ämbri = ämpäri, sanko kaupa = kaupata, ostaa kiilu = kiila, palkki, telkin, küüran = kuurata, pestä (laattiaa) kruusi = ruusi, kivi-astia, pottu tinga = tingata, tilata, pyhittää paadi = paatti, vene piina = piinata, vaivata, kiduttaa, rääkätä prundi = prunti, runti, tulppa vilti = viltti, huopa märki = merkki, jälki mütsa = myssy, lakki narra = narrata, vietellä, houkutella röövel = ryöväri, rosvo, voro.
Erittäin saksalaisia sanoja ovat:
arsti = arzt undruka = unterrock kooki = kuchen krabista = krabbeln kuninglik = königlich krammike = schramme lövi = löwe meister = meister tressid = tressen.
Venäjän kielestä lainattuja sanoja ei ole tässä otettu tulkittaviksi.
Mitenkä tämä yleinen yhtäpitäväisyys sellaisissakin nimityksissä, jotka näyttävät suotta lainatuilta, on selitettävä? Etenkin kun tiedetään että ne Suomalaisilla paraittain tavataan Hämeen murteessa. Sitä ei voi luulla että Hämäläiset enemmän kuin Karjalaiset olisivat tarvinneet niitä, s.o. että olisivat olleet ilman niitä käsityksiä, jotka jälkimäisillä oli, ja niinmuodoin olisivat olleet alemmalla sivistyksen portaalla. Tahi jos ne taas ovat mielivaltaisesti ja ikäänkuin tottumuksesta ilman tarkempaa ajatusta säilytetyt, kun muukalaisten useammin kuultiin niitä käyttävän, miksi ne silloin olisivat yhteisiä? Ja mistä se tulee että tässä luetellut sanat molemmissa kansoissa tavallisimmasti käytetään? Kaikkiin näihin kysymyksiin saataneen tyydyttävä vastaus, jos ajatellaan että länsisuomalaisen suvun Jämiläinen osa, johon kuuluu Wirolaiset, Liiviläiset, Watjalaiset, Wepsäläiset ja Hämäläiset, aikaisemmilla asuntapaikoillaan Laatokan, Äänisjärven ja Walget-järven seuduilla ovat olleet pitkällisen vaikutuksen alaisina siellä asuvain Skandinavilaisten puolesta. Alkulauseessa Watjalaiseen kielioppiinsa on Ahlqvist antanut erinomaisen valaisevan esittelyn mainittujen kansain yhteydestä.[87] Sekä sananjohto- että muoto-oppinsa osoittavat nimittäin, että ne jo ennen eroamistansa olivat muodostaneet ne omituisuudet, jotka nykyjään selvimmin ovat nähtävät Wirolaisissa. Mutta jo 12 ja 13 vuosisadalla he olivat levinneet yli Liivinmaan ja länteisen Suomen, sentähden on puheenalaisen Skandinavilaisten vaikutuksen täytynyt jo sitä ennen tapahtua. Tällä tavoin me johdumme siihen aikaan, jona Warägein valta kukoisti Pohjois-Wenäjässä. Tuskin lienee yhtään aikaa, jolloin Skandinavialla olisi ollut niin suuri valta koko Euroopan asioihin kuin silloin. Wiron ja Liivin maat olivat jo 9 vuosisadalla sen yhteydessä, Skandinavian kauppiaat harjoittivat pitkin Wäinäjokea (Düna) Ostrogard'in ja Kiev'in poikki vilkasta kauppaa Konstantinopolin ja Kreikanmaan kanssa; toinen kauppatie kulki Laatokkaa, Welhojokea (Wolchov), Dnieperiä ja Wolgaa myöten; Rurik veljinensä ja Rôskansan kanssa perusti v. 862 Novgorodin mahtavan valtakunnan; Skandinavialainen Rogvolod perusti v. 980 ruhtinakunnan Polotzk'iin, joka kesti aina vuoteen 1129, jolloin Warägit sieltä ajettiin Byzantioon.[88] Mihinkä arvoon he siihen aikaan olivat nousneet, todistaa historioitsija Nestor, kun kutsuu Itämerta Warägien mereksi.
Aivan epäilemättä tulivat heimokansamme, jotka asuivat mahtavain vikingein itäisen vallan keskuspaikan likitienoilla, juuri tällä Skandinavialaisten loistoisalla ajalla heidän kanssa yhteyteen. Paitsi sitä mitä jo ennen on mainittu, osoittaa nimittäin vielä se maatieteellinen tieto, jonka Wirolais-Suomalaiset runoudessaan ovat säilyttäneet, että he siihen aikaan, jolloin heidän kansain-nimityksensä syntyivät, asuivat aivan rinnattain. Kaikki vieraiden ja omienkin maapiirien nimet ovat nimittäin yhteisiä. Wirossa ei mainita ainoasti Kuura ja Läti maa, vaan myös Poola, Wenä ja Saksa, Viru ja Soome, yksinpä Turjakin. Vaan näiden nimitysten synnyn-aikan valaisee enimmin Rootsi, Ruotsi = Rôs, Rûs, jolla Wirolaiset ja Suomalaiset vieläkin osoittavat Ruotsalaisia. Syynä ei voi olla muu kuin että nämä silloin nimittivät itsensä samanlaisella nimellä, ja historiasta saamme tietää että Warägit juuri 9 ja 10 vuosisadoilla olivat nimellä Ros avaralla tunnetut, etenkin itäisessä Euroopassa. Mitä runo itse kertoo siitä ankarasta taistelusta, jossa Wiron kansa näkyy kukistuvan Saksan ritarien ja päälletunkeutuvien Wenäläisten alle, koskenee moniaissa osissa hyvin kaukaista muinaisuutta, jolloin Jämein suku Wirossa ja se osa sitä, joka oli vetäynyt Suomeen vielä pitivät itsiänsä veljeksinä, joilla oli samat edut puolustettavana. Kun nimittäin Kalevipoeg Emajoen rannoilta kutsuu sotilaat kokoon vastustamaan ritareita, riaitlitega, jotka ovat rautaan puetut raudariides, niin ne kokoutuivat, ei ainoastaan Wiron (Virust 500) ja Liivinmaiden eriosista, vaan myöskin Kurjensaarelta, Kuresaare, tuli 600 ja Suomesta 700. Sotajoukko kulki itään, jossa se monenpäiväisen tappelun jälkeen voitettiin. Vaikea on päättää kuinka paljon erityisiin ilmoituksiin on luotettava ja mitkä niistä ovat toisihinsa verrattavat. Kokonaisuudessaan ne kumminkin näkyvät osoittavan jälkiä aikakaudesta, jolloin Jämein kansasuku Suomen lahden itärannalla ja eteläpuolella joutui kanssakäyntiin Warägein valtakunnan kanssa ja sen sotaisia hallitsijoita vasten koetti varjella itsenäisyyttään.
Talla viimeisellä seikalla tahdon lopettaa tämän historiallisen tutkistelmuksen, jonka hajalliset eriosat vaan ovat näkyneet odottavan tätä johtopäätöstä, tullaksensa oikeaan valoon. Minä menen ohitse tuon kertomuksen 16:nessa runossa, joka silminnähtävästi juttelee merimatkasta pohjaiseen Turjaan, Lappiin ja Islantiin. Eriasiat etenkin viimemainitusta maasta ovat niin tarkasti kerrotut, ettei siitä voi pettyä. Kertomus jättiläisvaimosta — Hiigla tütar = Hekla — joka ottaa uroot esiliinaansa, tavataan Skandinavein saduissa. Tarkemmat tutkinnot luultavasti tässäkin ovat saattavat tyydyttävään johtopäätökseen. Tahdon ainoasti vielä sanoa, että kun 8 eli 9 vuosisataa on ennättänyt kulua, matkaan saattamatta mitään varsinaisempia muutoksia Jämein murteiden kieliopillisessa rakennuksessa; kun koko tällä aikakaudella niin suuri osa heidän kertoma-urostarujaan ja jumalaistarullisia luulojansa on tarkassa muistissa säilynyt, osaksi melkein sanasta sanaan, niin eikö siinä ole suurin syy, josta voipi päättää asianlaidan olleen saman entisinäkin aikoina? Suomen suvun karjalainen osa oli paljon etempänä, melkein tykkänään ulkopuolella Warägein maailmaa. Vielä paljon myöhemmin yhdistyivät sekä Ruotsalaiset että Wenäläiset Jämein kanssa heitä vastaan. Ja kuitenkin on laulurikkaus ollut suurinna Karjalaisissa. Eikö tässä ole osoitus, että heidän tietonsa runoissa ja saduissa ulottuu monta sataa vuotta taaemmaksi sitä aikaa, josta tässä on ollut puhe? Vai voisiko kukaan uskoa jonkun kansan sisimmässä sydämessä syntyvän niin tarkan runollisen käsityksen ja tämän kansan voivan luoda runollisen kielen sekä eläviä kuvia, ainoastaan niistä muruista, jotka hänelle tarjotaan vihollistensa keihäistä tahi jotka kerätään paljaana kaupanvoittona muilta? Minä en sitä usko.
Viiteselitykset:
[1] Verhandl. der Estnischen Gesellschaft I, 1: 15.
[2] Alkulause Kalevipoikaan, Verhandl. IV. 1. kd. Verhandl. III. 78.