänen valittavan. Oi, kun sillä polosella on kylmä!
Esteriä vartioittiin sitten koko yö. Unta hän ei saanut hetkeksikään.
Parin päivän kuluttua tuli Rikberg vihdoin kotiin. Ester tyyntyi hiukan, sillä Rikberg oli hänelle laajasti selittänyt, että kaikki asiat piti ottaa kylmän järjen kannalta. Näin selitti Rikberg, mutta kun hän meni Arnoldin luo ja pihalla kulki sen ikkunan ohi, jonka takana pikku ruumis lepäsi, vierähti raskas kyynel hänen poskeltaan lumikinokseen.
Rikberg oli hyvin matkansa suorittanut. Arnold kuunteli Rikbergin selityksiä ja myönnytteli: "hyvä, hyvä!" Rikberg oikein oudoksui hänen käytöstään. Ja kun hän lähti pois, tarttui Arnold hänen käteensä.
— Kiitän teitä kaikesta, hän sanoi katsoen alas.
* * * * *
Pikku ruumis oli laskettu maan poveen. Surumielin kulki Ester kotiinsa
Rikbergin häntä voimiensa perästä lohdutellen. Kun he olivat tulleet
Esterin kamariin, oli pöydällä pakka isoja papereita. He huomasivat ne
avioeropäätökseksi. Esterille oli erityisesti kirje, hän näki osotteessa
Arnoldin vapisevan käsialan. Hän luki:
"Entinen Esterini.