RUDOLF: Olipa tuo tosiaankin hauska uutinen. Luulin teillä toki olevan parempaakin.
HURTTI: Niin, mitä oikeastaan läksit. Hurtti: Niin, tosiaankin. Olin aivan unohtaa asian… Niin, tulen nyt kutsumaan teitä kestiin, se tahtoo sanoa sinua veli Larsson, ja sinä poikani saat tulla myös mukaan. Olen saanut tehtäväkseni kutsua kaikki tuttavani luokseni juomaan kuninkaan maljan ja siitä ei kukaan mahtane kieltäytyä.
LARSSON ja RUDOLF: Ei, ei!
LARSSON: Mutta keneltä sinä olet saanut juomia, et suinkaan…
HURTTI: Eräältä sotatoverilta, luutnantti Breitfelt'iltä. Tänään on hänen syntymäpäivänsä ja sen hän tahtoo viettää toimeenpanemalla juomingit kuninkaan terveydeksi… Minusta on se erittäin kaunista — vai kuinka? Hän on erittäin käskenyt kutsumaan teitä molempia.
LARSSON: Miten, hitto vie, hän meidät tuntee?
HURTTI: Eikö hän nyt tuntisi vanhan sotatoverinsa tuttavia? Hän tietää luonnollisesti, että minulla on poika joka aikoo sotamieheksi… Ja sinua sitten, kauniin Ingrid'in isää, — luuletko ett'eivät upseerit sinua tunne?… Kyllä maar, paremmin kuin luuletkaan!… Hehehe!… Eivät he kaikki rakasta ainoastaan miekkaansa…
INGRID: Mitä te taas? Vanha kujeilija! Olisiko joku upseeri…
RUDOLF: Upseeri!… Mitä jos Breitfelt olisi ollut toinen niistä, jotka eilen kävivät täällä!
LARSSON: Niin, tosiaankin, mitä sinä oikein sanoit?