INGRID: Selittäkää paremmin!
HURTTI: Selittäkää! Ei minulla ole mitään selittämistä… Ja enhän minä ole mitään sanonutkaan. Tiedän vaan, että luutnantti Breitfelt on minulle lähettänyt juomia ja käskenyt minut tuttavineni pitämään hauskaa, ja siinä kyllin… Tosiaankin, olinpa unohtaa koko asian. No, vieläkö te lähdette juomaan kuninkaan maljan?
LARSSON ja RUDOLF: Tietysti! Mielellämme!
RUDOLF: Ja sen maljan kunniaksi tahdon laulaa erään laulun. Kuulkaahan!
(Laulaa).
Laulu N:o 5.
Nouse, joukko urhomainen,
Saapunut on surman yö!
Rauhan rikkoi vainolainen
Nyt jo koston hetki lyö.
Eteen eestä synnyinmaamme,
Voitto ompi sankarimme,
Onni siitä kotimaan,
Eteen uljahasti vaan!
Taisto riehuen jo ryskää
Tykit paukkuu, kalpa välkkyy,
Rivit horjuu, pakoon kääntyy
Meille voiton lippu liehuu.
HURTTI (Laulun jälkeen). Sillä lailla! Hurraa! Edes mars! (Nilkuttaa marssin tahdissa Larsson'in ja Rudolf'in jälessä, rallattaen marssin säveltä). Taramtramtram j.n.e.
NELJÄS KOHTAUS.
INGRID: Rudolf on reipas ja iloinen poika ja kun oikein ajattelen niin luulenpa… Ei, en ymmärrä mitään; mutta upseeri, joka eilen kävi tilaamassa hansikkoja, puhui niin kummallisesti. Jotain viehättävää oli hänen äänessään… Kas niin, nyt alkaa sydämmeni taas sykkiä entistään nopeammin!… Minusta on aivan kuin olisin tehnyt jotain pahaa. En tiedä mistä se tulee, mutta minun täytyy koettaa rauhoittua … menempä lukemaan rauhassa pientä rukouskirjaani… Isänikin aina rauhoituksekseen lukee raamattuaan. (Menee oikealle ja laulaa).
Laulu N:o 6.